Lääkärin soittoaika

Hei!

Puhuin aikaisemmassa postauksessa siitä, että lääkäri soittaa tänään lääkitykseen liittyvästä asiasta. Itsellä on todettuna perussairautena astma ja kasa allergioita mm. kaikki eläimet, heinä, koivu – you name it. Lääkäri sanoi puhelimessa tietenkin sen mitä ajattelinkin hänen sanovan eli nyt olisi hyvä ottaa mahdollisimman vähän lääkkeitä. Suositteli välttämään altistumista allergioille, mutta ei niitä nyt voi täysin välttää. Muutenhan en voisi käydä pihalla ollenkaan näin kesällä, ihan näin esimerkkinä. Koiralle olen myös allerginen ja minulta sellainen kotoa löytyy. Koirasta ei tarvitse (enkä kyllä aiokaan) luopua, koska olen omaan yksilööni siedättynyt eikä minulle ole tullut kuin alussa sen kanssa vähän oireita. Aina uuden koiran kanssa tulee taas pieniä oireita, mutta ei niin paljoa kuin esim. kissojen kanssa.

Lääkitys siis vaihtui viidestä säännöllisestä lääkkeestä kahteen. Ja tabletin muodossa olevaa lääkettä pitäisi ottaa vain harkinnan mukaan eli sekin on nyt vain tarvittaessa. Noh, parempi se on kuin mitään. Lääkäri sanoi kyllä, että lääkkeiden käyttö raskausaikana on siinä vaiheessa järkevää jos hyöty on enemmän kuin sen haitta. Ja toinen näistä on ainakin minulle elintärkeä, koska hengittäminen on aika välttämätön tässä elämässä 😉 Enkä usko, että se tekisi sikiölle hyvää jos kasvuympäristö ei saa tarpeeksi happea.

Onko muilla säännöllisiä lääkityksiä? Kiinnostaisi vähän miten asian kanssa on toimittu raskausaikana.

Perhe Oma elämä Raskaus ja synnytys

Pahoinvointia

Hei!

Raskaus on jo huikeasti edennyt viikkoon 6 ja nyt on vain pahoinvointia. Minua kyllä heti ihmetyttää pelkästään aamupahoinvoinnista puhuminen. Itsellä ainakin pahoinvointia esiintyy ihan minä vuorokauden aikana tahansa eikä tosissaan se ole välttämättä aamu. Tänä aamuna valvoin kaksi tuntia kello aamuviidestä eteenpäin vain sen takia, että oksetti. Oksennusta ei varsinaisesti tullut, mutta se paha olo oli kyllä suoraan sanottuna sieltä syvältä jostain. Tälläkin hetkellä on paha olo ja minkäs teet.

Olin muutaman päivän reissussa ja ruokailu nyt oli mitä oli. Ei sitä voi itseään pakottaa syömään kunnolla, mutta onneksi sitä sai edes vähän ahdettua ruokaa sisäänsä. Hajuaistin herkistyminen ei ole myöskään kauhean ihana asia.  Meinasin nimittäin oksentaa, kun autoon sisään tuotiin ruokaa. Tämä on minulle todella jännä kokemus, koska normaalisti en haista mitään enkä ole helposti pahoinvoivaa tyyppiä. Ainoa mistä normaalisti minulle tulee paha olo on autossa vieressä istuminen, mutta tällä hetkellä tätä ongelmaa taas ei ole. Paha olo tulee jostain ihan muusta syystä näinä päivinä.

Loppuun päivän positiivinen yllätys omalle kohdalle, koska ei tämä nyt pelkästään kurjuutta ole. Olin nimittäin eilen niin väsynyt, että vain nukahdin yhtäkkiä autoon. Ja minä saan normaalisti huonosti unenpäästä kiinni ja autossa en nuku ikinä. En edes siinä tapauksessa, että olisin valvonut koko yön ja matkustaisin autolla toiselle puolelle Suomea. Nyt nukahtaminen tapahtui nanosekunnissa ja tästä olen ehdottomasti ollut iloinen siitä lähtien!

Minä todella toivon, että tämä raskaus jatkuu pidemmälle. Kuulin nimittäin tutun juuri menettäneen omansa ja harmittaa niin hänen puolestaan <3

Perhe Oma elämä Raskaus ja synnytys