Luokkaretkellä Lasitehtaassa
Katja Lahti olkoon suunnannäyttäjäni, mitä tulee kirjoittajan ja kirjailijan monipuolisuuteen. Hän on kirjoittaja, joka ei todellakaan ole urautunut yhteen lajityyppiin tai kirjailijana olemisen tapaan. Hän on äiti/perhebloggaaja ja lastenkirjailija ja nyt kirjoittaa myös aikuisille (esimerkiksi Pieni novelliblogi tästä maistiaisena). Tämä olkoon sivuhuomautuksena tässä alussa, sillä harmittelen sitä, miten äkkiä jonkin tietyn kirjoittajan/kirjailijan rooli Suomessa lyödään lukkoon ensimmäisen kirjan perusteella. Siitä kertoo esimerkiksi se, että joissakin Lasitehtaan arvosteluissa kirja mainitaan Lahden esikoisteokseksi. Mitä se ei ole!
Lasitehdas (S&S 2018) oli yksi näistä kirjoista, joita olen viime aikoina kuunnellut äänikirjoina. Tämän kirjan jälkeen laitoin Bookbeatin tauolle, sillä haluan palata takaisin paperisen kirjan äärelle. Äänikirjat eivät tunnu samalta, vaikka ovatkin pitkien työreissujeni pelastus.
Lasitehdas kertoo kahden erilaisen perheen tarinan. Toinen on talousvaikeuksissa kamppaileva duunariperhe, toinen hyväosainen suomenruotsalaisfamiljen. En tiedä johtuiko äänikirjakokemuksesta vai mistä, mutta mielestäni hyppäys duunariperheestä suomenruotsalaisten arkeen tapahtui kirjassa liian myöhään. Olin jo ehtinyt pitää rikasta perhettä sivujuonteena koko tarinassa. Kun heistä alettiin kertoa, en olisi jaksanut kiinnostua. Jäin vain odottamaan, eikö jo kohta kerrottaisi, mitä duunareille tapahtuikaan. Tuntui, että hahmoja oli liikaa. Luokkaerojen kuvailuksi olisi riittänyt pelkästään duunariperheen näkemys.
Tämä olikin ainut miinuspuoli, joka Lasitehtaasta jäi mieleen. Kirja oli oikein taitavasti kirjoitettu, eri aikatasoilla hyppely toimi vetävästi. Pidin myös siitä, että kirjassa tavallisesta oli tehty kiinnostavaa. Perheiden elämässä ei varsinaisesti (yleensä) tapahtunut kummoisiakaan. Toisaalta pitkän aikajänteen ansiosta tapahtui valtavasti. Tuli kohdattua lama-ajat ja kaikki. Tunnistin tarinasta sukupolvikokemuksia.
Palaan vielä äänikirja-asiaan. En ole ihan vakuuttunut, että äänikirja on paras mahdollinen formaatti tarinalle, jossa on paljon aikatasoja ja näkökulmia luvusta toiseen. Äänikirjassa ei pääse kätevästi palaamaan luvun alkuun tsekkaamaan, oltiinkos nyt vuodessa 2002 vai 1979. Voi olla, että kaiken kokemani infotulvan ja erityisen kiireisen työelämän vuoksi keskittymiskykyni ei ole parhainta tasoa juuri nyt, joten tämä herpaantuminen saattaa olla omakin vikani.
Nyt vedän johdon äänikirjoista vähäksi aikaa. Viikonloppuna pääsen pitkästä aikaa keskittymään oman kirjani kirjoittamiseen, kun luvassa on luovan kirjoittamisen kurssiviikonloppu Turussa. Mitenköhän kirjani toimii äänikirjana? Julkaistaankohan tätä koskaan muutenkaan?