Tarina erosta

”Mä muutan tästä pois.”

Uskottava ja arkisuudessaan karu erolause.

Hanna Vellingin esikoisromaanissa Kirjosieppo (Bazar 2018) käytetään sellaista vanhanaikaista tyylikeinoa (entisaikaan tyypillinen), jossa jokaisen luvun alussa kerrotaan, mitä siinä noin suunnilleen tulee tapahtumaan. Luku jossa pohditaan perhettä. Luku jossa haetaan vertaistukea. Luku jossa muistellaan hullunkurisen perheen syntyä. Minulla ei ole selkeää mielipidettä tästä. Tyylikeinona tosiaan ihan fine, mutta ilmankin olisin voinut elää. Nämä lukujen alkuyhteenvedot jotenkin korostivat lukujen lyhyyttä entisestään. Tätä näkee kyllä aina aika ajoin nykykirjallisuudessa.

Kirjosieppo on erotarina. Jossain arviossa kirja mainittiin kevyeksi viihdekirjaksi, mutta en minä ihan niinkään sanoisi. Vaikka kirjan kerronta oli vetävää ja luvut lyhyitä, kirja oli helppolukuinen, olivat tapahtumat hyvin raskaitakin. Mies häippäisee entisen puolison luo ja jättää naisen vauvan kanssa talousvaikeuksien keskelle.

Luin kirjan nopeasti, vaikka luin sitä vain aamuisin lyhyissä pätkissä. Tämä on kirja, jonka ahmaisee aika nopeasti jopa tällä tavoin. Hyvä kirja lukujumiin! Itse luin tämän kanssa rinnan erästä toista, vaikeampaa kirjaa, ja Kirjosieppo tarjosi hyvää tuuletusta pääkopalle.

Odotin kirjalta jotenkin enemmän tapahtumia ja käänteitä (aivan kuin siinä alun isossa käänteessä ei olisi tarpeeksi) ja vähän petyin, kun niitä ei tullutkaan. Shame on me – eihän tosielämässäkään usein tapahdu mitään jättimäisiä elokuvakäänteitä. Asiat vain lipuvat, jotkin asiat jähmettyvät ja toiset hiutuvat pois. Siinäkään mielessä en pidä tätä kirjaa chick litinä, johon liitän nuo leffakäänteet. Joten vaikka petyin, hyväksyin kirjan tapahtumat lopulta erinomaisen hyvin. Ehkä, jos saan leikkiä kustannustoimittajaa, olisin halunnut vielä kuulla jättäjämiehen näkökulman. Narsistiksi leimaaminen tuntui jotenkin liian päälleliimatulta, kuten myös päähenkilö itse taisi tuumia.

Kirja loppuu jotenkin lipuen. Tätä kirjoittaessani minun piti vielä oikein tarkistaa kirjan lopusta, miten se menikään. Tuleekin mieleeni mainostaa tässä Tommi Melenderin ja Sinikka Vuolan Maailmojen loput -kirjaa (WSOY 2018). Kirjassa on hyvää pohdintaa siitä, millainen on hyvä romaanin loppu. Yleensähän puhutaan ja siteerataan vain alkuja.

No, en halua taaskaan kertoa kirjasta liikaa, vaan suosittelen Kirjosieppoa näillä saatesanoilla: helppo- ja nopealukuinen, vertaistukea eroon, kurkistus kaupunkilaisen yksinhuoltajan elämään.