Eeva Rohas: Raivo, tarina alkoholismista

9789511294818.jpg

Luin Eeva Rohaksen Raivoa (Otava, 2018) pitkään. Eli kirjan ohessa ja lomassa luin kahta muuta kirjaa, kuuntelin äänikirjaa ja kirjoitin omaa käsikirjoitustani. En siis todellakaan antanut kirjalle mitään mahdollisuuksia temmata minua mukaansa. Huono, huono tapa lukea, en tee sitä enää. Nyt olen vain ollut kovin kiireinen ja kaikenlaisessa ristipaineessa, että olen antanut sen pilata lukuharrastukseni.

Rohaksen Raivo kertoo alkoholismista, parisuhteesta, erosta, työttömyydestä ja omana itsenä olemisen vaikeudesta. Alkuasetelma on kiinnostava: päähenkilö Tuuli on juuri eronnut ja kantaa uusia huonekaluja uuteen asuntoonsa. Sitten kaikki alkaa vähän junnata paikallaan, kuten elämällä tapana on. Tulee takaumia ja näkökulmavaihdoksia, joissa en aina meinaa pysyä perässä. Saattoi johtua (tällä kertaa) katkeilevasta lukutavastani, mutta en aina tiennyt, kenen näkökulmasta mikin luku oli kerrottu. Se taisi olla tehokeino, mutta itseäni se etäännytti tarinasta. Olisi pitänyt olla skarpimpi, syventyä paremmin. En siis lue näkökulmavaihteluita kirjan viaksi, luultavasti ne ovat sen vahvuus. Olisiko tässä kyse siitä epäluotettavasta kertojasta, josta kirjallisuustieteessä puhutaan. Tässä kuitenkin oiva osoitus siitä, että kiireisenä ja stressaavana ajankohtana kannattaisi valita suoraviivaisempaa ja helpompaa luettavaa. Omassa tilanteessani esimerkiksi kuvakirja.

Rohaksen teksti on kaunista. Hän maalaa esiin kuvia. Pidän tästä, huomaan jääväni katselemaan niitä toviksi ennen kuin jatkan lukemista.  

Kirjan päähenkilö oli akateeminen freelancer, kääntäjä. Hänen toimeksiantojensa metsästys ja jatkuva kamppailu oikeudesta harjoittaa ammattiaan oli kiinnostavaa luettavaa. Olen itsekin hiljakkoin tehnyt freelance-kustannustoimittajan työtä. Muutenkin kustannusalan kiemurat kiinnostavat.

Kirjassa on pieni tyttö, Luna, joka ei voi ihan hyvin avioeron keskellä. Olen huomannut, että aina kun kirjassa tai elokuvassa on pikkutyttö, suhtaudun tarinaan hyvin tunteellisesti. Olenhan itsekin pienen tytön äiti. Aa että, miten täällä nyt nyökyttelenkin itselleni, kun huomaan miten paljon oma konteksti vaikuttaa lukukokemukseen. 

Kuva on tällä kertaa Otavan kuvapankista, sillä kirjan jouduin jo palauttamaan kirjastoon. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *