Ei muisteta pahalla

eimuistetapahalla.jpg
Haastattelin kirjailija Veera Niemistä (virallisesti Ahlgrén) kesällä. Silloin hänen uusi kirjansa Ei muisteta pahalla (Tammi 2018) ei ollut vielä ilmestynyt. Puhelimme siitä, onko Nieminen Avioliittosimulaattorin (Tammi 2013) vuoksi nimilaputettu huumorikirjailijaksi. Hän arveli, että näin saattaa olla. Samalla hän sanoi, että uudessakin kirjassa on huumoria.

Niinpä tartuin Ei muisteta pahalla -kirjaan kepein mielin. Odotin Avioliittosimulaattorin kaltaista vetävää kerrontaa, nolonhauskoja tilanteita ja väärinymmärryksiä. Pian huomasin, että tämä uutuus ei olekaan sillä tavalla hauska kirja kuin kirjailijan esikoinen oli. Kirjan päähenkilö Piipestä tulee mieleen Eleanor-hahmo (Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää, WSOY 2018). Jotain surumielisen raskasta ja ahdistavaa, silti kiehtovalla tavalla vistoa ja huvittavaa. Harmittaa, että ryhdyin kirjaan jonkinlainen ilottelu-genre mielessäni. Olisi mahtavaa pystyä suhtautumaan jokaiseen uuteen kirjaan ihan omana itsenään, vailla ennakko-oletuksia.

Pidin Ei muisteta pahalla -kirjasta paljon enemmän kuin Avioliittosimulaattorista, joka sekin oli hyvä. Tämänkaltainen tunnelma on minulle paljon vetävämpää. Kirja kertoo raastavan erotarinan kahdesta näkökulmasta. Päähenkilö Piipe ja ex-mies Juri vuorottelevat kertojina. Aluksi minua harmitti, kun melko pitkän Piipe-osuuden jälkeen ääneen tulikin Juri. Hyljeksin tätä ensin. Olin jo ehtinyt viehättyä Piipeen (mielestäni hyvässä lukukokemuksessa on aina se kokemus, että tunnen sympatiaa päähenkilöä kohtaan), ja Jurin kerronta tuntui turhalta. Pikku hiljaa Jurinkin näkökulma alkaa tuntua perustellulta. Viimeistään loppuratkaisun kohdalla on selvää, että tarinaa ei olisi voinut kirjoittaa vain Piipenä. Jurin näkökulma rakensi Piipestä monitahoisemman, joskin minun mielestäni vastenmielisemmän kuin alussa kuvittelin.

Kyllä kirjassa sitä huumoriakin on. Se on vain aika mustaa. Naurahtelin kyllä ääneen joissakin kohdin. Esimerkiksi perunaa pakoputkeen -kohtauksessa ja paskapaketti-muistelossa (näitä ei voi keksiä, kirjailijalla täytyy olla omakohtaista kokemusta näistä).

Suosittelen Avioliittosimulaattorinsa lukeneita sivuuttamaan kokemuksensa Ei muisteta pahalla -kirjan äärellä. Suosittelen kirjaa heille, joilla on joskus ollut raastava rakkaussuhde. Suosittelen tätä myös Gail Honeymanin Eleanorista pitäville. Suosittelen kirjaa lukupiireille. Kokoontukaa luettuanne yhteen ja pohtikaa, millainen rakkaustarina pääparille oikein kirjoitettiinkaan. Onko tällaisella rakkaudella koskaan tulevaisuutta?

Luin kirjan yhdessä päivässä, junassa matkalla Helsinkiin ja takaisin. Olin isoolla kirkolla kustantajani Otavan pihajuhlissa. Juuri Veera Niemiseltä kysyin neuvoa, miten kustantamon juhlissa pitää käyttäytyä ja miten pukeutua. Onneksi Veera neuvoi ja selvisin puhtain paperein. Uusin kirjani ilmestyy parin viikon kuluttua. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *