Kirjan kirjoittamisen ja kustannussopimuksen saamisen vaikeudesta

Aloitin viikonloppuna romaanikäsikirjoituskurssin. Se on kurssi, jossa me käsikirjoitustemme kanssa kamppailevat saamme työkaluja hioa kirjoistamme vieläkin parempia. Sellaisia, joille useampi (yksi riittää!) kustannustoimittaja sanoisi kyllä. 

Minä olen nyt, muutaman kirjan jo julkaisseena, aivan uuden edessä. Kirjoitan psykologista trilleriä/kauhukertomusta. Laji on minulle aivan uusi, mutta kummasti se vetää kirjoittamaan. Mielelläni pelottelen ja tapan ihmisiä paperilla. Toivoakseni tulevien kuukausien aikana saan kirjoituskurssilta lisäpontta viedä käsikirjoitus maaliin. Nyt sivuja on alle sata.

Perjantaina sain avata jännittävän paketin. Sain uuden tietokirjani tekijänkappaleet. Kiirettä on siis pitänyt kirjoitusrintamalla, siksi en tässä postauksessa arvioi yhtään kirjaa. Emma Clinen Tytöt on kuitenkin aivan loppusuoralla, joten siitä seuraavaksi.

kiehtovatkimma.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *