Mikset vaihtasi unelmaasi?
(Olipa lähellä etten luovuttanut koko blogin suhteen – niin raivostuttavaa oli yrittää muistella sähköpostia ja salasanaa, joilla blogin alunperin olin perustanut. Ja huomata, että WordPressiin siirryttyä osa kuvista oli kadonnut ja sivupalkin valikkoa etsiskelen edelleen. Työssäni tusaan niin paljon erilaisten nettisivusysteemien kanssa, että eipä juuri huvittaisi sitä tehdä vapaa-ajallakin. Yritän kuitenkin antaa tälle vielä mahdollisuuden.)
Pekka Hiltusen Onni (WSOY 2016) on kirja, jonka sain loppuun aivan tässä tunti sitten. Halusin kirjoittaa siitä heti, sillä kirja herätti valtavasti ajatuksia. Kirjan päähenkilö on ammatillista kriisiä elävä keski-ikäinen toimittaja, joten tarttumapintaa on ehkä enemmänkin…
Kirjassa seilataan nykyhetken Helsingin ja kymmenen – kahdenkymmenen vuoden takaisen Rovaniemen välillä. Kirja kertoo toimittajahahmo Oskarin kautta lehtialan muutoksesta ja siitä, miten karvaalta tuo muutos tästä kirjoittamiseen ja pitkiin lehtijuttuihin uskovasta Oskarista tuntuu. Todella moni kirjassa kuvailtu asia tuntuu todenmukaiselta ja jo tapahtuneelta, mutta on hauskoja ylilyöntejäkin. Esimerkiksi se, kun suosittu ruokabloggaaja opettaa toimittajia ymppäämään joka lehtijuttuun jollain lailla ruokaa. Näin saadaan lehteen ja yksittäisiä juttujakin kohden ruoka-alan mainostajia. Bloggaaja esimerkiksi kehottaa lisäämään romanikerjäläisistä kertovaan juttuun ruokareseptejä Romaniasta… Kuulostaa absurdilta mutta toisaalta hyvin mahdolliselta.
Yhtäältä kirja kertoo myös homojen oikeuksista ja siitä, miten keskiaikaisesti homoihin suhtauduttiin vielä aivan äsken. On tässä vielä – tietenkin – rakkaustarinakin. Kaikki tarinat vetävät ja risteävät uskottavasti.
Kirjan eräs kohta pysäytti hetkeksi lukemisen. Siinä erästä henkilöä kehotettiin miettimään, olisiko joku muu unelma tavoittelemisen arvoinen. Että entä jos et yrittäisitkään tavoitella enää tuota, mitä olet vuosikymmenet jahdannut? Aihetta sivutaan myös erään toisen henkilön kautta. Hahmo pitää maalaamisesta ja saa kuvataidettaan esille näyttelyihinkin. Juuri läpimurron kynnyksellä hän peruukin koko jutun. Hän tajuaa rakastavansa maalaamista, mutta ei ole valmis siihen kaikkeen, mitä menestyvältä taiteilijalta vaaditaan. Hän ei halua kaupata töitään näyttelyihin, ei olla esillä mediassa. Hän haluaa vain maalata. Se voikin olla niin, että kun jokin rakas asia muuttuu harrastuksesta työksi, se ei olekaan enää sama. Toki myös päähenkilö/t takkuavat tahoillaan tämän oman unelmansa kanssa: Onko siitä luovuttava? Mikä se edes on?
Luin tätä kirjaa kummallisesti, sillä kuuntelin sitä työmatkoilla äänikirjana ja kotona luin sitä paperikirjasta. Tarina eteni siis välillä ääneen luettuna. Kirjan lukija Aku Laitinen muutti ääntään aina kunkin näkökulmakertojan mukaan, mistä en oikein pitänyt. Tai loppua kohti sen hyväksyi, mutta alussa en pitänyt siitä. Olen tottunut kuuntelemaan kerrontaa, jossa lukija ei ”näyttele” kirjan hahmoja.
Tämä oli paras tänä vuonna lukemani kirja tähän mennessä.
”Mä muutan tästä pois.”