Ehkä joskus lakkaan rakastamasta niitä jotka eivät koskaan rakastaneet minua

Miksi juuri kaikista ihmisistä juuri ne kolme, ne komeat, urheilijat? Miksi kiinnyn ihmisiin niin helposti? Nyt tulee asia joka kiinnostaa joitain: miksi minä ja Pasi erottiin? Koska en uskonut siitä tulevan mitään! Miksi minä aloin säätämään varatun kanssa? alusin kokeilla hieman yolo meininkiä. Miksi minä en kertonut minusta ja Valtterista kenellekään? Siksi koska en halunnut muiden sotkevan yhtään mitään! Nyt kumminkin, tajuan että mikään noista kolmesta ratkaisusta ei kannattanut! Jos totta puhutaan, minun ja Valtterin eron jälkeen vastasin kaikille olevani kunnossa, en ollut! Kun minulta kysyttiin että olenko itkenyt? Vastasin en ja valehtelin sillä erosimme lauantaina ja itkin lauantaina, lauantai-sunnuntai yönä ja sunnuntaina!

Eilen illalla todella romahdin, murruin ja se verho jonka rakensin tunteideni ja todellisuuden väliin hajosi. Puhuin Nooran kanssa puhelimessa, aloin kertomaan siitä että aina lopulta tajuaa että ajatteli vain itseään. Hetki tämän jälkeen, alan itkemään. Tuntui että jalat menevät alta ellen pääse nopeasti istumaan. Nojasin seinään, jalat pettivät ja istuin lattialla. Itkin minuutteja, valitin kuinka huono onni minulla oli ja tunnustin että olen kateellinen ja onnellinen erään ihmisen vuoksi. Paras ystäväni ei tuominnut minua vaan purskahti itkuun ja sanoi rakastavansa minuakin. Ne monet kerrat kun sanon jollekkin että rakastan häntä, eivät välttämättä juuri hänelle merkitse mitään mutta minulle ne merkitsevät!

Olen tajunnut kuinka onnekas olen, minulla on kaverit, perhe, mahtava suku ja upein ihminen jota maa on koskaan päällään kantanut! Tämä herra katselee minua, minun säätämistäni, minun elämääni ja minulle tärkeiden ihmisten perään joka päivä sieltä jostain paremmasta paikasta, jostain minne jokainen pääsee ja jostain tuolta ylhäältä hän katsoo ja myhäilee. Hän ehkäpä jopa joskus tuntee ylpeyttä minua kohtaan. Joskus ehkäpä hymyilee ja joskus aivan varmasti hänen tekee mieli vain takoa sitä kuuluisaa Savolaisuutta minun pieneen pääkoppaani. Onneksi hänen sisarukset yrittävät mahduttaa sitä Savolaisuutta minuunkin!

Olen ylpeä itsestäni jos koskaan tätä julkaisen mutta jos julkaisen niin ehkäpä lakkaan ikävöimästä niitä jotka eivät ikävöisi minua ja lakkaan rakastamasta niitä jotka eivät koskaan minua rakasta!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *