onni_upeeta
Istuudun betoniselle kivetykselle ja katselen ohi kulkevia ihmisiä. Jokainen on niin erilainen. Ihmisjoukot nauravat ja kantavat käsissään alkoholipitoisia juomia. Heillä on hauskaa yhdessä. Monet suuntaavat Kallio Blockeille, osa pois sieltä. Itse olen menossa suuntaan ”ei määrän päätä”. On ihanaa nähdä ihmiset iloisina ja onnellisina. Toisaalta se raastaa sydäntä. Istun yksin. Istun ilman ketään ystävää. Mietin miksi edes vaivauduin tulemaan tänne, sillä olen kuitenkin yksin. Ja se tuntuu pahalta.
Melkein viikko on kulunut siitä kun muutin tänne Helsinkiin yksin. On mennyt yllättävän hyvin, olen selvinnyt ilman suurempia hermoromahduksia. Sain pienehkön hermoromahduksen kun en saanut uusia verhoja laitettua ja tajusin ettei äiti ole auttamassa. Mennään sitten ilman.
Toisaalta viihdyn täällä, ja tämä tuntuu oikealta paikalta. Olen täynnä uutta intoa. Mutta kaipaan kovasti ihmisiä. Kaipaan ystäviä kenen kanssa viettää aikaa ja höpötellä turhia. Kaipaan perhettä, joka on aina vierellä. Kaipaan kotia.
