”Koska sä meet töihin?”

Olen itse kasvanut perheessä, jossa työhön on suhtauduttu kaksinaismoralistisesti; minulle on pienestä saakka kerrottu, että kaikki työ on arvokasta, mutta silti käsketty kouluttautua, jotta pääsen kunnon töihin. Kukaan ei ole koskaan määritellyt, mitkä työt ovat niitä kunnon tai oikeita töitä, mutta epäsuotavista uravaihtoehdoista on kyllä kerrottu esimerkkejä. Strippariksi, siivoojaksi, puutarhatyöntekijäksi, kampaajaksi tai kassamyyjäksi ei saanut haluta. Näin jälkikäteen olisi kyllä pitänyt pyrkiä kokeilemaan sitä strippaamista, olisi voinut jäädä opintolaina nostamatta, ja samalla olisi varmasti oppinut uutta.

”Jokos valmistuit?”

”Seurusteletko?”

”Mites työnhaku?”

”Ootteko lapsia hankkimassa?”

Moni suomalainen oppii inhoamaan sukujuhlia tajutessaan, että niitä järjestetään, jotta turhan uteliaat saisivat rauhassa tentata kaikilta sukulaisiltaan mitä ikinä keksivätkään kysyä. Esiin nousee teemoja, joista ei välttämättä vapaaehtoisesti kertoisi, mutta joista ei kehtaa valehdellakaan. Tiedustelu tutkinnon valmistumisesta on yleensä sidottu samaan pakettiin ura-aikeista utelemisen kanssa. Tämä riippumatta siitä, miten opinnot on rahoitettu ja onko opiskelijalla ollut mahdollisuus antaa itseään palkattomaan harjoitteluun, joka varsinkin korkea-asteen koulutuksessa alkaa olla ehtona sille, että pääsee myöhemmin aloittelijatason töihin.

Opintotuki on ollut kohtuullisen iso, kun laina on laskettu mukaan. Opintorahalla ja asumislisällä sinnitelleistä harvalla on ollut varaa enempään kuin yhteen harjoitteluun, jos sitten siihenkään. Tuoreilla maistereilla on Siperian tarjoamaa kokemusta yhteiskunnan tuella sinnittelystä. Pärjäämistärppien kaameimmasta päästä on varmaan se, että menettämällä luottotiedot saa opintotuen oheen toimeentulotukea, kun sitten ei voida pakottaa nostamaan lainaa, kun pankki ei sitä myönnä. Ei mikään ihme, että väki on tienannut leipärahoja omalla työllä, että jääkaapissa olisi muutakin kuin valot.

Tästä päästääkin siihen, että tuntuu uskomattoman epäreilulta, kun sukulaiset kyselevät työttömyyden päättymisestä ihmiseltä, joka jo opiskelee täysipäiväisesti ja tekee siihen päälle osa-aikaista palkkatyötä. Pääosa osa-aikaduuneista kun on ollut ja on oleman siivoamista, kassatyötä, varastoduunia ja hampurilaisten kääntelyä. Jos kuvittelee, että tilanne helpottuu valmistumisen jälkeen, on väärässä. Tottahan toki me kaikki sukupolvemme korkeakoulutetut jennapetterit vain kävelemme koulun ovesta ulos, ja työpaikan ovesta sisään, eikös juu?

Itse tein sen virheen, etten tehnyt työtä palkatta organisaatiolle, joka tarjoaisi nk. koulutusta vastaavaa työtä. Onneksi en ole yksin. Meitä on monta, joiden suosittelijoiden lukumäärä on nollasta yhteen, ja joiden työkokemus koostuu lähinnä haastavista asiakaspalvelutilanteista. Tänään en ole työtön valtion silmissä, mutta sukulaisteni mielestä kyllä, edelleen. En tee mitään hohdokasta, josta kehtaisi huudella kylillä. Työpaikan kahvihuoneessa probleema on tuttu ja kärsimys rakastaa seuraa.

Vielä opiskeleville jaan seuraavan pohdinnan:

• Opintolaina on osa opintotukea.
• Sitä voi nostaa kun on oikeutettu opintotukeen ts. tukikuukausia on käyttämättä.
• Toimeentulotuki on suurempi kuin opintoraha, mutta sitä ei kaikissa kunnissa saa, jos on oikeutettu hakemaan opintotukea (opintoraha+laina+asumislisä).
• Jos käyttää tukikuukautensa ei ole oikeutettu lainaan, vaikka sitä ei olisi käyttänyt lainkaan.
• Kun ei voi hakea enempää opintotukea, pitäisi olla mahdollista hakea toimeentulotukea. Päätöstä tehtäessä voi olla hyvä, että henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) on tuore ja sitä noudatetaan ja se johtaisi järkevässä ajassa valmistumiseen. Tällöin ei ole työtön työnhakija, vaan reippaasti opiskeleva kunnon kansalainen, joka on viimesijaisen tuen tarpeessa.

Teoriassa pitäisi olla siis mahdollista opiskella myös toimeentulotuella. Itse en ole kokeillut, mutta tiedän pari urbaania sissiä, jotka ovat tällä taktiikalla välttyneet nostamasta lainaa ruokaan ja vaatteisiin, yksi osittain ja toinen kokonaan. Toimeentulotuen perusosa on siirtymässä kunnilta kansaneläkelaitoksen maksettavaksi, joten kannattaa seurata, miten tilanne kehittyy jatkossa.

Opintolainasta voi saada verovähennyksiä, mutta se pitää silti maksaa takaisin, sai myöhemmin töitä tai ei. Lukukauden keskeyttävää palkatonta harjoittelua vääntäessä voi sitten itse miettiä, tekeekö ilmaista työtä velkarahalla vai yhteisillä varoilla, joita on jo kartuttanut silloin kun on saanut työstään palkkaa.

Kaikilta sukulaisilta, jotka tiedustelevat ”oikeisiin töihin” siirtymisestä saa kysyä työtarjousta, tai vinkkejä hakuun. Tällöin yleensä selviää, etteivät he edes tiedä, mitä nykyisillä tutkinnoilla saa ja voi hakea. Oman tiedon raja on yleensä se pinta, mistä keskustelun suunta kääntyy kohti säätä tai edellisiä missikisoja, eikä aiheeseen välttämättä palata edes seuraavissa kissanristiäisissä.