Sen lauluja laulat kenen leipää syöt

ravintopallo.png

Meni aikansa keksiä, miten tämän otsikon kuvittaa. Lopulta ajatus syntyi siitä, mikä on työnteon ”pihvi” ja sehän on se oma suoritus siellä työmaalla. Kylläisyyden tunnetta avittavan proteiinilähteen (eläinkunta, maitotuotteet) lisäksi täysipainoiseen ravitsemukseen kuuluu myös kasviksia, joista osa ei pidä nälkää sitten niin millään, sekä viljatuotteita että rasvoja, joista viimeistä pidetään liikakäytössä terveydelle haitallisina.

Sivuhuomiona: Suomalainen, tässä tapauksessa vanhentunut ruokaympyrä, niputtaa perunan ulos kasviksista, mikä on outoa. Lisäksi mitään kasvia ei ole kelpuutettu proteiiniosioon, koska sitä tavallista kuollutta elukkaahan sen olla pitää.

Joka paikkaan ja yksinkertaisimpaankin työhön tunnutaan etsittävän ryhmätyöhenkisiä moniosaajia, jotka joustavat sopivasti firman tarpeisiin. Aina ei ihan ymmärrä, miksi esimerkiksi hyllyttäjän pitäisi osata sujuvaa suomea, jos työtä voi tehdä vuosia tapaamatta yhtään asiakasta. Onhan se työn oppiminen vähän hitaampaa, jos yhteinen sanasto on niukka, mutta työ kyllä opettaa tekijäänsä kun turvallisuusasioiden perusteet saadaan jotenkin jakeluun. Siivoamisessa on jo sen verran monta kemikaalia käytössä, että siinä tarvitaan oppimiseen vähintään nopeat hoksottimet ja halu noudattaa perehdyttäjän esimerkkiä, jos juttu ei meinaa luistaa puheen tasolla.

Työn löytäminen ja siihen pääseminen ovat haastavuudeltaan ihan eri luokkaa kuin työssä pysyminen. Kerran kun onnistuu vaikuttamaan superihmiseltä, joka on ammatillinen sveitsiläinen linkkuveitsi ja haluaa silti ruuvimeisselin hommiin, niin se riittää. Jos lopulta onnistuu laskeutumaan mukavaan pestiin, jossa oma vastuu lähestyy käytännössä äärettömästi nollaa, niin siinähän sitä pysyy. Köyhän ei ole pakko kuin kuolla, ja sitä ennen ei varmaan edes päästä ikinä eläkkeelle, joten hätiäkös tässä. Nuoremmat kollegat jaksavat vielä innostua siitä, että joku puhuu työelämän joustoista. Innostus laskee silmissä, kun vuosi toisensa jälkeen työntekijä joustaa ja työ ei. Useimmilla täydelliseltä turhautumiselta pelastaa kuulumisen tunne ja ylpeys omasta osaamisesta.

Itse en koskaan yhdistäisi sosiaalisen median profiilia työnantajan nimeen, koska on veteen piirretty viiva, mikä on asiallista kritiikkiä ja mikä epälojaalia käytöstä. Todellisista virheistä saa valittaa, mutta siinä todistusvastuu on valittajalla. Ensin on myös käytettävä yhteisön sisäisiä kanavia kuten esimiehiä tai luottamusmiestä eikä huudeltava toreilla. Niinpä kohdistettu purnaaminen ei käy, mutta koko palvelusektorista ja saa valittaa vapaasti. Lojaliteettivelvoite kevenee, mikäli työnantajan käytös on ollut epälojaalia työvoiman suuntaan, mutta sen arvioiminen olisikin kinkkinen kysymys. Voidaanko esimerkiksi vastentahtoinen osa-aikaisuus tai jatkuva määräaikaisuuksien ketjuttaminen tulkita sellaiseksi tahalliseksi vähättelyksi, joka on epälojaalia, mikäli työnantaja itse esittää julkisuudessa pyrkivänsä välttämään näitä? Vastaus on vahva ehkä.

Tästä päästäänkin siihen, että pääasiassa kun puhun omasta työstäni täydessä kontekstissa, puhun sen hyvistä puolista. Hauskoista työkavereista, itsensä jatkuvasta haastamisesta ja mahdollisuudesta todella jättää työt töihin. Aidoista leipääntymisen tunnoista avaudun vain niille, joiden tiedän jättävän ne kertomatta eteenpäin. Tämä tosin on ikuinen oppimisen prosessi. Välillä käy niin, että jonkun työkaverin arvioi väärin. Mutta, kuten todettu, jotkin asiat ovat pielessä useammassa kuin yhdessä paikassa.

Aika monessa asiakaspalvelun työssä esimiesten turhautumisen alaiseen huomaa viimeistään seuraavan tasoittumisjakson aikana, kun suunnitellut tunnit pääsevät nippa nappa sopimuksen puitteisiin eivätkä takuulla ylitä sitä. Vain hyvät tyypit ja joustavat tekijät saavat tehdä enemmän kuin sopimukseen on kirjattu – tosikoiden kanssa kun on käynyt niin, että ne ovat kehdanneet vaatia sopimustuntien korotusta vastaamaan suunniteltuja tunteja.

Työläisen onkin pidettävä huoli, ettei oma julkisuuskuva riko työantajan edustajan odotuksia. Silloin voi onnistua nitkuttamaan ansionsa sellaiselle tasolle, että pääsee vaikka neuvottelemaan pankin kanssa asuntolainasta tai voi harkita lapsia. Vauvavuoden aikana pääosa etuuksista on ansiosidonnaisia, ja tekemällä yhden vuoden hullunlailla töitä voi onnistua nostamaan ansionsa sellaisiksi, että vanhempainpäivärahalla ei tarvitse muuttaa pienempään kämppään ja voi hakea ruokansa marketista.

Nuukailu on jalo taito. Omassa ruokakunnassani pääluku on enemmän kuin kaksi. Olemme kursineet asumisen menot niin pieniksi, että kotikunta saattaisi katsoa ne kohtuullisiksi asumiskuluiksi, jos joutuisimme ikinä hakemaan toimeentulotukea. Autoa emme omista, mutta sukulaiset lainaavat sitä tarvittaessa. Lähes kaikki kestokäyttöhyödykkeet ostamme käytettyinä. Tällä selviämme siitä, ettei ole mahdollista tietää, kuinka paljon saa palkkaa missäkin kalenterikuussa, koska työnmäärä ei ole itsestä kiinni, vaikka on kirjallisesti ilmoittanut, että voisi tehdä täyttä viikkoa. Parempien töiden haku jatkuu, eikä pääty ennen kuin kaupasta voi ostaa sekä juustoa että kahvia samalla viikolla.

tyo-ja-raha tyo raha raskaus-ja-synnytys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *