Pakkeja joka suunnalta

Minulle soitettiin tällä viikolla lähialueemme päiväkodista. Lapsemme eivät pääse sinne hoitoon. Kuulemma toisessakaan lähialueen päiväkodissa ei ole meille tilaa. No, ei minulla todennäköisesti ole töitäkään.

Olen siis hakenut lapsille päivähoitopaikkaa, aloitus olisi elokuussa. Olen ilmoittanut palaavani silloin töihin, eri asia sitten alkavatko työt silloin. Parhaiten haluamansa hoitopaikan saa kuulemma elokuussa, joten tuntui luonnolliselta hakea hoitopaikkaa alkavaksi silloin, ihan joka tapauksessa. Ja jos vaikka työnhaku tuottaisi tulosta niin olisi sitten tuo asia kunnossa. Mutta oli siinä muutakin.

Minua lannistaa ajatus aloittaa neljäs vuosi kokopäivä-kotiäitinä. En vain jaksaisi. Tämä ei niin todellakaan ole minulle ominaista. Olin suunnitellut, että lapset menisivät joka tapauksessa hoitoon syksyllä. Jos olen työtön, niin hoito aloitettaisiin osa-aikaisena ja hoidossaolon aikana keskittyisin täysillä työnhakuun. Tuota kuviota tarvitsee ehkä miettiä uudelleen jos lapset menisivät ensin johonkin väliaikaisena pitämääni ratkaisuun. Mutta en vain kertakaikkisesti haluaisi miettiä tuota uudelleen.

Vielä on hippunen toivoa. Myös toisesta päiväkodista soitettiin minulle. On ollut sekaannus, jonka johdosta meidän ensisijainen päivähoitopaikka on tulkittu väärin. Väärinkäsitys korjattiin, mutta tällä hetkellä ei ole tiedossa varmoja paikkoja. Asiaa selvitellään.

Ja hei, kehtaanko myöntää: ihan hetken aikaa se ensimmäinen puhelu tuntui ihan aidoilta pakeilta. Meitä ei huolittu, meissä on jotain vikaa. Jälkikäteen jo vähän naurattaa moiset ajatukset.