Mä olen lähettänyt tähän mennessä 10 hakemusta. Niiden myötä olen osallistunut 2 videohaastattelukierrokseen, käynyt 4 haastattelussa ja tehnyt yhden soveltuvuuskoehässäkän. Tuohan ei kuulosta mitenkään hirmu pahalta, eihän? (välillä kyllä tuli jo sellainen ”aina morsiusneito, ei ikinä morsian”-fiilis).

​MUTTA. Tää mun hakemusten lähettely on jakautunut kahteen osaan. Niiden välissä oli lisääntymistekninen tauko. Tällä jälkimmäisellä kierroksella olen lähettänyt 6 hakemusta ja ne on poikinu 1 videohaastattelukierroksen. Thäts it. Aika eri meininki kuin ekalla kierroksella jolloin sai ravata haastatteluissa alvariinsa, käytännössä jokainen hakemus poiki haastattelupyynnön (mukana oli yksi hakemus josta tiesin itsekin, että oli sellaista kepillä jään kokeilua).

​Moni asiahan voi vaikuttaa siihen, miksi nyt on niin eri meno kuin ensimmäisellä kierroksella. Olen ollut pidempään poissa työelämästä, auki olleet paikat ovat osittain olleet hieman eri profiilin paikkoja, työmarkkinoilla on eri meininki ja hakijoita voi olla eri tavalla liikkeellä (kiitos hallitus!), hakemuksissani on voinut tapahtua muutosta (huomasin mm. painottaneeni liiaksikin lyhyyttä) ja voihan sattumallakin olla näppinsä pelissä.

​Kuitenkin. Juuri nyt elämme jänniä aikoja. Tällä viikolla pitäisi nimittäin selvitä jatko tuohon osallistumaani videohaastattelukierrokseen liittyen. Kutkuttavaa, kuumottavaa, piinaavaa. Alkaa olla sellaista ”tän on pakko tärpätä” -tuntua. Paikka olisi huippumielenkiintoinen, kaikki voisi olla kohdallaan. Kriisi ratkeaisi ja ura jatkuisi. Pitäkää peukkuja!