Meillä on vain tämä hetki

Kävin Pikkukosken uimarannalla ihmettelemässä aamusella, josko veteen uskaltaisi pulahtaa.

Mainittakoon, että tällä viikolla olin hyvän aikaa ilakoiden kahlannut, kroolannut ja samalla vahingossa hieman niellyt vettä Mustikkamaalla Itämeressä. Suihkuille saapuessani huomasin kyltin ”täällä on havaittu sinilevää”. Ohops. Vahvistin tämän vielä uimavalvojalta. (Tiedän, fiksu katsoisi netistä vähän tarkemmin – katsoin itse jotain outoa (lue: väärää) sivua ja se riitti minulle, kuumissani kun olin). Mitään oireita en kuitenkaan saanut. 

No, siinä Pikkukoskella aamulla ihastelin vettä ja auringonpaistetta. Kastoin vähän jalkoja. Loppujen lopuksi oikeastaan veden pinnassa näkyvä, mahdollisesti uimarasvakerros ei houkutellut minua mukaansa yhtä estottomasti kuin Mustikkamaan sinileväinen Itämeri. 

Niinpä hetken auringossa köllittyäni suuntasin tutkimaan lähimaastoa. Löysin ihanan metsäpolun, joka vei viileään kauniiseen kuusikkoon. Kipusin polkua ylöspäin, ja pääsin Pikkukosken kallioille. Aikani pööpöiltyä päätin istuutua lukemaan. Valitsin paikkani tarkoin. Halusin, että valinta on täydellinen, koska uudelleen en välttämättä paikkaan satu tulemaan. 

Varjoisa, divaanin muotoinen kallio osoittautui oikeaksi valinnaksi. Kävin makaamaan, ja oli kuin olisin juurtunut kallioon. Katsoin pilvettömälle taivaalle ja kuuntelin havujen huminaa. Pään päälläni oli männyn latvus. Ihana. 

Mietin, miksi ihmeessä en ole aiemmin tullut tänne, tai mennyt metsään. Vaikka joka päivä lomalla. Ok, olen ollut mökillä ja keskuspuistossa pyöräilemässä. 

Yhtäkkiä tietoisuuteeni iski todella kovaa ja varsin uskottavasti ajatus: mitä siitä. Se kaikki on mennyttä. Takanapäin, imperfekti, tapahtui jo. Se mitä minulla todellisuudessa on, on tämä hetki. Siinä havujen huminassa, täydellisessä nollauksessa pysyin tiukasti hieman yli tunnin ajan. Niin kauan, kunnes nälkä tuli ilmoittamaan itsestään. Aivan sama, olisinko ollut paikallani yhden tunnin sijasta vaikka viisi. Kun on kiinni hetkessä, sillä ei ole mitään väliä.

Monesti pienet, niin yksinkertaiset hetket muodostuvatkin esimerkiksi kesäloman kohokohdiksi. Niihin liittyy jokin ihana tunne tai rauhallisuus. Miksei myös riehakkuus. Hetkiä on niin monenlaisia. Niitä yhdistää se, että ne tapahtuvat tiukasti läsnäolon vallitessa. 

<3 M