Palkataan kokoaikatyöhon: Vapaa-ajan sisällöntuottaja
Löysin tänään itseni työläisen oravanpyörän ääreltä. Jotenkin konkreettisesti. Toteutan sitä ehkä tälläkin hetkellä, siemailen viiniä ja löhöän sohvalla.
Tapasin tänään opiskelukaverini Cafe Esplanadissa. Hän asuu nykyisin kaukana Helsingistä, joten näemme harvoin. Hän toimii opettajana, ja no, minä viestinnän alalla. Emme olleet nähneet taas pitkään aikaan – viimeksi kesällä. Juttua riitti ja halusimme kovasti kuulla, mitä toisillemme kuuluu.
”Mitä kuuluu, kerro nyt! Kerro kaikki!”
Kerrottiin, että töissä käydään, sitten jumpalla, sitten kotiin sohvalle, luetaan vähän blogeja, sitten nukkumaan ja sitten takaisin töihin jne. Ehkä jätin mainitsematta, että vietän aikaa kivasti myös Instassa ja Vinessä (kuuluu sohva-kategoriaan)…
Ei kuitenkaan riittänyt ja kysyin lisää.
”Kerro nyt hei lisää, mitä sä teet arkena, mitä sä harrastat nykyään?!”
”Mitä te teette viikonloppusin? Teettekö te jotain jännää? Meettekö te jonnekin syömään? Onko teillä päin brunssikulttuuria?”
Niinpä niin.
Viime kesän lopulla, vuoden kokoaikaisena työläisenä tajusin, että tämä on nyt jotenkin tässä ja sisältöä arkeen kaivataan lisää. Elämä oli myös sopivasti tasoittunut, kotipaikka oli tuttu ja osasin oman työni erinomaisesti. Opiskeluaikoina ajalla ja paikalla ei ollut väliä. Puuhastelin koko ajan kurssijuttuja, urheilin, nukuin miten tykkäsin ja muutenkin elämä oli vapaata. Ja se oli tavallista. Nyt aika ja paikka määrittää paljon, ja aika käsitteenä on muuttunut kokonaan.
Töissä on todella mukavaa, ja odotinkin jo pari vuotta sitten opiskeluelämän päättymistä ja upean työn löytämistä. Ongelma ei koskekaan työtä, vaan vapaa-ajan käyttöä. Teetä siemaillessamme kaverini vaan tokaisi, että kuule, nyt sitä ollaan oravapyörässä.
”Tästä on puhuttu muidenkin kavereiden kanssa. Ei sitä ikinä ajatellut, millaista työelämä oikeasti on.” Siihen pitää tottua. Ja onhan jokin ainutlaatuinen aika takana, jonka voi kokea vain nuorena opiskelijana. Jonka ihmeellisyyttä ei käsitä kun vasta myöhemmin elämässä.
Mielenkiintoinen ilmiö. Tuntuu, että tässä todella ollaan uuden elämänvaiheen äärellä, jossa on kokonaan uusi maailma auki.
Päätin tarttua asiaan ja luoda sisältöä arkeeni työn ohelle. Kiertelin jänniä kirppiksiä ja kävin jopa Järvenpäässä huutokaupassa. Rohkaistuin monessa asiassa. Aloitin elävän mallin maalauksen, ja tein Sats-kuntokeskuksesta tiiviimmän osan arkeani. Jouluna ajattelin, että ei hele, en käynyt maalauksessa kuin kolmena kertana kuudesta, sillä muutimme kesken kurssin kauemmas opistolta. Taas alkoi vouhotus. Toinen kaverini oli rohkaistunut aloittamaan vanhan harrastuksensa salibandyn, ja joulun pöhöttyneissä tunnelmissa tunsin suurta paloa nuoruuteni harrastukseen koripalloon ja otin yhteyttä seuraan. Nyt on jo treenejä takana ja joka viikko odotan treenejä entistä enemmän. Viimeisimpänä arkeeni liittyivät Taidehallin croquis-piirustusillat.
Viikonloput tulevat kuitenkin aina hurjaa vauhtia. Töissä taas tänään päivittelimme, että
”Taas on perjantai! Taas! Näitä on yhtenään!”
Ja mitä sitten perjantaina tehdään. Kahvittelun jälkeen tulin kotiin, imuroin, tiskasin vähän, söin ja nyt juon viiniä ja mietin miten maksimoisin viikonlopun hyödyt. Sovin iloiten muutamat kahvitreffit ja samalla mietin, miten jää parhaiten aikaa löhöillä myös kotona.
Sitten taas maanantaina työseikkailujen ääreen.
Onko työelämässä muutaman vuoden olleilla samanlaisia tuntemuksia? Mitä kokemuksia löytyy jo pidempään työskennelleiltä?