Näin minusta kuoriutui vuoden kissatäti

Ajattelin jakaa kanssanne, kuinka huippujuttu on uusi perheenjäsen: nimittäin lemmikki.

Meillä on 5 kuukautta vanha siperiankissapoika. Hän on aivan valloittava.

Pohdimme lemmikin hankkimista jo pitkään. Ensin kiikarissa oli koira. Mieheni halusi kovasti koiraa, mutta minä väänsin vastaan. Rakastan koiria ja olen aina kokenut itseni koiraihmiseksi. Tässä elämänvaiheessa on vaan hyvä olla rehellinen itselleen ja myöntää, etten jaksa viedä koiraa ulos. Aamuheräämiset tuottavat jo nyt vaikeuksia, ilman lemmikkiäkin (tähän tosin palaan myöhemmin). 

Sitten mieheni kuuli töissä, että hänen kollegallaan on siperiankissa. Kissa on kuulemma aivan loistava. Hieman isompikokoinen, hyvin seurallinen, rohkea ja leikkisä. Niinpä tutustuimme rotuun. Emme löytäneet kissasta mitään, mikä ei kuulostaisi korviimme hyvältä.

Muutama kuukausi tästä meille muuttikin siperiankissapentu. Jo alusta lähtien hän hurmasi meidät. 

Luonteeltaan hän on kovin koiramainen. Hän ei säiky mitään eikä pelkää. Hän ei halua viettää aikaa yksin: hän viihtyy aina samassa huoneessa tai lähellä sylissä. Hän haluaa osallistua kaikkiin puuhiin. Hän leikkii paljon: yksin ja yhdessä. Hän tuo paljon iloa ja komiikkaa elämäämme. Lisäksi hän on huomaavainen: aamulla, kun herätyskello soi, hän nousee ikkunalaudalta uuteen päivään ja tulee halailemaan meitä sänkyyn. Voin kertoa, että tämä on helpottanut aamuherätyksiä ja päivä tuntuu alkavan aina iloisesti ja ihanasti. Poika ei tarvitse mitään edes kehrätäkseen: tämä kehruukone osoittaa tyytyväisyyttään aika avoimesti.

Kaiken kukkuraksi tämä ihana tyyppi ei ole tuhonnut mitään. 

(Lähellä kyllä välillä on ollut, kun kirjoitustöitä tehdessä hän välttämättä haluaa lähelle, näppäimistölle.)

Kisu on myös tutustunut jo lapsiin. Heihin hän suhtautuu uteliaasti, mutta vaikuttaa käsittävän, että lasten kanssa pitää olla vähän varautuneempi.

En voi kyllin teille kertoa, kuinka hieno asia kissanpentu meille on ollut. Olen oppinut paljon uutta, ja nykyisin koirien ymmärtämisen lisäksi voisin sanoa jo ymmärtäväni kissojakin. Varmasti tosin vasta murto-osan siitä, mitä tiedän kymmenen vuoden päästä.

Se kävi nopeasti: Näin minusta kuoriutui vuoden kissatäti.