Viime talven ja kevään aikana erityisesti on uutisoitu, miten vauva-arki on kamalaa ja ei sitä kukaan täysjärkinen jaksa. Kuinka lapsettomia kauhistuttaa kovasti ihan lanseeraattu termi ”Prisma-arki”. Tätä ennen taas on pitkään vallinnut aikakausi, jossa kukaan ei saa myöntää olevansa väsynyt tai myöntää pikku-Petterin ottavan niin kovasti päähän välillä. Nyt onkin helpottavaa äideille saada sanoa tämä ääneen – mediassa sekä kaveripiirissä. Kuka nyt jaksaa valvoa vuoden putkeen, ja ketäpä ei koliikkilapsen itku samalla surettaisi, harmittaisi ja vituttaisi? Jos ennen on tottunut menemään miten tykkää, ja yhtäkkiä joku tarvitseekin sinua 24/7. Minusta on ihan luonnollista, että äidit saavat sanoa läheisilleen miltä tuntuu ja helpottaa omaa fiilistään. Minusta on myös luonnollista käydä Prismassa. Kerralla isot ostokset – oli lapsia tai ei 😀

Mutta entäpä ihan uutisointi, joka kiertää kehää? Ja samalla keskusta haluaa synnytystalkoot. Suomen väliluku kasvoi viime  kuussa yhdellä ihmisellä. 

Mietitäänpä hetki, millainen vaikutus tällä julkisuudella on lapsettomiin? Ei ihme, että selvityksissä lapsettomat kokevat lapsiarjen hyvin negatiivisena. Voitaneen sanoa, että se ei kauheasti herättele lisääntymisviettiä. Osalla se vaan työntää ajatusta kaukaisuuteen. Ehkä sitten joskus, jos jaksaa…

On selvää, että lapsen hankkiminen muuttaa elämää hyvin perustavanlaatuisesti, erittäin pitkäksi aikaa. Se on fakta. Uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vie aikaa ja muuttaa varmasti myös suhtautumista omaan kehoon, puolisoon ja maailmaan. Kaikki todellakin tajuavat, että tämä ei ole helppoa ja siitä on oikeus puhua. 

Yksi asia, jota kuitenkin hartaasti olen toivonut, on positiiviset puolet. Tällä hetkellä nimittäin julkisesti maalattu kuva ei näyttäydy positiivisena. Miksi sitten hankkia lapsia? Mitä positiivista niissä on? Olisi mahtavaa, jos lapsien hankkimiselle olisi muitakin syitä kuin oman vanhuuden turvaaminen.

Vaikuttaako julkisuuskuvaan myös perisuomalainen piirre: jos sinulla menee hyvin, kannattaa visusti pitää suu kiinni, ettei kukaan vaan tule kateelliseksi ja loukkaannu (tms). 

Kyllähän niitä positiivisiakin asioita näkyy mediassa aina silloin tällöin: esim. kukaan ei vaihtaisi kuitenkaan elämäänsä pois. 

Kävin jokin aika sitten pitkäaikaisen ystäväni luona, jolla on kolme poikaa. 7-vuotiaat kaksoset ja yksi 3-vuotias. Se todella näytti minulle, lapsettomalle, jotain uutta.

Lapset olivat odottaneet minua kovasti vierailulle. He roikkuivat ikkunoissa minua odottaen. Tunti ennen sovittua saapumisaikaani he olivat jo huutaneet ”tuolta se Meri tulee!” ja ystäväni toppuutteli, että vielä tunti pitää odottaa.

Kun lopulta soitin ovikelloa, kolmevuotias oli tokaissut, ”sieltä se Meri sitten tulla tupsahtaa”.

Sain heti laajan kotiesittelyn pojilta, ja aloimme iltapalalle yhdessä. 7-vuotiailla oli aivan mieletön huumorintaju. Tuntuu niin absurdilta, että noin vähän aikaa pallolla tallustellut voi olla noin hauska ja nokkela. 

Erityisesti toisen kanssa bondasin ihan kunnolla. Hän halusi, että pesen hänen hampaansa. Aloinkin pelleillä kunnolla, muuntaen ääntäni kunnolla näytellen: ”Tervetuloa tänne hammaslääkärin vastaanotolle, avatkaa suu olkaa hyvä.” Jo tässä vaiheessa poikaa nauratti. ”Aloitamme oikealta sisänurkasta, ja käymme läpi kaikki purupinnat. Etuhampaiden takaosa pitää harjata kunnolla – sylkirauhasten vuoksi hammaskiveä voi muodostua erityisesti sinne”. Poika nauroi niin, että mietin, kuinkakohan paljon hän ehtii niellä tuota hammastahnaa tämän hölmöilyn aikana 😀 

Luin heille myös iltasatua. Miten näppäriä ja kiinnostavia asioita he huomasivatkaan Herra Hakkaraisen kirjasta – kirjan kuvissa oli paljon yksityiskohtia. Osaa jouduin kysymään heiltä:

”Miksi tuo voi ruokalassa näkkärien vieressä on vetoketjun näköinen?”

Pojat selittivät: ”No kun vieressä on voinappeja, niin pitäähän siinä voivetoketjukin olla” 

Pojat olisivat kovasti halunneet, että skippaan seuraavan päivän ohjelmani (ystävän häät), jotta voisin tulla leikkimään heidän kanssaan uudestaan. 

Käynnin jälkeen olin kyllä hämmentynyt. En tiennyt, että lapset voivat olla noin mukavia ja hauskoja. Noin huumorintajuisia!

Voitaisiinko siis myös kertoa niistä ihanista asioista tai positiivisista puolista?