2h+k: Tampereen tunnelmallinen helmi

image.jpeg

Viime lauantaina tein visiitin Tampereelle. Kuulin, että vanhempani olivat saaneet pöydän kahdelle 2h+k:sta ja soitin oitis ravintolaan kolmannen paikan toivossa. Sellainen järjestyi, ja pääsin mukaan  nauttimaan illallista!

2h+k on suosittu ravintola keskustassa, jonne saa varata pöydän jo hyvissä ajoin. Kyseessä on pieni ja tunnelmallinen paikka. Käsittääkseni paikan valmistamat etanat ovat erityisen herkulliset.

Yleensä me skippaamme kuitenkin alkupalan: aloitamme pääruuasta ja lopetamme jälkkäriin. 

Tilasimme kaikki pihvisalaatin sekä valkosipulileipää kylkiäiseksi. Molemmat olivat erinomaisia. Pihvisalaatin oli todella mureaa ja hyvälaatuista. Myös salaatti oli maukasta. Valkosipulileipä oli niin upeasti maustettu, voinen ja valkosipulinen – sopivan pehmeä, mutta sopivan rapea.

image.jpeg

Jälkiruuaksi valikoitui listalta suklaamarkiisi vaniljajäätelön ja mansikkavaahdon kera. Suklaamarkiisi on täyttävää ja tuhtia, joten tiesin, mitä odottaa. Vaniljajäätelö tasapainotti suklaan makuja hyvin. Annokseen kuului myös suklaakastike – ehkä se oli jo minullekin vähän liikaa.

image.jpeg

Hyvä illallinen kaiken kaikkiaan. Kannattaa ehdottomasti tilata valkosipulileipää aterian yhteyteen.

Suosittelen!

 

Koti Ruoka ja juoma

Kaupungin paras leivos: Frangipanin banoffee pie

image.jpeg

Yhtään liikaa kehumatta, esittelen teille Helsingin parhaan leivoksen. Se on Kruununhaassa sijaitsevan Frangipani Bakery kahvilan banoffee pie. Kaunis, kermapäällysteinen leivos ja sen rapea, maukas taikina kätkevät sisäänsä täydellisen kinuskin ja banaanin kombon. Kaikkea on juuri sopivassa suhteessa. Vau.

image.jpeg

Väitän, että tämä pärjäisi kaupungin paras leivos -kisassa palkintopaikoille. Leivosta rakastaa 100 % taloudestamme eli henkilö, joka voisi elää pelkillä makeita leivonnaisilla sekä minä, joka en yleisesti ottaen liiemmin makeista leivonnaisista välitä. Karkista ja suklaasta sitäkin enemmän. Mutta tämä banoffee pie on jotain taianomaista. Sen takia kannattaa piipahtaa juuri Frangipanissa kahvilla. 

image.jpeg

Frangipani Bakery Boutique, Maneesikatu 1-3. Frangipanissa myydään myös muun muassa ihania, itsetehtyjä fudgeja, pikkuleipiä ja granolaa.

<3

Koti Ruoka ja juoma