Kevään ääniä

Lauantai-aamupäivä kello 12.45, makaan sängyssä peiton alla. Flunssassa.

Olin odottanut viikonloppua jo viime maanantaista lähtien, kun tiesin, että pari kaveria tulee syömään meille perjantaina. Menun olin suunnitellut jo kolme viikkoa sitten innoissani, ja kaikki ruoka-aineet odottivat torstai-iltana jääkaapissa.

Perjantai tuli sitten peruutettua, ja sovimme yrittävämme tänään uudelleen. En halua tartuttaa ketään, mutta haluaisin niiiin illallistaa yhdessä.

Tässä sitä nyt sitten odottelen ihmeparanemista ja avasin ikkunan. Verhot on kiinni, vain pieni valonsäde tulee sisälle.

Ulkona kuulostaa ihan keväältä…!

Naapurissa tehdään julkisivutemppaa, ja pressujen liehunta ja lepatus tuulessa kuulostaa ihan keväältä!!! Ellei jopa KESÄLTÄ! Miettikää kesäisiä työmaita, juuri tuollaiselta ne kuulostavat. Tuollainen matala humina, kun ulkona on tosi kuuma ja aurinko paistaa.

Tilasta huolimatta, olen siis ihan kevätfiiliksissä. Mulla on myös hirveä matkakuume Hollantiin, jossa olin vaihdossa (vaihtoblogiani voit lukea täällä: ihan hauskoja juttuja selvästi junnulta.. :D). Ostin viime viikolla Plantagenista pienen krookusruukun, joka muistuttaa ihanasti Hollannin keväästä. Tuijottelen sitä ja kuuntelen, mitä ulkoa kuuluu.

image.jpegimage.jpegimage.jpeg

Oon niin outo. Mutta ainakin toisinaan optimisti!

M

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Onni on Töölönlahti

Kuten tiedätte, blogi elää viikonloppuisin. Viikolla bloggaaja elää lähinnä työn, Netflixin ja epäsäännöllisen Sats-kuntoilun kautta.

Tänä viikonloppuna oli tosi rentoa, hyvä niin! Eilen heräsin myöhään, söin puuroa ja kahvia, puhuin porukoiden kanssa puhelimessa ja sitten aloin miettiä iltaa. Mitäköhän ystäväni Jonna tekee tänään? Ei onneksi mitään! Sovimme, että pidämme superrennon tyttöjen illan.

Suuntasin salille, jonka jälkeen tapasin Jonnan. Kävimme kaupassa, teimme ihanaa salaattia ja joimme Valamon luostarin munkkien tekemää Hermanni Marjaviiniä (ou mai kaad MITEN HYVÄÄ!). Avasimme Netflixin, siirryimme suoraan hilpeät leffat -kategoriaan ja päädyimme yhteisesti nopeasti Lomapainajainen-leffaan. Karkit ja villaviltit esiin! Kivasti alkoi ramaisemaan, mutta piti sitten siirtyä kotiin nukkumaan puolenyön maissa 🙂

Tänä aamuna eilinen toistui, mutta yhden jälkeen päätin lähteä kävelylle upealle Töölönlahdelle. Kiersin lahden ja kuvailin maisemia. Jäälle en tosin mennyt. Mutta oli niin kaunista. Ei uskoisi, että tuollainen paikka löytyy niin läheltä keskustaa. Töölönlahden huvilatkin ovat niin viehättäviä!

IMG_0110.JPG

IMG_0117.JPG

IMG_0134.JPG

IMG_0143.JPG

Nyt on taas lepäilty, syöty eilisen risoton jämät, ja pullatkin odottaa uunissa valmistumistaan. Kohta siirrymme taas harrastuksemme Netflixin pariin. Tällä kertaa kierrossa on Downton Abbey. Hitsi miten hyvä ja kiva sarja! Herrakin tykkää, kun sarja seuraa hyvin maailmanhistoriaa. 

Ei muuta kun tsemppiä alkavaan viikkoon! 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään