Mikä Viini! -tapahtumaa voi maistella vielä huomenna

img_8808.jpg

Tänään ja huomenna Vanhalla ylioppilastalolla maistellaan viinejä Mikä viini! -tapahtumassa, joten sain ystäväni Nooran kanssa hyvän syyn jättää kävelylenkki väliin ja suunnata epäterveellisempien harrastusten pariin. Tapahtumassa on edustajia suosituimista viinimaista (tällä kertaa ei saa siis romanialaisia viinejä), joten tapahtuma on oivallinen maistelun lisäksi viineistä puhumiseen! Ennen kiertelyä kannattaa suunnata ostamaan maistelulipukkeita, jotka maksavat euron kappale. Viinit ovat pääasiassa 1-3 euroa, mutta kalleimmista viineistä pulitetaan tietenkin hieman enemmän. Kortilla voi maksaa.

Ensimmäiseksi maistoin Etelä-afrikkalaista punaviinia Zonnebloem Pinotagea, joka on tehty maan alkuperäisrypäleestä ja löytyy Alkon tilausvalikoimasta. Viini oli todella täyteläinen, mehevä ja helppo. Hinta: yksi lipuke.

img_8830_0.jpg

img_8833.jpg

Seuraavaksi suunnistimme samppanjan luo. Tarjolla oli eri hintaisia samppanjoita, muun muassa Cristalia, 20 lipukkeen hintaan. Teki mieli kokeilla, mutta liput eivät riittäneet. Yhdistämällä viisi lippuamme saimme neuvoteltua puolikkaan maistiaisen ranskalaista Duval-Leroy Femme de Champagne Brutia. Todella hyvää samppanjaa. Mitkä kuplat, mikä täydellinen, aito, jopa omenainen rypäleen maku! Hullaannuttavaa samppanjaa. Hinta: ööö… 12 lipuksetta?

img_8809.jpg

Maistelu jäi sinänsä lyhyeen, sillä yllätykseksi tapahtuma loppui jo klo 20, ja vielä suuremmaksi yllätykseksi maistelulipukkeiden myynti päättyi jo 19.30! Sinänsä parempi lopettaa ajoissa, ettei jengi ala krebaamaan. Mutta nämä asiat kannattavat siis painaa korvan taa, jos aiot huomenna osallistua.

Tapahtumaa suosittelen kyllä!

Ps. älä turhaan sylje. Ei kukaan muukaan sylkenyt.

img_8828.jpg

M

Koti Ruoka ja juoma

Ooolalaa – hintojensa väärti?

Awama

Monestiko olet tarkastanut, onko ale verkkokaupassa saamasi alennus oikeasti todellinen? 

Olen jo jonkin aikaa katsellut kaukaa Ooolala.fi-verkkokauppaa, erityisesti sen VIP-puolta, jossa myydään merkkituotteita kovin halvalla. Yritys on tehnyt blogiyhteistyötä ainakin Mungolifen ja Moumoun kanssa, mitkä lisäävät sen luotettavuutta. Olen saanut verkkokaupasta OK kuvan, ja siksi siellä olenkin vieraillut. Uskaltaisin siis tilata, jos kohdalle osuisi jotain superkivaa…

…kuten esimerkiksi upean Roberta Minellin laukun, jotka ovatkin huomiseen asti alessa. Niitä laukkuja toivoin verkkokauppaan ja odotin, enkä julkaissutkaan tätä postausta pari viikkoa sitten, jolloin sen jo kirjoitin. Halusin olla epäilettä Ooolalaata, ainakin julkisesti, koska Roberta Minellin sivuille oli tullut syksyn ja talven mallisto.

Olin jo valmis tilaamaan, sillä laukku on upea. En ole merkkikeskeinen ihminen ollenkaan, mutta oli tylsää ja aloin tutkia Roberta Minelliä tosi tarkasti. Ovh-hintojen ollessa yli 300, on hassua, että vain muutamat bloggaajat puhuvat merkistä. Tutustuin myös aiemmin myytyihin, ovh-hinnoiltaan myös kalliisiin Isabella Rhea ja Carla Ferreri laukkuihin. Jännä, Store Brands VIP niminen yritys (joka toimii verkkokauppojen ja vip-verkkokauppojen maailmassa, eri maissa) omistaa ne kaikki, ja pari muuta päälle. No, eihän missään mitään muuta sanotakaan, ja omistaahan myös L’Oréal vaikka mitä merkkejä (Lancome, Maybelline, Kerastase, Biotherm, Helena Rubinstein…) eikä siitä puhuta jatkuvasti. Olisi ehkä vaan kiva tietää lisää Store VIP Brandista, L’Oréal kun on tuttua kauraa, ja vip-verkkokauppabisnes taas minulle tuntematonta. Lisäksi Ooolalaa on verkon keskustelupalstoilla paljon pohdiskelua aiheuttanut kauppa.

Kauniista nahkalaukusta kuitenkin 69 e on mielestäni ok hinta. Merkki mikä merkki, valmistus+muita kuluja löytyy. Harmi, etten vertaillakseni hintoja muista paljonko Italiassa nahkakaupoissa maksoivat laukut.

Muutama viikko sitten kävin ajan kuluksi vilkaisemassa valikoimaa. Seuraavan huomion myötä aloin kirjoittamaan postaustani, jonka jätin julkaisematta, kuten alussa mainitsin. Tuolloin alennuksessa ovat mm. Awaman vaatteet (ilmeisesti puolalainen vaateyritys). Selailin ja katselin ja mietin, onkohan tuo paita oikeasti 80 e (ovh), kun nyt sen saa 30 eurolla. Noh, klikkailinpas Awaman verkkokauppaan. 

ooolala.jpg

Ooolalassa Awaman mekkoja

Löysin samoja tuotteita verkkokaupasta, esimerkiksi tämän mekon, hintana 109 ja valuuttana puolan zloty. Ystäväni Google valaisi minua, että tuo summa vastaa noin 26 euroa. Just. Eli Ooolala olisi myynyt saman tuotteen minulle kalliimmalla, mutta isolla alennuksella. Samalla Burgmeister-merkkiset korut tosin näyttivät oikeasti olevan puoleen hintaan. 

awama.jpg

Awaman sivuilla Awaman mekkoja… 

plntoeur.jpg

Sama vanha saarna pitäisi siis edelleen muistaa netissä ja miksei muuallakin. Iso alennus ei aina ole iso alennus. Toisaalta, jos hinta on sinulle ok, ja esimerkiksi nahkalaukku todella kaunis (merkki mikä hyvänsä), kuluttaja päättää itse, haluaako maksaa siitä. Ja toisaalta, haluaako luottaa kauppaan/yritykseen ja ostamalla tukea yritystä. Minä mietin tätä ja sitä laukkua vielä. Siihen ei mahdu läppäri. 

M

 

Muoti Ostokset