Ranskan ja Italian Alpit <3
”Jobs fill your pocket, adventures fill your soul.”
Viime vuosina en ole voinut kuvitella parempaa tapaa käyttää rahani kun sijoittaa matkusteluun. En olisi sama ihminen ilman tekemiäni reissuja. Ajatuskin aiheuttaa epämiellyttävän olon vatsassani miettiessäni että en olisi koskaan tavannut sielunsiskojani jos en olisi rohkeasti lähtenyt kesäksi New Yorkiin tai muuttanut pariksi lukukaudeksi Afrikkaan ja Aasiaan. Stabiilin Suomi-arjen lomassa taas yhtenä suurimpana työmotivaattorina toimii tulevat reissut.
Viime viikonlopun vietin rakkaiden ystävieni kanssa Chamonixissa, kylässä Mont Blancin juurella. Vierailin täällä ensi kertaa pari vuotta sitten, kun ystäväni asui vielä itse Lontoossa ja kävi poikaystävänsä luona täällä lähes joka viikonloppu. Me muut sitten halusimme päästä osaksi nauttimaan tästä alppikylästä ja sen ympäröivistä laskupaikoista pääsiäisen ajaksi. Rakastuin Chamonixiin heti. Tuo 360 asteen ympäröivä vuoristomaisema vaan on käsittämättömän kaunis. Ilma on raikasta, ilmasto leuto, ja ihmiset hengaa 24h sporttivaatteissa – I like. Tiesin että tämä on paikka jonne haluan palata uudestaan ja uudestaan.
Chamonix tyttöjen reissu osa II koitti viime viikonloppuna. Anne on tällä välin muuttanut Chamonixiin ja käy Genevessä töissä. Inspiroiva nainen ;) Olipa luksusta saada autokyyti skimbakamoinemme edestakaisin Geneveen. Annella ja Jonaksella oli myös uusi koti ja uusi koira <3 Flash, jonka kanssa käytiin pitkillä kävelyillä. Tyyppien nykyiseltä takapihalta aukeaa panoramanäkymä vuorille, johon herätessä ei voinut muuta kun hymyillä onnellisena…
Tällä kertaa mentiin ekana päivänä Italian puolelle laskemaan. Ja pizzalle. Pöydästämme avautui panorama vuoristonäkymä, ja siinä pizzan eteen saadessani kävi parti kertaa mielessä, että olenko todella tässä, vai jossain ihanassa unessa. Tätä rakastan keski-Euroopassa, että voi kirjaimellisesti käydä toisessa maassa pizzalla ja laskemassa muutaman laskun, jos huvittaa. Todellakin huvittaa. :)
Kiitos maailman parhaille hosteille ja tytöille <3 Toivottavasti Anne ottaa tämän neidin taas pian kylään.
”The only trip you’ll regret is the one you don’t take”