Ja niin ne asiat loksahtivat paikoilleen. Viime vuodet ja etenkin tämä kesä on ollut minulle aikamoista kokeilun aikaa, eri asioihin perehtymistä. Ja mikäs siinä, olen nauttinut matkasta, tähän asti. Kunnes aloin kaipaamaan muuta. Tarvittiin hyppyjä tuntemattomaan, ovien avaamista ja sulkemista, kykyä sanoa kyllä, kykyä sanoa ei, kuunnella omia syvimpiä toiveitaan… Ennen kaikkea epävarmuuden sietämistä, kärsivällisyyttä, ja luottoa siihen että asiat järjestyvät kyllä. Kuten aiemmin kirjoitin, siinä missä tietyt asiat kuten henkinen kasvu, kokonaisvaltainen hyvinvointi, muiden inspiroiminen, myötätuntö, rohkeus ja terveys ovat ja pysyvät prioriteetteinäni, viime aikoina muut arvoni ovat kokeneet mullistuksen. Seikkailun ja vapauden kaipuun tilalle on tullut toive stabiiliudesta ja selkeydestä. 

Kai tähän tarvittiin omalla kohdallani muutamalla mantereella elämisen verran seikkailuja, eri pääaineita, kursseja, keikkatöitä, uusia ystävyyssuhteita, Afrikan kontrastien kokemista, Hong Kongin hektisyyden todistamista, paljon joogaa ja itseeni tutumista päästäkseni tähän pisteeseen. Kun reilu neljä vuotta sitten muutin New Yorkiin, olin niin valmis hyppämään mustaan aukkoon.

Tuntuu hullulta miettiä mitä viime vuosiin on mahtunut. Elin elämäni jännittävimmät kaksi kuukautta New Yorkissa. Toteutin unelmani, ja sain kotiinviemisinä kolme sydänystävää, jotka edelleen valinnoillaan inspiroivat minua tavoittelemaan korkealle. Työharjoittelu Hong Kongissa vei vielä enemmän mukavuusalueen ulkopuolelle. Yhtäkkiä olin järjestänyt itseni Aasiaan vuodeksi. Yhdeksän kuukauden aikana oli pakko itsenäistyä ja hoitaa enemmän paperisotia kun olin koskaan aiemmin kohdannut. Neljän kuukauden työharjoittelun jälkeen lähdin 8 viikoksi reissuun, jonne yksi New York sisaristani Jenny liittyi seuraani. Palasin Hong Kongiin ja aloitin sivuaineeni paikallisessa yliopistossa. Kesäksi palasin Suomeen, ja tunsin oloni juurettomammaksi kuin koskaan. Pikkuhiljaa asiat alkoivat järjestymään, valitsin uuden pääaineen maisteriopintoihini ja sain unelmieni työpaikan digimarkkinointitoimistosta. 

Keväällä kuulin lähteväni Etelä-Afrikkaan maisterivaihtoon. Heinäkuussa oli siis taas aika hypätä tuntemattomaan. Jännitti, mutta kuten olin arvellut, vietin elämäni upeimman vuoden Stellenboschissa ja Kapkaupungissa. Koin löytäneeni paikan jossa sain olla oma itseni ja jossa ihmisten arvot kohtasivat omani. Koko tämän vuoden olen miettinyt seuraavaa suuntaani. Alkuvuodesta Kapkaupungissa ”kirjoitin graduani”. Todellisuudessa mietin, mitä haluan tehdä kun opinnot ovat pian ohi. Hain juurtumattomuuden ja epätietoisuuden tunteisiin helpotusta joogamatolta, ja hurahdin joogaan täysin. Se oli päivän ainoa hetki, kun tunsin järkymättömällä luottamuksella, että asiat järjestyvät kyllä. Jooga toi niin syvää huojennusta, kiitollisuutta ja onnen tunnetta elämääni, että huomasin pian haaveilevani voivani myös opettaa muita. Palasin Suomeen, viimeistelin gradun, ja päätin lähteä Intiaan kouluttautumaan. Kesäksi palasin Suomeen. Siihen mahtui monta mökkireissua, Hangon keikkaa ja spontaaneja seikkailuja kun viime vuosina ollessani töissä.  Vaikka kesä oli kaikin puolin huikeampi kun pitkään aikaan, mieleni ei saanut täyttä rauhaa. Merkityksellinen työ on niin iso osa elämää, ja sen puuttuminen aiheutti väistämättä pelokkaita tuntemuksia. Näin niin monia eri suuntavaihtoehtoja, että hirvitti. Kokeilin kaikennäköistä mallintöistä joogan ohjaamiseen ja bloggaamiseen. Tapasin kiinnostavien firmojen henkilöitä projektiluontoiset työt mielessäni. Ymmärsin kuitenkin kaikkien kohdalla pian, että ammattimielessä nämä eivät tällä hetkellä ole minua varten. Halusin antaa panokseni yhdelle organisaatiolle, ja saada takaisin sen kaipaamani varmuuden sekä tietenkin mahdollisuuden oppia, kokea ja nähdä uutta. 

Tarinan onnellinen loppu (ja alku) on, että aloitan ensi viikolla työn rekrytoijana suuressa kansainvälisessä yrityksessä. Toisin kun olen viime vuosina huudellut, niin minusta tuli taas corpo. Never say never on tarinan oppi jälleen kerran. Ja olen muuten NIIN motivoitunut. Tunnen että sekä minulla on paljon annettavaa firmalle ja toisinpäin. Olen valmis. 

Reseptini vision löytymiseen:

Miksi niin kova kiire? Miksi ei nauttia matkasta? Toteuttaa jokainen haave, kokeilla? Avata ovia, sulkea turhia. Poiketa polulta ja kulkea sieltä mistä ei ole aiemmin kuljettu. 

On ihan ok, ettet tiedä miten jokainen projektisi tukee päämäärääsi. Opit jokaisesta jotain itsestäsi. Tärkeää on oppia käyttämään aikansa ja kanavoimaan fokuksensa asioihin joiden tekemisestä siinä hetkessä nauttii.

xx