Usein tuntuu oudolta olla kirjoittamatta tänne enää. Kuitenkin joka kerta kun alan kirjoittamaan, jätän tekstin joko luonnoksiin enkä ikinä julkaise sitä, tai julkaisen, ja palaan piilottamaan tekstin. Olen aiemmin ollut todella avoin kuvien sekä ajatusmaailmani jakamisen kanssa, ja kokenut sen mielenterveyteni kannalta tärkeäksi;). Viime kuukausina on tapahtunut muutos, ja olen alkanut arvostamaan yksityisyyttä ja rauhaa enemmän kun koskaan aiemmin. Voisin kirjoittaa työstäni loputtomasti, mutta se ei kuitenkaan ole se kiinnostavin, eikä tärkein aihe maailmassa. Ihmissuhde ja itsetuntemus taas menevät sinne liian henkilökohtaisuuden puolelle. Kai kyse on myös siitä, että en yksinkertaisesti koe tarvetta enää jakaa elämääni, kun se ei ole osa työtäni. Ymmärrän ja ihailen siis edelleen täysillä niitä, joille sosiaalinen media ja blogi ovat työalustoja. 

Olen myös vahvasti oivaltanut, että fiilikset tulevat sykleissä. Siinä missä vuosi sitten ajattelin olevani free spirit, joka ei ikinä haluaisi asettua aloilleen jne., löydän nyt itseni tilanteesta, jossa juurtuminen tuntuu jopa paremmalta kun maailman eri kolkkiin tutustuminen. Tiedän kuitenkin että ainoa pysyvä asia elämässä on muutos, ihan kaiken tasolla, myös ajatusten ja tunteiden. Kirjoittaminen tuntuu vähän siltä kun hakkaisin jotain kiveen, kai sen takia olen sitä vältellyt viime aikoina. 

Täällä odotetaan joulua. Tuntuu etten ole tänä syksynä juuri kerennyt pysähtymään. Stressaannun suht helposti, ja haluankin pyhittää seuraavat päivät täydelle mielen levolle ja irti päästämiselle. Haluan myös katsoa asioita lintuperspektiviistä ja reflektoida mennyttä syksyä, on lukemattomia syitä olla kiitollinen viime kuukausien tapahtumista, joita ei kuitenkaan päivittäisessä elämässä aina muista identifioifa ja tuntea täysillä. 

Suuri syy kiitollisuudelle on uusi työ josta nautin viikko viikolta enemmän, inspiroivat ja samanhenkiset kollegat, sekä esimies, jota parempaa en osaa kuvitella. On myös ollut ihanaa asua syksy lempikulmillani Helsingissä, ihanan ystäväni kanssa, ja asunnossa joka huokuu vanhan ajan henkeä, mitä rakastan. Olen onnellinen mielettömästä ystävien verkostosta, joista monet ovat viettäneet jälleen syksyn ulkomailla. Saan myös olla ylpeä itsestäni sillä viimeinen koulukurssi on suoritettu, joka tarkoittaa että voin koska vain tilata tutkintotodistuksen, ja juhlia KTM:ksi valmistumista, ja näin jättää tärkeän elämänvaiheen taakseni. On niin inspiroivaa tietää että monet ystävät seikkailevat tahoillaan ympäri maailmaa. Toissaviikonloppuna kävin Lontoossa herättämässä tärkeää ihmissuhdetta henkiin, ajalta ennen Etelä-Afrikkaa. Tällä viikolla sain rakkaan Sadun kotiin, ja hän vei minut Baskeriin & Bassoon illalliselle. Istuttiin varmaan 5 tuntia liimattuina paikoillemme, ja silti ilta loppui kesken. Onneksi hän on nyt pysyvästi täällä. Kuten sanottu, niin monta syytä olla kiitollinen, puhumattakaan siitä kuinka kiitollisia saamme olla perusturvasta, lämpimästä kodista, ruoasta, ja niin monesta muusta asiasta jota usein pidämme itsestäänselvyytenä… 

Ihanaa joulun aikaa sinulle <3