Stellenboschin upeat viinitilat

 

Stellenbosch on suuri viinialue, joka sijaitsee noin 40 kilometriä Kapkaupungista. Se on yksi zeneimmistä paikoista, jonka tiedän. Vuoristoiset panoraamamaisemat ovat henkeäsalpaavat, ja viinitilat tarjoavat toinen toistaan parempia viini- ja ruokamaistelumenuita. Tilukset ovat kuin idyllisimmästä elokuvasta. Stellenbosch University sijaitsee pienessä, kauniissa keskustassa ja on jo itsessään näkemisen arvoinen. Kampus on todella hieno, ja etenkin lakirakennus kannattaa katsastaa. Keskustassa on myös ihania ravintoloita, kivoja guesthouseja sekä lempiaamiaisspottini Schoon De Companje. Opiskelijana viihdyin täällä hyvin 4 kuukautta, mutta vierailuun suosittelen yhtä tai kahta yötä. Majoittua voi joko keskustassa tai viinitiloilla. 

 

IMG_0002.JPG

 

Viinitiloja on kymmenittäin ja mahdollisuudet saattavat tuntua hämmentävältä, ainakin itse tuli pieni stressi kun tarkasteli karttaa. Suosittelenkin käymään päivän aikana vain 3-5 tilalla ja nauttimaan täysillä niistä, ennemmin kuin juosta 20 tilaa läpi. Ei ole mitään ihanampaa kuin istahtaa alas, nauttia maisemista ja herkullisista viineistä. Tilat tarjoavat myös lounasta, monien menuulla on gourmet burger, joita suosittelen maistamaan.

 

Stellenboschin upeat viinitilat

 

Ernie Els

Täällä suosittelen lounastamaan upealla näköalalla. Burgeri on hyvä valinta. 

 

Rust En Vrede

Todella kaunis viinitila, jonka punaviinit ovat parhaimmistoa. Olin itse töissä heidän illallisravintolassa. Itse tosin skippaisin fine dining osuuden ja nauttisin lounaan rennommassa lounasravintolassa terassilla. Pihvin tai lohen kera pääsee maistelemaan tilan punaviinejä. 

 

Delaire Graff

Upea, hienostunut viinitila kukkulalla, josta aukeaa panoraamanäkymät Stellenboschiin. 

 

Vergelegen

Vanhan ajan aatelishenkeä huokuva tila, upeat tilukset. 

 

Stark-Condé 

Postcard Cafén maisemat ovat kirjaimellisesti kuin suoraan postikortista. Silloinen poikaystäväni vei minut tänne synttäriaamiaiselle, ja voin kertoa että keräsi pisteet kotiin. 🙂 

 

Suosittelisin käymään ainakin näissä, ja matkan varrella pysähtelemään fiiliksen mukaan muille tiloille. 

 

IMG_0003.JPG

IMG_0023.jpg

IMG_0030.JPG

 

IMG_0206.jpg

IMG_0225.JPG

 

Heräsikö teillä kysyttävää? Vastaan mielelläni. <3

 

xx

 

P.S. Alla yritykseni ikuistaa maisemat mainitsemastani synttäriaamiaispöydästä…. kuvat eivät tee oikeutta mutta ehkä saatte hieman osviittaa mistä on kyse. 😉

 

IMG_0107.JPG

 

Hyvinvointi Mieli Matkat Suosittelen

Työ hyvinvoinnin tuojana, ei haittana

 

Hei <3 Miten teidän viikko on sujunut?

 

IMG_0970.JPG

 

Täällä nautitaan rennosta lauantaista. Kalenteri näyttää tyhjää ja hyvä niin, haluan mennä fiiliksen mukaan. Nyt on ensimmäinen viikko takana uudessa työssäni, ja en voi muuta kun huokaista kiitollisuudesta. Olin jo ikävöinyt työn tuomia rutiineita, varmuutta, yhteisöllisyyttä… Koska arkeani rytmittää taas toimistotyö, olen löytänyt uudenlaista itsekuria päiviini. Herään 6.15, teen tunnin aamujoogan, syön rauhassa (kanelisen, omenaisen ja Oatlyn kahvikauramaitoon tehdyn mmm) puuron, ja hilppasen töihin. Päivittäin huomaan kuinka vaahterat ovat aavistuksen verran punaisemmat kun edellisenä päivänä, ilma viileämpi… Luojan kiitos onnistuin klikkailemaan lähes loppuunmyydyt kashmirneuleet H&Mltä, jotka saapuivat juuri kun niitä eniten nahkatakin alle alkoi kaipaamaan. On helpottavaa, kun pitkästä aikaa työt rajoittuvat työajan puitteisiin. Yrittäjähenkisenä kun on viime aikoina tullut mietittyä töitä 24/7 ja selkeää eroa työn ja vapaa-ajan välillä ei ole ollut… Hyvä näin, toistaiseksi. Muutoksien myötä oppii arvostamaan asioita uudella tavalla. Aikaisten aamuherätysten vuoksi olen pitkästä aikaa iltaisin väsynyt jo kymmenen aikaan. On ihanaa että unirytmiin on tullut säännöllisyyttä. Itselleni selkeä hyvä teko hyvinvointini eteen, onko siellä muita jotka olisivat huomanneet saman?

 

Itse työni on täysin uutta minulle, ja tästä nautin eniten. Olen onnellinen että pääsen yhdistämään kaupallisen taustani psykologiaan. Olen juuri sen kaltaisessa firmassa kun mihin muutama vuosi sitten uskoinkin päätyväni, mutta täysin erilaisessa työssä. Konsultin töiden sijaan olen strategisissa tukifunktioissa, ja tuntuu että tämä sopii minulle tosi hyvin, ainakin juuri nyt. Olen kiitollinen itselleni, että uskalsin poiketa polulta, opiskella poikkitieteellisesti, ja hakeutua rohkeasti uudenlaisiin työtehtäviin. Ja voin kertoa, että suurista korporaatioista voi (ennakkoluulojeni vastaisesti) löytyä aivan ihania, välittäviä, fiksuja ja innovatiivisia tyyppejä.

 

IMG_0975.JPG

 

Ihmiset ovat asiantuntijayritysten tärkein resurssi. Rakastan rekrytoijan työssäni eniten sitä, että sen merkitys on niin selkeä – ei ole yhdentekevää ketä palkkaamme. Haluamme löytää ja houkutella meille ne kandidaatit, jotka voivat tuoda eniten lisäarvoa asiakkaillemme. Pätevyyden lisäksi motivaatio  ja organisaatiollinen sopivuus on ratkaisevan tärkeää. Kun otetaan huomioon matriisiorganisaation kompleksisuus, vaihtelevat projektitarpeet, henkilökemiat ja muut lukemattomat tekijät onnistuneen jokaisen rekrytoinnin takana, on rekrytoijan rooli avainasemassa firman vision toteuttajana. Superkiinnostava kysymys on myöskin firman visio ja sen kertoma tarina. Tarvitseeko näitä päivittää? Millainen firma haluamme olla? Kun tämä on selvillä, on ymmärrettävä, että se mitä tapahtuu sisällä, heijastuu ulospäin. Kestävää brändiä ei siis rakenneta pelkällä tarinankerronnalla ja markkinoinnilla, vaan vaikuttamalla ensin sisäisten sidosryhmien ajatuksiin. Kun työntekijät uskovat firmaan, heijastuu se ulospäin. Tärkeää on siis tehdä töitä sen eteen, että ihmiset kokevat työnsä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi, ja edustavat pyytämättä organisaatiotaan positiivisesti. 

 

Olen niin fiiliksissä päästyäni sukeltamaan tälläisten kysymysten syövereihin. Minua huvittaa kun muistelen nykytilanteeni olleen kauhuskenaarioini vielä alkuvuodesta. Ajattelin, että Kapkaupungin rennosta elämäntyylistä Suomeen paluu tuo mukanaan kapeutuneen ajattelun ja elämänilon sammumisen. Pelkäsin ja tiesin, että täällä tarpeeksi kauan oltuani ”sorrun” ajautumaan ns. perinteiselle uralle. En kuitenkaan voi muuta kuin hymyillä noille ajatuksille, sillä nyt tuntuu että olen juuri siellä missä pitääkin. Meillä on Suomessa niin monet asiat hyvin, ja jos ison yrityksen toimintatavat pitkästyttävät, voi asioista tehdä kiinnostavia heittämällä ilmoille kehitysideoita. Kaikki muuttuu, ja myös firmojen on uudistuttava. Uusi sukupolvi on avainasemassa tässä – tarvitaan rohkeita yksilöitä jotka uskaltavat tuoda näkökantansa esille. 

 

Kannustankin kaikkia rohkeasti hakemaan eri aloille ja työskentelemään poikkitieteellisesti. Eihän pelätä käydä perinteisten rajojemme ulkopuolella? Uteliaisuus ja rohkeus on valttia sekä itsellemme että yhteiskunnallemme. 

 

IMG_0979.jpg

IMG_0980.jpg

 

Työviikko sai täydellisen lopetuksen kun pääsin suoraan töistä juhlimaan wifeyni maisteriksi valmistumista Baskeriin & Bassoon. Herkkutattirisotto on ennenkin sulattanut sydämeni, ja nyt saman teki yrttivoinen tagliano. Löysin matkalta ihanan sisustuspuodin Hietsun kirpparin kulmalta, josta nappasin pari ihanaa kristallilasia vaimolle lahjaksi, muistaako kukaan tämän liikkeen nimeä? Mikä ihana liike jonne täytyy palata ajan kanssa!

 

Ihanaa viikonloppua kaikille <3 Me suuntamme nyt Brunon konepajaan designmarkkinoille. Kuulostaa kivalta!

 

xxx

Hyvinvointi Mieli Työ Ajattelin tänään