Halusin kirjoittaa synnytyksestäni itselleni muistoksi, ja kun kyselin instan puolella kiinnostaako teitä kuulla, sain niin monta vastausta, että päätin julkaista sen myös tänne. Tämä on positiivinen kertomukseni Naistenklinikalta; minulla jäi (hurjan mutta harvinaisen) alun jälkeen kaunis ja lämmin muisto synnytyksestä. Saisipa tuon maagisen hetken elää uudestaan!

SYNNYTYKSEEN VALMISTAUTUMINEN

Minulle oli raskauden alusta asti selvää, että lähestyisin raskautta ja synnytystä luonnollisesti ja alkukantaisesti. Minulla oli valmiiksi käytössä tekniikoita hengitykseen, rentoutumiseen, mielen rauhoittamiseen, lantionpohjan lihasten työskentelyyn ym., jonka hyödyllisyyden ymmärrän parhaiten vasta näin jälkikäteen. Valmistauduin synnytykseen mm. meditoimalla pienen hetken useimpina aamuina, kävelemällä päivittäin, tekemällä kevyen kotitreenin muutaman kerran viikossa, venyttelemällä sekä olemalla tietoinen eri kivunlievityksistä ja tavoista synnyttää. Koin nämä asiat hyvin luonnolliseksi osaksi päiviäni – pari minuuttia meditointia ja 15 minuuttia kevyttä treeniä oli riittävä minulle, en vaatinut itseltäni liikoja. Kävin myös ihanan Hamin raskausjoogatunneilla ja synnytysvalmennuksen mieheni kanssa – iso suositus!

Yhdessä vaiheessa synnytykseen perehtymistä unelmani olisi ollut synnyttää kotona – käytännössä en kuitenkaan ollut valmis näkemään sen vaatimaa vaivaa. Se vaatisi huomattavasti enemmän valmistautumista ja kustannuksia. Tiedostin myös, että minulla on mahdollisuus synnyttää sairaalassa, joka on maailman parhaimmistoa ja hätätapauksen varalta aivan vieressä on lastensairaala. Halusin kuitenkin pyrkiä mahdollisimman samankaltaiseen synnytykseen kuin kotona. Toiveenani oli synnyttää veteen ammeessa. Kirjoitin sairaalakassiimme kätilölle listan asioista, joita toivoin synnytykseeni: rauhallinen ympäristö minulle ja miehelleni tehdä hengitys- ja ääniharjoituksia ym., en haluaisi olla käyrillä mitattavana, ensisijaisesti ei epiduraalia tai muuta kivunlievitystä, amme, akupunktio ym… Synnytysasentotoiveenani oli joku painovoimaa myötäilevä, eli kyykky tai seisova asento. Halusin mahdollisimman luonnollisen synnytyksen. Olin kuitenkin avoin myös kivunlievityksille. Minulla ei ole mitään epiduraalia vastaan, en vain henkilökohtaisesti voi sietää puudutteita (liikaa kokemuksia hammaslääkäristä), siksi uskoin että minulle paremmin sopii kivun kestäminen kuin puudute vaikutuksineen. Mieheni näki kirjeen vasta kotiuduttuamme sairaalasta ja nauroi todetessaan, ettei lähes yksikään toiveistani ollut toteutunut (paitsi luomuna mentiin). Siitä huolimatta kokemukseni jätti maailman lämpimimmät muistot <3 Olen ikuisesti kiitollinen, että synnytykseni meni niin kuin se meni.

Disclaimer: Jokainen synnytys on erilainen. Omassa tapauksessani kuulin Naistenklinikalta, että samankaltaisia synnytyksiä kuin minun oli, tapahtuu vain muutama vuodessa (n. 10 000:sta).Tämän takia minun kohdalla ”yleiset” ohjeet eivät päteneet – mitä todennäköisimmin ne pätevät sinun kohdallasi! Vaikka synnytykseni alku voi lukiessa kuulostaa hieman jännittävältä (ja sitä se oli), oli minun tapaukseni harvinainen, ja se päättyi maailman ihanimmalla tavalla.  Tämä kertomus ei sisällä pelkoa lietsovaa tekstiä eli voit raskaanakin hyvillä mielin lukea sen. Korostan kuitenkin, että alku on jännittävä, mutta siitä voi mahdollisesti joku muu lisäkseni oppia, milloin viimeistään on aika lähteä sairaalaan. 😀

Viimeinen päivä raskaana. Muistan tunteneeni, että nämä taitavat olla viimeiset kuvat mahasta. 

SYNNYTYKSEN ETENEMINEN KOTONA

Laskettu aikani oli tiistaina 25.2. Olin todella valmis synnytykseen. Odotin sitä uteliaana ja innokkaana. Maanantaipäivällä 24.2. tunsin että synnytys saattaisi olla lähellä. Olin valmis tekemään luonnollisia käynnistäviä toimenpiteitä. Sovin kävelyn ystäväni kanssa maanantai alkuillalle. Teimme piiiitkän kävelyn, ja hänkin ihmetteli kuinka jaksoin niin hyvin. Olin jotenkin todella energinen. Kotiin palattuani ravasin rappumme portaita muutamaan kertaan 1. kerroksesta kuudenteen. Tämä tuntui toimivan, nimittäin säännölliset ja hieman kivuliaat supistukset alkoivat tästä. Söimme mieheni kanssa illallista ja aloin kellottamaan supistuksia. Supistukset jatkuivat suht lievinä koko yön. Tiistaina pyysin miestä olemaan menemättä töihin koska tunsin, että synnytys taitaa olla käynnissä. Lähdimme aamukävelylle ja supistukset jatkuivat. Kävelimme mm. Café Ursulasta Mannerheimintielle ja takaisin ja sen jälkeen uskalsimme vielä lähteä Espooseen vanhempieni luokse lounaalle moikkamaan sukulaisia. Muutamia kivuliaita supistuksia tuli sen aikana – kävin vessassa ”ottamassa ne vastaan”. 😀 Palasimme kotiin. Seuraavia tunteja en muista kovin tarkasti, muuta kun että katsoimme mieheni kanssa Netflixia (ei mitään chilliä vaan mieheni laittoi tottakai päälle asiantäyteisen dokkarin rokotteista) ja söimme illallista, minä jumppapallon päällä ottaen välillä supistuksia vastaan. Sen jälkeen mies loi toivomani synnytys-set-upin kotiin, eli synnytyssoittolista käyntiin ja diffuuseri päälle. Makasin sohvalla ja välillä jumppapallon päällä. Iltaan mennessä supistukset voimistuivat ja tihenivät, +- 10min välein.

Shamppanjalounas vanhemmillani, kun synnytykseni oli jo käynnissä.Join alle puoli lasia mutta toimi;)

Olimme monta kertaa puhuneet mieheni kanssa, että toivomme, ettei synnytys alkaisi illalla koska olemme aina niin väsyneitä. 😀 Hän olikin aivan loppu klo 22 aikaan. Supistukset olivat selkeästi käynnissä joten pyysin häntä soittamaan Naistenklinikalle sillä halusin tietää paikkatilanteen ja kuulla olisiko pian syytä lähteä. Kerroin puhelimessa, että supistukset ovat kivuliaita, ja niitä tulee n. 7-13 minuutin välein. Tämä puhelu on synnytykseni ainoa vaihe, joka meni ”pieleen” (jälkeenpäin kuulin Naistenklinikalta, että suureen otantaan perustuvat ohjeet eivät päteneet minun hyvin harvinaisella tahdilla etenevään ensisynnytykseen eli virhe ei ollut heidän). Kätilö puhelimessa sanoi, että minulla on käynnissä vielä latenssivaihe koska supistukset olivat välillä yli 10 minuutin välein. Hän kehoitti meitä menemään nukkumaan, olemaan kellottamatta sinä yönä supistuksia ja katsomaan tilannetta seuraavana päivänä. Hän sanoi, että nämä latenssivaiheen supistukset eivät vielä avaa synnytyskanavaa, ja itse synnytys saattaa olla vasta viikon päässä.

Lannistuin puhelusta sillä olin jo kivuissa ja supistukset olivat säännöllisiä. Mietin etten kestä jos tälläisiä öitä tulee vielä. Mieheni meni nukkumaan koska puhelun perusteella hän tuumasi että tilanne ei ole päällä, enkä itsekään tiennyt paremmin. Seuraavat tunnit olivat ehkä elämäni tähän asti vaikeimpia ja kivuliaimpia (tämä sen takia että olisi kuulunut olla jo sairaalassa ja mahdollisesti kivunlievitysten alla, altaassa tai vähintään tukihenkilön läsnäolo apuna). Supistukset tulivat, yritin hengitellä niiden läpi. Ääni oli myös käytössä, tosin hyvin vapaamuotoisena ääntelynä, tässä kohtaa oli unohtunut synnytysvalmennuksessa opitut äänteet. Mieheni heräili välillä mutta pääosin nukkui. 😀 Supistusten väleillä saatoin torkahdella. Kun tunsin seuraavaan aallon tulevan, kerkesin välillä ylös sängystä eri asentoon, välillä en. Makuuasento oli kivulias tapa ottaa supistus vastaan mutta välillä en vain kyennyt enää liikkumaan sen tultua – nelinkontin tai etunojassa oli ehkä paras. Supistukset jatkuivat muutaman tunnin. En suoraan sanottuna muista, miten olen sinnitellyt yksin nämä tunnit. Jos jotain voisin synnytyksessäni muuttaa, olisin pyytänyt miestäni olemaan kanssasi hereillä ja tukemaan minua paremmin synnytysvalmennuksesta saamiemme tekniikoiden kera. Tämä ei kuitenkaan ollut kenenkään vika, oltiinhan meitä kehoitettu ottamaan rauhassa ja nukkumaan tämä yö.

Noin klo 03.15 oksensin supistuksen päätteeksi (tämä on ihan normaalia, kuten suolen tyhjentyminenkin). Siinä vaiheessa miehenikin heräsi ja tiedostimme, että eiköhän tässä ole pian lähdettävä. Supistukset olivat edelleen 10 minuutin välein. Aivan yhtäkkiä ne kuitenkin tihenivät, väli oli n. 3 minuuttia. Mies soitti sairaalaan, samaan aikaan minulla tuli 2-3 supistusta putkeen. Tiesin viimeistään nyt, että on lähdettävä. Seuraavassa hetkessä tunsinkin jo vahvan ponnistustarpeen. Tiesin, että kun ponnistustarpeen tuntee, ollaan jo hyvin lähellä vauvan syntymistä. Ensimmäistä kertaa, tunsin vauvan synnytyskanavassa ja että jos antautuisin ponnistustarpeelle, liikkuisi vauva alaspäin. Huusin, että nyt tarvitaan ambulanssi. Kello oli n. 3.35.

Saimme ambulanssin joka saapui onneksi hyvin nopeasti. He neuvoivat, että pysyisin kotona 5. kerroksessa, josta hakisivat minut. Tunsin kuitenkin, että vauva syntyy kotiin jos en pääse ambulanssiin, ja paikallaan olo tuntui aivan mahdottomalta. Pääsin ovesta ulos ja hissillä alas kadulla ja ambulassiin omin avuin, siellä minut kiinnitettiin makuuasennossa vöihin. Joku tarkisti kohdunsuuni tilanteen ja totesi että ”jep, pää näkyy” (oh god). Automatka kesti onneksi yöaikaan vain n. 10 minuuttia. Sen aikana tunsin useasti ponnistustarpeen ja sen kuinka helposti saisin nyt työnnettyä vauvaa eteenpäin synnytyskanavassa. Pidättäminen oli varmasti vaikeinta jota olen koskaan joutunut tekemään. 

Minut saatiin Naistenklinikalle ja paareilla suoraan synnytyssaliin n klo 3.50. Kun pääsin pedille, kätilö totesi, että olen täysin auki. Hän sanoi miehelleni ja toiselle kätilölle, että tästä tulee esimerkkisuoritus ja että hän haluaa pyytää lääkiskandit paikalla katsomaan synnytystä. 😀 Kukaan heistä ei lopulta kerennyt paikalle. Olin NIIN huojentunut ollessani vihdoin perillä ja synnytyspedillä, kätilöt vieressäni. Kätilö totesi, että aletaan ponnistamaan (n. 5 minuuttia sen jälkeen kun olin saapunut sairaalan ovista sisään :D).

PONNISTUSVAIHE

Kätilö kysyi, oliko minulla toiveita synnytysasennosta. Tässä vaiheessa heitin kaikki aiemmat toiveeni kaivosta alas; halusin vain, että joku minua ammattitaitoisempi ohjeistaa minut läpi tulevan. Hän sanoi, että puoli-istuva toimii hyvin – se ainoa asento, joka oli ollut no-no listallani. Siinä vaiheessa se sopi minulle kuitenkin paremmin kuin hyvin (ponnistustarve oli edelleen todella intensiivinen ja halusin vain päästä ponnistamaan vauvan ulos) joten asetimme selkäni enemmän pystyasentoon ja olimme valmiit aloittamaan.

Kätilöni oli maailman ihanin ja ammattitaitoisin. Hän ohjeisti minut ponnistusvaiheen läpi tekniikalla, joka toimi täydellisesti. Keuhkot täyteen happea, pidätys, ja pidätyksellä ponnistin vauvaa hallitusti kätilöiden ohjeiden mukaan ulos. Uloshengityksellä tauko ponnistamiseen, sisäänhengitys ja pidätyksellä jälleen ponnistettiin. Ponnistusvaihe kesti 7 minuuttia ja vauva tuli ulos lempeästi klo 04.06, alle 15 minuuttia sairaalaan saapumisesta. Minä en revennyt, koska kätilö neuvoi niin hyvin hallitun ulostulon. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle. Vaikka tapahtuma oli nopeampi kun olisin ikinä kuvitellut, jäi minulle tilanteesta lämpimät muistot. Muistan varmasti ikuisesti sen, miten kätilö minua kohteli hetkellä kun olin haavoittuvaisimmillani.

Vastoin pelkojani, sairaalassa synnyttäminen oli ihanaa. Vaikka mikään ei mennyt niinkun toivoin, sairaalassa oli turvallinen olo ja vauvani saapui lempeästi ja luonnollisesti maailmaan. Jos joskus synnytän uudestaan, tekisin sen mielellään Naistenklinikalla.En mene tässä sen pidemmälle siitä mitä synnytyksen jälkeen tapahtui, mutta voin kertoa että palvelu on ensiluokkaista. Jokainen, jonka siellä kohtasin, oli uskomattoman ystävällinen, huomioiva ja auttavainen. Pelkäämäni kiire ei koskaan välittynyt meille millään tavalla. Meistä pidettiin hyvää huolta. Olen tästä ikuisesti kiitollinen. Tiedän, että jokaisen kokemus tästä tai muusta sairaalasta ei ole yhtä positiivinen – haluan kuitenkin kertoa meidän kokemuksesta, koska se poikkesi niin valtavasti siitä mitä pelkoskenaarioissani olin kuvitellut kuullun perusteella.

Hän parin tunnin ikäisenä. <3 En nukkunut varmaan 48 tuntiin lainkaan mutta ei paljoa painanut, en saanut tarpeekseni hänen tuijottamisesta.

Paras näky ikinä. <3

MITÄ OPIN

Se mitä olin kuullut, piti paikkaansa – voit suunnitella synnytystä vaikka kuinka tarkasti, mutta sen kulkua ei voi kontrolloida. Avoin mieli on tärkeä, ettei pety. Jos kontrollista irtipäästäminen tuntuu haastavalta, kannattaa sitä treenata. Antautuminen ja oman kehon viestien kuuntelu voi tuntua vaikealta jos on tottunut esim. tekemään päätöksiä logiikalla. Synnytyksessä antautuminen ja oman kehon viisauteen luottaminen on kuitenkin kaikista tärkeintä. Uskon, että tässä jooga, hengitysharjoitukset ja meditaatio voivat olla korvaamattoman arvokkaita harjoituksia. Keho tietää kyllä miten toimia kunakin hetkenä, ja sen kuuntelua voi treenata. <3

Traumaattisesta alusta huolimatta minulla ei jäänyt traumoja synnytyksestä, koska kaikki mitä Naistenklinikalla tapahtui meni niin ihanalla tavalla. Uskon, että kaikki meni juuri niin kuin minun kohdalla kuuluikin. Olen ikuisesti kiitollinen nopeasta ambulanssipalvelusta ja siellä olleelle henkilökunnalle sekä Naistenklinikan ja Perhepesähotellin henkilökunnalle. Koen olevani älyttömän onnekas, kun sain synnyttää Suomessa ja Naistenklinikalla.Me todella olemme voittaneet lotossa.

 Synnytyksestäni jäi minulle toivomani positiivinen ja voimaannuttava muisto. Jos joskus saan synnyttää uudestaan niin tiedän nyt, että omalla kohdallani minun täytyy kuunnella sairaalaan lähdön osalta enemmän omia tuntemuksia kuin yleisiä ohjeita. Jos olet raskaana, kannustan sinua olemaan luottavaisin ja levollisin mielin, sillä meitä palvelee Suomessa ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökunta. Puitteet synnyttämiselle ovat maailman ensiluokkaa. 

<3

Sonja

3305 grammaa ja 49 cm. Meidän maailman rakkain <3