Keskiraskauden ajatuksia ja pelkoja

Heippa!

Viikolla 22 ollaan, joka tarkoittaa sitä, että raskauden puoliväli (ainakin laskettuun aikaan:D) on nyt ylitetty. Ihanaa! Olen kuitenkin huomannut, että mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä vahvemmaksi kiintymys vauvaa kohtaan tottakai muuttuu. Sen myötä myös pelot kasvavat. Kun uskaltaa jo haaveilla siitä, että jonain päivänä saa ottaa oman vauvan syliinsä, pelkää myös menettävänsä tämän unelman.

Olimme viime viikolla rakenneultrassa, jossa selvisi, että istukkani on mahan etupuolen ja vauvan välissä. Tämän vuoksi en ole vielä tuntenut vauvan liikkeitä. Toivoisin kuitenkin niin, että minulla olisi ultralaite tai muu kotona jolla voisi päivittäin ”tavata” vauvan. 😀 Pelkään nimittäin aina ultrien ja neuvoloiden välissä, että vauvalle on käynyt jotain. Se huoli ja epävarmuus on ihan uudenlaista, eihän lähes mikään tai kukaan ole koskaan ole ollut minulle näin rakas – vaikka olisikin, ei heidän elossa pysymisestään ole aktiivisesti huolissaan.

Samaan aikaan osaan päivittäin olla kiitollinen ja onnellinen kaikesta, ja syvimmiltäni uskon ja luotan siihen että kaikki menee hyvin ja helmikuussa tapaamme tyttäremme <3

Onko muilla raskaana olevilla samanlaisia ajatuksia?

Perhe Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Mitä haluan vielä tehdä ennen lapsen syntymää

Olen kertonut aiemmissa postauksissa, että raskaus tuli meille yllätyksenä. Jos olisimme suunnitelleet ajoituksen ja jos raskaaksi tulo olisi onnistunut nopeasti, olisin raskaana varmaankin aikasintaan vuoden päästä. Onneksi kuitenkin joku suurempi voima tai vahvatahtoinen beben alku tiesi paremmin 😉

Tieto syntyvästä vauvastamme tuli siis yllättäen. Yksi ensimmäisistä asioista joka kävi mielessäni plussatestin jälkeen, oli ”Olenko kokenut jo ne asiat jota ei voi enää vanhempana kokea ainakaan pitkään aikaan? Onko jotain tärkeää mitä haluan ja kerkeän vielä tekemään?”

28-vuotiaaksi asti olen elänyt kurinalaisesti ja eteenpäin menevällä draivilla, mutta myös hyödyntäen vapauttani ja mennyt täysin omilla ehdoillani. Olen ollut sellainen tuuliviiri asuinpaikkojeni (mantereiden) suhteen, että potentiaaliset kumppanit eivät ole halunneet sitoutua minuun, tai minä heihin. Näin minulla ei ole pitkiä parisuhteitakaan lukiovuosien jälkeen takana, ennen kuin tapasin mieheni vuosi sitten.

Yrityksemme VIRTA Well-beingin perustaminen on ollut suurin syy joka on pitänyt minut paikoillaan Suomessa. Yrittäjyysvuosien aikana olen kuitenkin ollut onnekas ja pystynyt matkustamaan pitkiksi ajoiksi Kapkaupunkiin keskellä talvea. Siitä on muodostunut toinen kotini, ja ajatus juuri tuosta rakkaasta paikasta toistaiseksi luopumiseen oli ehkä vaikein ajatus uutisen myötä. Olin toivonut että pääsisin sinne jälleen talvella. Uutinen beben tulosta on tottakai paras mahdollinen syy Etelä-Afrikka-putken katkeamiselle, että enköhän pääse siitä yli. 😉

 

Mitä en ole kokenut vielä jotka kuuluvat bucket listalleni:

  1. Etelä-Amerikan koluaminen, siellä on niin paljon paikkoja jotka haluaisin nähdä ja kokea.
  2. Joogaopekoulutukset. Haluaisin jatkuvasti syventää harjoitustani ja antiani opettajana, ja useimmat koulutukset joista haaveilen, sijaitsevat ulkomailla. Kaksi tärkeää opettajaani ovat toinen NYC:issä ja toinen Kapkaupungissa, joten heidän kanssaan opiskelemisesta saan luopua joksikin aikaa. Olin myös haaveillut lähes kuukauden kestävästä opekoulutuksesta Balilla tai jossain muussa paratiisipaikassa – unelma, joka nyt saa jäädä/odottaa.
  3. Reissut kahdestaan mieheni kanssa ja keskenään ystävien kanssa. Kerkesimme käymään vain muutamalla (onneksemme unohtumattomalla) reissulla ennen bebeä. Laskettelimme yhdessä Ranskan Alppeja alas ja koimme molempien elämän ehdottomasti täydellisimmän loman Kapkaupungissa.Olimme myös Espanjassa tapaamassa mieheni äitiä ensi kertaa, sekä vietimme unohtumattoman viikon Villefranchessa Ranskassa ystävien kanssa. Elo- ja syyskuuhun mahtui vielä kaksi Ranskan reissua, molempiin oli syynä häät. Koimme unohtumattomat pitkät viikonloput Lyonin alueella sekä Grassen ja Moujinsin kylässä. <3 Tässä oli ihan tarpeeksi reissuja yhdelle (1. yhteiselle) vuodellemme, mutta minulle on tärkeää, että saisimme tulevaisuudessakin reissata silloin tällöin kahdestaan. Rakastan myös reissuja ulkomailla asuvien ystävien luo, ja toivon ettei näistä tarvitse luopua. Katsotaan saako bebe luvan tulla mukaan, vai jääkö hän iskän kanssa kotiin heh.

 

Mitään muuta ei tule nyt mieleen. Kai sitä aika paljon voi tehdä vaikka lapsi astuukin elämään. Tiedän, että niin moni asia jota nyt pitää itsestäänselvyytenä ja jota rakastan, kuten omat pienet rauhalliset hetket, oma joogaharjoitus, työlle omistautuminen, parisuhteen laatuaika ja rauhalliset yhteiset illalliset niin kotona kuin ravintoloissa, tulevat jäämään huomattavasti vähemmälle vauvan syntymän myötä. Jostain pitää luopua jotta voi saada. Vaikka tieto raskaudesta tuli meille yllätyksenä, niin tuntuu että olemme molemmat olleet kypsiä vanhemmuudelle jo jonkin aikaa.Oma elämäntyylini on korostunut raskauden aikana =pitkät yöunet ja ei alkoholia, mutta sellainen olin jo vuosia ennen raskaaksi tuloakin. 😀 Ei tunnu että tarvitsisi luopua elämäntyylissä loppujen lopuksi paljoakaan. Saamme jotain niin paljon arvokkaampaa tilalle <3

 

Mitä sinä haluat vielä tehdä ennen kun tulet raskaaksi? Tai jos olet raskaana/sinulla on lapsia, niin koetko jääneesi jostain paitsi sen myötä?

Perhe Raskaus ja synnytys Vanhemmuus Ajattelin tänään