First one

Tsädäm!

Tere eli moro vaan. Se ois tänään eka päivä virallista koti-isyyttä takana päin. Tai, vielä tunteroinen päivää jäljellä. Tää päivä ei vielä ihan todellista kuvaa kyllä antanu, koska rakkauteni namipulla ei vielä aloittanut kouluansa, vaikka joku tunti sillä olis jo ollut. Huomenna vasta, sitte jotain tärkiää ohjelmasa, kuulemma..

Mä oon ollu jo paljo kyllä muutenki muksun kans tekemisissä, oikeastaan tosi paljo. The Great synty tasan vuosi sitte, ja olin syntymän jälkeen perus 3vk isyyslomalla, jonka jälkeen palasin töihin muutamaks kuukaudeks, kunnes irtisanoin itteni perheen vuoksi. Työ oli kaukana kotoa, lisäksi minulla oli urheilu-ura joukkuelajissa Suomen huipulla, ja vaikean synnytyksen kokenut vaimo. Ei natsannu. Työt jäi, ja aloitin työttömyyden, jota jatkui jonkunlaisten työsuhteiden sävyttämänä reilun puoli vuotta. Sinä aikana kyllä koti-isyys tuli jo melko tutuksi, mutta nyt haaste kasvaa minun jäädessä yksin aamuiksi ja iltapäiviksi. Fiilis silti great!

Urheilussa tuli myös pieni muutos, kun en sitten kelvannu enää Suomen huippujoukkueen rosteriin, niin siirryin sarjatasoa alemmas. Sinne kelpasin, sinne minut haluttiin, ja lopulta halusin sinne myös itse. Tunnen, että voin sielläkin kehittyä ja näyttää, että olen edelleen kova pelaaja. Joukkue on tosin eri kaupungissa, missä asumme. Tämä ei silti ole vielä ainakaan ongelma meille, vaikka matkaa harjoituksiin kertyy edes-takas kolmatta sataa kilometriä. En mä paljo käteen saa, mutta ei tässä rahan perässä oo ennenkään menty. Love the sport. Tää on siinä mielessä timanttistä, että pääsen veke kotoa noille treenimatkoilla ja ite TREENEIHIN, sekä tietysti peleihin jahka kausi alkaa. Pää tuulettuu ja on taas virtaa olla muksun kans päivät, ja muut illat, jotka oon kotona ja vaimo iskee koulutehtävää tahi muuta omaa juttuaan.

Katotaan miten pojan käy (oon 26-vuotias, junnu siis..), kun huomenna alkaa se yksinäinen kaksinolo. Ja katotaan myös, tuleeko koskaan jatkoa tälle blogille, tää tuli aika hetken mielijohteesta.

Hei si!