Ylianalysointi

Analysoidako vai ei? Vielä tärkeämpää; ylianalysoimmeko asioita? Huomasin erään kerran analysoivani useammalle taholle erään ihmisen moikkausta. Siis moikkausta! Tottakai tapaukseen liittyy paljon historiaa, draamaa ja jännitteitä kyseisen ihmisen kanssa, mutta silti. Tuttuja analysointeja on myös whatsapp-viestit (tai niiden puute). Mitä se nyt tarkoittaa kun tollee laitto? Tietääks se, että toi nenä tarkottaa penistä? Vai onks se vaan meidän juttu? Ja näitähän riittää, kaikki sanomiset ja tekemiset (etenkin siis miesten) analysoidaan niin perin pohjin kuin vain on mahdollista.

Eli pitäiskö lopettaa asioiden ylianalysointi? Antaisi vaan olla? Ehkä moikkaus on vaan moikkaus. Ehkä se whatsapp-viesti ilman hymiötä ei sisälläkään salaisia piilomerkityksiä. Omat tunteet ja unetkin voisi jättää sikseen. Go with the flow ja harjaisi vain zen-puutarhaa. Tällä hetkellä Irma-tädin toverit varmaan tuulettaa ja poksauttelee skumppapulloja, hurraaaaaa vihdoinkin se lopettaa! Ei enää turhia lätinöitä ja Irma-tädin humalaisia monologeja.

Mutta ehkä se kuuluu tähän ikään ja elämänvaiheeseen? Jos nyt ei voi ylianalysoida whatsapp-hymiöitä viinilasin ääressä niin milloin sitten? En tiedä, joku tasapaino tähän asiaan nyt kuitenkin pitäis löytää. Se kusipää nyt ei kuitenkaan muutu vaikka kuinka vatvoisi. Toivottomiin tapauksiin on ihan turha tuhlata enää yhtään enempää aikaa.