Parhaat vinkit raskausuutisen paljastamiseen

Positiivisen raskaustestin jälkeen jännittävää salaisuutta voi olla vaikea pitää, mutta moni haluaa odottaa kertomista niin sanotusti turvallisille vesille, kun raskauskolmanneksen ensimmäinen osa, eli 3kk on selätetty.

Tein raskaustestin yksin ja hätäpäissäni en keksinyt mieheni yllättämiseksi muuta, kuin laittaa tikun näkyvästi jääkaappiin, jonne olin hankkinut jo ennen testin tekoa illallisen jälkiruokineen. Menin itse totaalisen sekaisin ja jännitin kuin pieni lapsi. Kiljahtelin tyynyihin ja sydämeni hakkasi kovempaa kuin koskaan.

Puolisoni saavuttua paikalle sain hieman peitottua omituista käytöstäni sillä, että olin muka niin innoissani hankkimastani illallisyllätyksestä ja ohjasin hänet ensimmäisenä keittiöön. Hän avasi epäluuloisesti jääkaapin oven tuijottaen vuorotellen sisältöä ja minua haavi auki, kunnes lopulta kysyi hämmentynyt hymy kasvoillaan -”oletko raskaana?” Sen jälkeen tirautettiin molemmat onnen ja jännityksen kyyneleet.

Olimme alkuraskauden ajan Uudessa-Seelannissa, joten tuleva perheenlisäys oli helppo pitää salassa läheisiltä vielä ensimmäiset kuukaudet. Sukulaiset ja ystävät joutuivatkin odottamaan uutista meiltä pidemmän aikaa.

Äidilleni paljastimme yllätyksen joululahjapaketissa. Tiesin, että hän ei osannut odottaa vauvauutista, joten minulla oli valtava jännitys asian suhteen.

Paketista löytyi;

  • T-paita (kuvassa oleva) ”Timanteista viis! Minä olen MUMMI”
  • Ultrakuva
  • Mummoilutarvikkeita kuten; sukkapuikot, lankaa, papiljotit, huivi ja varmuuden varalta pieni rohkaisuryyppy.

Äitini otti uutisen vastaan paremmin kuin hyvin ja alkoi onnesta soikeana itkemään, kun lopulta tajusi mistä oli kyse. (Saimme reaktion myös videolle.)

Kysyin nyt muilta perheiltä, milloin ja kuinka he ovat raskausuutisen paljastaneet läheisilleen ja kokosin parhaat vinkit!

Parhaat vinkit raskausuutisen paljastamiseen

  • Yllätyslahja

Lahja voi olla joko omalle puolisolle, ystävälle tai sukulaiselle. Sujauta mukaan vihje, joka kertoo meneillään olevasta raskaudesta.

Paketissa esimerkiksi; Ultrakuva, raskaustesti, vaate vastasyntyneelle tai nimikoitu tuote (paita, muki, magneetti tms.) lahjan saajalle.

  • Anna lapsesi paljastaa uutinen

Mikäli perheessänne on ennestään lapsia, anna pienimpien kertoa uutinen esimerkiksi ojennettavan kirjeen, kortin tai piirustuksen muodossa.

Yksi hauska tapa on mennä kyläilemään paidassa, jossa lukee vihjaileva teksti kuten; ”Minusta tulee isosisko/veli” ja odottaa milloin sukulaiset tajuavat. Voit tietysti myös itse pukeutua teksti-paitaan, joka paljastaa uutisen ja odottaa reaktiota.

  • Pullat uuniin

Moni oli myös pyytänyt läheisensä kahville ja paljastanut yllätyksen tarjoilujen avulla. ”Pulla uunissa” vitsi toimii aina. Myös kakkuun voi laittaa vihjailevan vauvakoristeen tai kirjoittaa selkeästi esimerkiksi tulevan lasketun ajan.

Leivonnassa voi käyttää kekseliäisyyttä ja mikä sen makeampaa kuin fiilistellä uutista heti paljastamisen jälkeen herkkujen ääressä.

  • Yllätä puolisosi

Mikäli puoliso ei ole mukana raskaustestiä tehdessä, voi äiti miettiä yllätyksen valmiiksi myös kumppanille. Raskaustestin piilottaminen paikkaan, josta puoliso sen löytää kameran käydessä on varmasti ikimuistoinen keino kertoa uutisesta.

  • Ystävälle kertominen

Moni on ”jäänyt kiinni” viimeistään siinä vaiheessa, kun on tarkoitus nostaa yhdessä maljaa viikonloppuna ystävien kera. Yksi vastaajista oli antanut ystävänsä huikata ”lonkeroaan”, mutta tölkin sisältö olikin paljastunut mehuksi ja tätä kautta asia paljastui.

  • Somepaljastus

Tänä päivänä uutinen on helppo kertoa yhdellä kertaa kaikille myös sosiaalisessa mediassa. Yleisin päivitys on ultra -tai mahakuva, sekä lasketun ajan kertominen. Mikäli pariskunta ei halua esiintyä kuvassa itse on yksi klassikko asetella pariskunnan kenkien viereen pienet töppöset.

Mikäli mahdollista, voitte ottaa avuksenne myös ammattivalokuvaajan ja suunnitella paljastuksen juuri teidän perheelle sopivaksi. Samalla saatte ammattilaisen ottamat kauniit ja ikuiset muistot itsellenne talteen.

Vain mielikuvitus on rajana, kuinka uutisen voi paljastaa!

On keinosi mikä tahansa, hyvä vinkki on tallentaa ainutlaatuinen ja tunteikas hetki videolle. Jännitys kertomishetkellä saattaa olla niin kova, ettei tilannetta kunnolla muuten edes muista jälkikäteen.

Olisi hienoa kuulla millä tavalla sinut on yllätetty raskausuutisella tai miten olet itse asian paljastanut?

Kommentoi alle tai liity keskusteluun instagramissa @uusimutsi

#uusimutsi #raskausuutisenpaljastus

 

Terveisin, Krista

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus