Ennen kuin aloin odottamaan esikoistamme olin varma, että tiesin kaiken mahdollisen odotusajasta ja oireista, sillä olin päässyt seuraamaan raskaana olevia ystäviäni, siskoni matkaa äitiyteen, sekä ollut mukana kuvaamassa jopa itse synnytystä.

Lisäksi kaikki kliseet ja muut raskausajan vaivat olivat mielestäni hyvin avoimesti aina tapetilla, joten ajattelin kaiken olevan selvää. Vaan enpä paljoa tiennytkään, kun raskausoireet pääsivät yllättämään monessa kohtaa jo ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana.

Haluan listata teille ne oireet ja havainnot, joita en osannut kuvitellakaan.

Matka äidiksi on jokaisella erilainen ja omakohtainen kokemus. Kehoni suhteen olen aina ollut herkkä ja tuntenut pienetkin muutokset. Seuraavat raskausoireet ovat henkilökohtaisia tuntemuksiani ensimmäiseltä ja toiselta kolmannekselta.

1. Pissan haju ennen plussaa

Varmasti monille teistä, niin kuin minullekin oli useat kliseiset ensioireet tuttuja aiheita ja kaikki perusoireet kieltämättä myös iskivät lujaa, mm. aamupahoinvointi, kipeät rinnat ja nipistelevät tuntemukset alavatsassa.

Kukaan ei kuitenkaan ollut maininnut, että HCG-hormonin (eli istukkahormonin) myötä myös pissan haju voi muuttua.

Itse tarkka-aistisena huomasin ihan ensimmäisenä selkeän muutoksen juuri pissan hajussa, joka mielestäni oli voimakkaasti erilainen. Ihmiset joilla virtsan haju muuttuu esim. parsan syönnin jälkeen, voivat myös samaistua tähän. Tuoksu oli lähellä niin kutsuttua ”parsapissaa”. Ihmettelin, miten en ollut kuullut asiasta. Kuitenkin juuri tämä oire sai minut tekemään ensimmäisen raskaustestin jo ennen kuukautisten pois jääntiä – ja positiivista se näytti.

Voin melkein väittää, että tunnistaisin jatkossakin vasta alkaneen raskauden jo pelkästään raskaushormonin tuoksusta.

 2. Plussan jälkeinen tunnemylläkkä

APUA, mikä valtava ja sekava tunneryöppy plussatestin jälkeen seurasi. Ihan kuin olisin leijunut kehoni ulkopuolella, niin uskomattomalta ja jännittävältä se tuntui. En ollut koskaan pitänyt itsestäänselvyytenä, että lapsia voisin varmuudella edes saada. Sillä hetkellä koko maailmani pyörähti ympäri kertaheitolla ja asiaa oli vaikea alkuun sisäistää ja uskoa.

Tein testin yksin ollessani ja jännitys sai minut juoksentelemaan intopinkeänä pitkin poikin. Kiljuin tyynyihin ja sydämeni hakkasi niin, että luulin sen tulevan selän kautta ulos, mikäli en saisi itseäni rauhoittumaan. Päässä oli ikään kuin monta kanavaa auki yhtä aikaa ja ajatuksiin oli vaikea tarttua.

(Alkupaniikin jälkeen aloin heti miettimään, kuinka kertoisin uutisen puolisolleni. Raskausuutisen paljastuksesta tulossa erillinen postaus.)

3. Raskauspahoinvointi on kuin jatkuva krapula

Olin varautunut paljon puhuttuun aamupahoinvointiin. Itselleni iski täytenä yllätyksenä, että niin kutsuttu aamupahoinvointi, voi olla myös 24/7 paha olo ja oksetus.

Pahoinvointi heitti minut kenttään ja sai ilmat pihalle täysin. Oloa voin kuvailla elämäni kamalimmalla tärinä-krapulalla näköhäiriö migreenin ja oksetuksen kera, joka kesti 18 viikkoa putkeen! Omituisinta oli se, että ruokahaluni oli suurempi kuin koskaan, mutta silti muruakaan en meinannut saanut alas.

Jos jotain hyvää, niin huoleni siitä, kuinka välillä saattaisi tehdä raskauden aikana mieli punaviinilasillista, oli saman tien kuitattu. Ei olisi tullut kuuloonkaan. Pelkkä ajatus, saati tuoksu teki pahaa. Liekö podin elämäni kaikki krapulat yhdellä kerralla, kaikista niistä punaviinilasillisista mitä kerran jos toisenkin oli ennen raskautta tullut naukkailtua.

Ainut syötävä mitä teki mieli, oli ruusunmarjaviili, mutta koska olimme alkuraskauden ajan Uudessa-Seelannissa, ei sitä ollut saatavilla. Ainut mitä löysin paikallisesta marketista syötäväksi ilman oksennusrefleksiä oli jääkaappikylmät purkkipersikat. En tosiaan osaa selittää miksi juuri ne, mutta limaiset persikat kohmeisen kylmänä sokerisessa liemessä oli parasta antia mitä pystyin keksimään. Nyt en puolestani voi enää edes katsoa sellaista purkkia.

4. Itkuun purskahtelu täysin syyttä

Mielialan vaihteluista puhutaan paljon, mutta todellisuus iski vasta, kun eteen tuli ensimmäinen kunnollinen itkuun purskahdus, täysin tyhjästä.

Persikoiden lisäksi jotain muutakin oli pakko syödä. Etsimme syntymäpäiväni iltana ravintolaa kävellen pitkin Christchurch -kaupunkia ja scouttasimme illallispaikkoja sen mukaan, mitä pystyin kuvittelemaan ilman oksetusta.

Kiellettyjen ruokien listalle kuuluu mm. sushit (raaka kala ja merilevä), mutta ainut mitä yli tunnin kiertelyn jälkeen keksin oli juurikin se sushi -ravintola. Ajattelin tilata poke bowlin ja valmistauduin kysymään saisinko tarjolla olevan raa’an tonnikalan poikkeuksellisesti kypsennettynä ja annoksen ilman merilevää ja majoneesia. (Raaka kananmuna myös kielletty.)

Olen tottunut esittämään allergioideni vuoksi erikoistoiveita, joten minulle on arkipäiväistä neuvotella annoksen sisällöstä. Aloitin keskustelun itsevarmana ja iloisena, kunnes yhtä-äkkiä kesken lauseeni – ”saisinko tonnikalan kypsennettynä?” purskahdin itkuun. Siis kirjaimellisesti niin, että kyyneleet tirisivät ja koko naama lävähti vastasyntyneen vauvan lailla karmeaan parkuun.

Itku tuli myös itselleni niin yllättäen, että en tiedä kumpi hämmentyi enemmän – tarjoilija vai minä itse? Tarjoilija jähmettyi ja katsoi minua silmät lautasen kokoisina ja lupasi että he toteuttavat kaikki toiveeni. Hän poistui peruuttaen paikalta takaisin keittiöön, yhä vain tuijottaen minua. Hetki tallentui ainakin minun verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi.

Siitä se alkoi, itkuherkkyys, joka pystyi alkamaan ilman minkäänlaista alaleuan alkuvärinää tai muuta itkuvaroitusta. En voinut tietää, milloin ja mille purskahtelin itkemään. Oli se sitten kaunis auringonlasku tai söpö lokinpoika rannalla.

5. Oudot himot

Nyt kun ruokateemassa päästiin vauhtiin, niin pahoinvoinnin helpottaessa alkoi uudenlaiset himot!

En ole koskaan ollut pullahiiri ja olin ajatellut, että minusta ei ainakaan pullantuoksuista kotiäitiä saa tekemälläkään, mutta mitä ihmettä. Himoitsin niin paljon lämpimiä korvapuusteja ja kylmää maitoa, että vedin niitä heti kun kykenin enemmän, kuin kehtaan rehellisesti edes myöntää ja kyllä – aloin myös leipomaan.

Uusin himo (nyt viimeisellä kolmanneksella) on jääpalat, joita on pakko saada päivittäin lasitolkulla ja rouskutella menemään, ennen kuin ehtivät sulamaan.

Mitään muita omituisia himoja itselleni ei ole tullut, vaikka olen kuullut kaikkea aina raakojen raparperien syömisestä – grillihiilien nuolemiseen.

6. Ankkakävely

Eräs tuttavani kysyi heti raskauteni alkuvaiheessa, että – ”noh, joko sinä kävelet kuin ankka?” ja minä mietin että -”mitä kummaa, olen ihan nevahööd tuollaisesta.”

Kunnes eräs kaunis päivä tajusin mitä ankkakävely tarkoitti…

= KIPUA!

Kun pahoinvoinnit ja muut oudot ilmiöt helpottivat, niin SI-nivelkipu tuli tilalle ja särkyä mukaan tukemaan saapui liitoskivut, jotka todellakin pakottaa kävelemään ankan lailla keinuen hitaasti, eli kivuliaasti eteenpäin.

Liitoskivut ovat kuin teräviä iskuja nivusiin, jotka säteilevät sisäreisiin.

SI nivelkipu taas puolestaan tuntuu kuin alaselkä ja pakara olisivat täynnä lasinsiruja, eikä oikein tiedä miten päin voisi olla, jotta ”lasinsirut” eivät aiheuttaisi viiltävää kipua.

SI nivelkipu johtuu minulla myös osittain vanhasta selkävammasta, kun fyysisen työn äärellä naksautin suoliluuni ikikierteelle erään talkoo-ohjelman kuvauksissa lähes kymmenen vuotta sitten. Nyt tuo vanha vamma heräsi kudosten löystymisen myötä, jota raskaushormonit aiheuttaa.

7. Näpit irti nänneistä – niihin(kin) sattuu!

Olen kuullut että rinnat kipeytyvät ja kasvavat, mutta itselläni kasvukivut tuntuvat olevan niin kovia välillä, että pelkkä suihkuvesi jäytää nännejä.

Miten olinkaan kuvitellut, että kasvu tapahtuu vasta maidonnousun myötä. Pelkästään tähän saakka syödyt pullat ovat kertyneet rasvana rintoihin ja nännit muuttaneet ulkonäköään täysin. Olen joutunut ostamaan isommat liivit lähes kuukauden välein ja ilmeisesti kasvu sen kun jatkuu. Kohta on laitettava vain harsoa ympärille, sillä budjetti alkaa paukkumaan liivien ja muidenkin raskausvaatteiden hankinnoissa, kun arkivaatteet ei tosiaan enää mahdu päälle.

P.S. Hyviä imetysliivivinkkejä otetaan vastaan.

8. Unettomuus jo raskauden aikana

Oi miksi minä olen luullut, että vasta sitten, kun vauva on maailmassa, niin valvotaan! ”Valvotaan 24/7, kuunnellaan hysteeristä koliikki-itkua ja imetetään tunnin välein rinnat tulehtuneina baby blues masennuksessa, kaikki reiät synnytyksestä vuotaen, itsekin samalla itkien” jne. tämän kaltaisia ihania kertomuksia vauva-arjesta olen kuullut paljon ja mielestäni henkisesti varautunut, mutta miksi kukaan ei kertonut, että raskaushormonit voivat pitää valveilla jo raskausviikosta 25 alkaen?

Olen jo nyt valvonut kuukausia, eikä vauvaa vielä kuulu, ei näy. (Ja saakin kasvaa rauhassa vielä kuukauden päivät.) Mutta siis, mikäli kivut, vauvan potkut tai jatkuva pissahätä ei herätä tunnin välein, niin sitten en muuten vaan saa unta, koska hormonit!

Tässä nyt ensimmäisen kahden raskauskolmanneksen oireeni, joihin en ollut osannut varautua. Summa summarum; vaikka fysiikka pettää ja kroppani ei enää ole sellainen, millaisena sen olen oppinut tuntemaan, niin mieli voi kuitenkin paremmin kuin pitkään aikaan.

Mieli hyvin, kaikki hyvin. Tällä asenteella mennään!

Olisi todella hienoa kuulla, mihin kohtiin voit kenties itse samaistua ja mitkä oireet ovat yllättäneet sinut raskausaikanasi? Mitä mielestäsi listasta puuttuu?

Terveisin, Krista ja chihuahuat Rocky & Rambo