Ajatuksia töihin palaamisesta
Aihe, joka on saanut minussa aikaan erittäin laajan erilaisia tunteita. Niin positiivisia kuin myös negatiivisia. Hassua kuinka töihin paluuta ei oikeastaan ajatellut ennen, kun se virallinen ajankohta tuli selville. Ensin se oli, että syksyllä ja sitten syyskuun lopussa ja nyt tiedän, että se päivä on 27.9. Nyt se päivä on konkreettinen ja olemassa. Tuntuu myös, että se on ihan kohta, vaikka tiedän järjellä ajateltuna siihen olevan vielä aikaa.
Ajattelin avata aihetta erikseen Aidan hoidon aloituksen näkökulmasta, koska se saa myöskin aikaan paljon erilaisia ajatuksia. Pääajatukseni siitä kuitenkin on, että lapset sopeutuvat ja tarvitsevat myös ikäistensä seuraa. Yleensä sanotaan, että vanhemmille se on kovempi paikka kuin lapsille ja näin uskon sen myös olevan. Me vanhemmat teemme päätökset ja myös teemme asioista mahdollisesti vaikeampia kuin ne ovatkaan.
Tiedostin jo ennen töihin paluuta, etten ole kotona todennäköisesti kovin pitkään. Pidin mahdollisena myös jopa sitä, että olisin palannut töihin heti äitiysloman loputtua. Päätin kuitenkin pitää rauhassa ensin vanhoja ja uusia lomia sekä olla hetken aikaa muutenkin kotona. En kuulu niihin ihmisiin ketkä ajattelevat naisen paikan olevan kotona ja, että lapset hoidetaan kotona niin pitkään, kun mahdollista. Itseasiassa tämä nyky-yhteiskunta oikeastaan ajaa jopa siihen, että kotona ollessa ”liian kauan” tippuu jo suurinpiirteiden yhteiskunnan kelkasta. Niin vanhempi kuin lapsikin. Vanhemman ura voi kärsiä ja lapsi ei välttämättä opi riittäviä taitoja mitä esikoulussa pitäisi jo osata. Yhteiskunnan muuttuessa, kun kokoajan vaaditaan vaan enemmän ja enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole syy minun töihin paluulleni, mutta hyvä pohtia asioita eri näkökulmista. En nää oikeastaan kumpaakaan vaihtoehtoa erityisen pahana, mutta en nää itseäni kotona siihen asti, että Aida täyttää 3-vuotta. Mielestäni myös töissä käyvä äiti voi olla hyvä äiti. Ehkä jopa parempikin joissakin tapauksissa?
Kyllähän se töihin paluu jännittää myös ihan vaan senkin takia, että muistanko enää mitään ja osaanko tehdä siellä mitään. Moni asia on muuttunut tänä aikana, kun olen ollut kotona. Henkilökohtaisesti itseäni harmittaa se, että meidän työporukka on muuttunut todella radikaalisti. Monta aivan super huippua tyyppiä on lähtenyt, joten tuntuu hieman haikealta myös palata, kun tiedän, että läheskään kaikki ei ole enää töissä. Lisäksi tiedän, että sinne on tullut monta uutta tyyppiä töihin. Se lisää myös jännitystä tietyllä tapaa, koska jos olisin palannut töihin suunnilleen samojen työkavereiden pariin, kun mistä lähdin niin ajattelisin vaan, että kyllä ne vetää minua siellä perässään. No, mutta ehkäpä siellä odottaa uusia hyviä tyyppejä vastassa!
En palaa töihin heti 100%, koska tiedän sen olevan alkuun melkoista myllerrystä. Odotan mielenkiinnolla ja samaan aikaan myös jännitän, että miten ihmeessä saamme meidän arjen palapelinpalat jotenkin järjestykseen. Yhdistettynä pieni lapsi, koira, kolmivuorotyö ja yrittäjä erittäin epäsäännöllisellä/arvaamattomalla reissutyöllä. Mielenkiintoista se varmasti tulee olemaan. Yritetään muodostaa siis arkirytmi ilman minkäänlaista rytmiä ja säännönmukaisuutta! Meidän onneksemme isovanhemmat ovat kovasti jo luvanneet, että ovat apuna tarpeen mukaan. Nähtäväksi jää miten onnistumme, joten palailen blogin puolelle varmasti aiheesta. Täytyy kuitenkin nauttia nyt vielä tästä kesästä ja alku syksystä kotona!
– Iida –