Jäätkö vellomaan väsymykseen?

Jäätkö? Olen sataprosenttisen varma siitä, että jokaisella äidillä on välillä väsymystä. Mielestäni se on enemmän kuin inhimillistä, mutta mielestäni on eri asia olla välillä väsynyt kuin jäädä vellomaan siihen lähes päivittäin. Yritän itse olla kuulumatta tähän jälkimmäiseen ryhmään. Minun onnekseni ja meidän koko perheen onneksi meillä on aivan loistava tukiverkosto, joka myös auttaa suuresti asiassa. Keskustellaan myös näistä asioista hyvin avoimesti ja olen erittäin kiitollinen, että ihmiset ympärillä on kiinnostuneita meidän perheen jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Näistä asioista kerran  keskustellessamme sain ilokseni kuulla kommentin, ettei minun muisteta valittavan usein väsymyksestä. Olen ihan helpottunut, ettei minua muisteta siitä kuinka voivottelin Aidan vauva-ajan väsymystä. 

Uskallan väittää, että näihin asioihin voi vaikuttaa itse hyvin pitkälle. Varmasti joka perheessä on niitä öitä, kun tuntuu aamulla ettet ole nukkunut silmäystäkään. Tunnustan, että makaan itsekin joskus sängyssä x-asennossa ja mietin, että mistä ihmeestä toi neiti repii kaiken sen energian. Siinä vaiheessa mietin myös, että tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa eli joko jatkan tätä samaa koomailua koko päivän ja mietin, kuinka huonosti sain nukuttua yöllä. Toinen vaihtoehto on se, että nousen ylös ja päätän, että tänään tehdään kaikki jutut ihan normaalisti niin kuin muinakin päivinä. Suosittelen tätä jälkimmäistä erittäin lämpimästi. Minulla ainakin toimii, kun pitää siitä niin sanotusta rytmistä kiinni ja lähtee esimerkiksi ulos lenkille. Ulkoilu ja liikunta pitää minut ainakin aika hyvin virkeänä!

J on toisinaan hyvä esimerkki väsymyksessä vellojasta. Tästä useampaan otteeseen on myös keskusteltu ja kyllä hän myöntää, että minun tapani olla miettimättä kokoajan sitä, että väsyttää on toimivampi. Koen sen myös erittäin ärsyttävänä piirteenä, jos joku tuo kokoajan esille omaa väsymystään. Kaikilla kun joskus on väsymystä, mutta sen voivottelu kun ei kuitenkaan auta mitään. 

Pohdin itse näitä asioita myös paljon Aidan kannalta. Mietin, että lapsen hankkiminen yleensä on kuitenkin oma valinta ja päätös. Lisäksi lapsi elää ainutkertaista lapsuuttaan ja sitä aikaa ei saa ikinä takaisin. Ja jotenkin ajatus siitä, että miten ihmeessä sitä on ennen selvitty on kiinnostava? Lapsia on perheessä ollut paljon ja usein koko lapsikatras on ollut lähinnä äidin vastuulla. Jaksan siis uskoa, että meihin äiteihin on istutettu joku super voima, että me vaan jaksetaan melkein mitä vaan lastemme vuoksi. Olen kuitenkin samalla erittäin onnellinen, että ainakaan tähän mennessä en ole ollut siinä pisteessä, että tuntuisi etten jaksa. Olemme jokainen tietysti erilaisia ihmisinä ja meillä jokaisella on erilaiset verkostot ympärillä. Jokaisen oma valinta on tietysti hyödyntää tai olla hyödyntämättä niitä verkostoja, jos niitä on. Toivottavasti jokainen kuitenkin osaa hankkia apua ajoissa, jos sitä tarvitsee. Se ei ole heikkoutta tai itsekkyyttä vaan päinvastoin se on juuri sitä, että mietit oman lapsesi parasta. 

P.S. Meillä herättiin tänään puoli kuusi aamulla, joten aihe on erittäin ajankohtainen! Tämä äiti saattoi olla melko nuutunut, apua! 

– Iida –