Uusi pomo talossa

21.6.2018 iidajelena

Äitiys ja se kuuluisa oma aika

Se paljon puhuttu oma aika. Mitä se on? Onko vanhemmilla omaa aikaa ja saako/kuuluuko sitä olla? Onko se uhka vai mahdollisuus?

Aihe puhuttaa paljon. Vanhempia tuomitaan myös kyseisen aiheen tiimoilta paljon. Olen lueskellut paljon erilaisia keskusteluja ja myös käynyt itse keskusteluja kyseisestä aiheesta. Joku ajattelee, ettei tule mieleenkään lähteä lapsen luota pitkään aikaan hetkeksikään mihinkään (sairastapaukset yms tietysti poikkeus) ja toinen taas voi jättää jo pienen vauvan hoitoon. Itse ehkä olen suunnilleen kultaisen keskitien kulkija tai ainakin näin voisin ajatella. Minua kuitenkin mietityttää paljon ihmiset, jotka eivät ole lapsestaan erossa ikinä. Tulee mieleen vain kysymys, että miksi? Tarkoittaako lapsen hankinta ja syntyminen sitä, että oma elämä lakkaa olemasta? Haluan ajatella, että lapsi rikastuttaa elämää eikä tee siitä rajoittunutta ja tylsää. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon aina lapsen tarpeet ja oma aika suhteuttaa siihen.

Ei lapsesta erossa oleminen tarkoita vain esimerkiksi illanviettoja tai luksusaikaa kasvohoidossa. Oma aika voi olla vaan aivojen tuulettamista, harrastuksia, parisuhteen hoitoa tai vaikka vaan yksin kaupassa käyntiä. Itse ainakin saan paljon irti omasta ajasta. Usein siihen riittää se tunti salilla tai lenkillä. Myös päivä ostoksilla ja kaupungilla ilman, että tarvitsee huolehtia muista, kun itsestään on tosi kivaa välillä. Välillä on myös kiva vaalia sitä parisuhdetta käymällä treffeillä tai viettämällä vaan aikaa kaksin ihan vaan tekemättä mitään. Itse ainakin saan kerättyä aina ihan erilaista energiaa ja saan annettua itsestäni Aidalle paljon enemmän. En ymmärrä miksi sen oman ajan ottaminen tarvitsee olla vaikeaa. Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta antaa lasta hoitoon, jos tukiverkostoa ei lähellä ole. Lähinnä mietin nyt niitä tapauksia, kun ihmiset ovat vaan itse päättäneet näin ja tuntevat itsensä huonoksi vanhemmaksi ottaessaan omaa aikaa. Tuntuu järkyttävältä kuunnella tai lukea keskusteluja, että ”olen huono äiti, kun olin yksin moikkaamassa kavereita ja lapsi oli isän kanssa kotona”. Olet myös vanhempana edelleen se sama ihminen, kun ennen sitä ja todennäköisesti teit silloin asioita myös yksin tai kumppanisi kanssa. Miksi et siis enää?

Sitten taas toisaalta, kun usein on kuitenkin niin, että toinen vanhemmista on lapsen kanssa kotona ja toinen käy töissä niin tällöin toinen vanhemmista viettää lapsen kanssa luonnollisesti enemmän aikaa keskenään. Eikö siis myös tällä toisella vanhemmalla ole tavallaan oikeus saada viettää aikaa ihan vaan kaksin lapsen kanssa? En ymmärrä miksi pitäisi olla niin esimerkiksi, että äiti hoitaa lapset ja isä käy töissä. Onhan ne lapset myös isänkin yhtälailla ja mielestäni molempien vanhempien tulisi olla tasavertaisia. Koen esimerkiksi ajan Aidan kanssa kaksin hyvin erilaisena, kun taas olemme koko perhe koolla. Mielestäni on tärkeää, että J saa viettää Aidan kanssa aikaa kaksin ja touhuta niiden omia juttuja. Olen saanut huomata elämäni aikana, että isän rooli eri perheissä voi olla hyvinkin erilainen. Tietysti vuosien saatossa se on muuttunut yhteiskunnan muuttuessa, mutta myös tänä päivänä eroja on suuria. Minusta on myös ihana huomata, että ainakin toistaiseksi kelvataan molemmat Aidalle tilanteessa kuin tilanteessa. Meillä ei ole ollut niin sanottuja äiti tai isi vaiheita.

Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee, mutta mielestäni on hyvä miettiä joskus, että miksi tekee juuri niin kuin tekee. Voisinko mahdollisesti toimia toisin ja voisiko se olla jopa parempi tapa? Itse olen ajatellut, että mitä voisin menettää sillä aikaa, kun olisin yksin esimerkiksi harrastamassa jotain enkä lapseni luona? Myönnän, että kerran ollessani salilla Aida oli J:n äidillä hoidossa reilun tunnin ja oli opetellut siellä konttaamaan. Oli mallannut konttaus asentoa jo pari päivää ja tiesin hetken olevan lähellä. Siellä se sitten tapahtui mummun luona. Menetin sen pienen hetken, mutta pääsin silti näkemään niitä haparoivia konttausliikkeitä enkä kuollut siihen menetykseen. Ei vaan se, että mitä minä menetin.. Tiedättekö kuinka onnellinen isovanhempi oli minua vastassa, kun palasin hakemaan Aidaa? Hän sai siitä nimittäin super tärkeän hetken. Asioilla on usein useampi puoli ja näkökanta. Miettikää sitä ja viettäkää ihana juhannus!

– Iida –

Perhe Mieli Lapset Vanhemmuus

15.6.2018 iidajelena

Oo se kun oot

Se fiilis, kun samaan aikaan odotat, että lapsi syntyy ja jäät töistä kotiin ja samalla mietit, että osaako sitä olla kotona ja ilman töitä. Minulla itselläni oli äitiyslomalle jäädessä hyvin ristiriitaiset fiilikset. Oli ihana päästä ”lomalle”, mutta tuli ikävä samalla työkavereita. Olen luonteeltani myös erittäin energinen tyyppi ja saan omaan työhöni purettua sitä aika paljon. Olen myös erittäin sosiaalinen ja saan myös sen pidettyä balanssissa töiden parissa, koska taas muuten tykkään olla paljon kotona ja puuhailla kotihommia. En treffaile vapaa-ajalla hirveästi kavereita enkä tarvitse kokoajan jotakuta vierelleni. Viihdyn ja tarvitsen aikaa myös yksin. Tässä myös yksi syy minkä vuoksi J:n reissutyö on meille hyvä.

No äitiysloma ennen Aidan syntymää meni hetkessä, koska meillä oli niin paljon hommaa. Jäin töistä pois suoraan yövuoroista, joiden aikana teimme samalla muuttoa. Voin kertoa, että ne yövuorot meni melko vähillä unilla. Ostimme tosiaan asunnon, remppasimme ja muutimme. Samalla piti kiireellä laittaa kaikki valmiiksi Aidaa varten, koska ei tiennyt milloin lähtö synnyttämään tulee. No loppujen lopuksi sehän meni kaksi päivää yli lasketunajan ja ehdin ison mahan kanssa tehdä kukkapenkkejä ja kontata pitkin pihamaata kitkien rikkaruohoja. No eipähän käynyt aika pitkäksi!

Päästyämme kotiin sairaalasta aika meni alkuun todella nopeasti, kun sitä vain ihasteli ja ihmetteli, että siinä se meidän tytär nyt on. Kaikki oli niin uutta, että piti opetella paljon kokoajan uusia asioita. Alku meni myös vähän ylikierroksilla, kuten siskoni oli jo minulle kertonut, että ensimmäiset kaksi viikkoa hormonit kannattelee eikä väsymys iske. En tosiaan nukkunut alussa juuri ollenkaan, mutta sitten asiat alkoivat onneksi tasaantua enkä hypännyt sängystä jokaiseen pieneen ääneen mitä Aida päästi.

Pian huomasin, että kotona ollessani Aidan kanssa mietin kokoajan, että mitä kotihommia pitäisi tehdä. Koko tänä ”vauvavuonna” olen esimerkiksi nukkunut ihan satunnaisia päiväunia todella harvoin. Alkuun tein silloin kaikki hommat, mitä en muuten ehtinyt. Nykyään välillä teen kotihommia, mutta usein juon esimerkiksi vaan kahvia, katson sarjoja tai luen kirjaa. Huomasin, että alussa minun piti ihan tietoisesti lopettaa kotitöiden teko ja keskittyä ainoastaan Aidaan ja nuuhkutella sitä. On haastavaa jäädä ”vaan” kotiin töistä tai koulusta, kun oot koko aiemman elämäsi kuulunut kokoajan johonkin ja pitänyt tehdä jotakin. Sitten yhtäkkiä sun ei ole pakko tehdä mitään muuta, kun huolehtia lapsesta ja koirasta. Minä yritin alkuun käyttää kaiken niin sanotun ylimääräisen ajan kotitöihin, koska tunsin huonoa omaatuntoa siitä etten tee mitään. Piti hetken aikaa ajatella ja opetella, että nyt minun ”työni” on olla Aidan kanssa.

Entä jos olet tyyppi, joka ei osaa olla paikoillaan ja hengailla vaan? Täytyy sanoa, että alkuun se oli jopa pelottavaa, kun mietin, että mikä minussa on vikana. Tiedättehän ihmiset jotka kertovat, että kuinka ihanaa on vaan olla siinä vauvakuplassa ja olla vaan sängyssä koko päivä vauvan kanssa. Sitten itse yrität maata siinä sängyssä sen 15 minuuttia hampaat irvessä, että mitäs sitten. Opetellessani hetken aikaa ensin äitinä olemista ja syyllistäessäni oman pääni sisällä kyseisestä asiasta huomasin, että on muitakin tapoja olla äiti ja olla äitinä vauvalle. Ei mun tarvitse olla niin, kun muut. Koen kuitenkin ja voin rehellisesti myöntää, että aika aivan pienen vauvan kanssa oli hieman tylsää. Nautin esimeriksi nyt juuri tästä ajasta paljon enemmän ja mielestäni Aida on mahtavassa iässä juuri nyt. Olen enemmän se äiti joka leipoo niitä hiekkakakkuja hiekkalaatikolla tai joka tekee pitkiä vaunulenkkejä koiran kanssa. Tästä syystä Aida varmaan tykkää napottaa vaunuissa pitkiäkin lenkkejä edelleen ja usein koko matkan hereillä. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli kuitenkin muistuttaa ”oo se kun oot” MYÖS kun tulet äidiksi!

– Iida –

Suhteet Oma elämä Lapset Vanhemmuus