Tiedättekö sen fiiliksen, kun huomaatte olevanne vanhempana hyvin erilainen kuin mitä olit ennen lapsen syntymää ajatellut? Olin itse pohtinut sitä jo ennen, kun Aida oli saanut edes alkuaan, mutta etenkin raskausaikana se kävi paljon mielessä. Tietyllä tavalla olen aina ollut kontrollifriikki ja omaan niitä stressityypin piirteitä myös jonkin verran (syytän tästä ehkä vähän äitiäni, koska tämähän on tietysti periytyvää!!). Ajattelin, että nämä kaksi piirrettä mahdollisesti korostuisi entisestään Aidan synnyttyä ja lisäksi ajattelin, että kuuluisin mahdollisesti niihin jotka on jokaista pientä näppyä tai kolhua näyttämässä tuolla päivystyksessä. Mutta arvatkaapa, kun ei näin käynytkään! Tai onhan se tietysti myös myöhemmin mahdollista kääntää kelkka näiden asioiden suhteen, mutta taidan toivoa oman mielenterveyteni takia, että jospa ei kuitenkaan. 

Välillä ehkä jopa huomaan pohtivani, että olenko huono tai ainakin epänormaali äiti, kun huomaan Aidan istuvan päivän aikana useamman kerran Brunon luu tai joku muu herkku suussa. Okei, onhan se vähän oksettavaa, mutta hengissä edelleen ja suhteellisen terveenä ollut myös koko lapsuuden tähän asti. Yhtenä päivänä kaivoin suusta vanua, joka oli peräisin Brunon pehmolelusta. Stressasin ennen Aidan syntymää, että miten saadaan pidettyä erikseen Aidan ja Brunon lelut. Voin nyt vastata, että ei mitenkään. Bruno ystävällisesti kantaa kaikki lelunsa Aidalle, kun se niin tykkää niistä. Ja Aidan mielestä on ihan ok maistaa koirien häntiä tai korvia (myös muiden koirien, kun Brunon). 

En myöskään ole ottanut stressiä siitä, että en tee kaikkia Aidan ruokia itse. Toisinaan teen itse ja toisinaan annan kaupan valmiita ruokia. Imetyksestäkään en ottanut stressiä, kun Aidalle on aina kelvannut rinta ja pullo. Nyt pidemmän aikaa on menty jo osittain imetyksellä ja osittain pullolla, mutta nyt imetys alkaa ollakin jo aikalailla finaalissa. 

Aida on myös ollut tähän mennessä jo useasti yön erossa minusta. Joko hän on ollut isänsä kanssa tai mummun luona yökylässä. Kaikki nämä kerrat on menneet hyvin niin Aidan kuin myös meidän vanhempien osalta. Mielestäni nämä varhaiset yökyläilyt ovat onnistuneet sen vuoksi erittäin hyvin, että olemme erittäin tiiviisti tekemisissä Aidan isovanhempien kanssa. Olemme panostaneet siihen kaikki alusta asti ja ajattelen, että Aida kokee olonsa turvalliseksi kaikkien lähipiirimme ihmisten kanssa. 

Erilaiset vauvaryhmät on osittain kyllä ihan hyödyllisiäkin, mutta kyllä siellä välillä törmää mitä typerimpiin juttuihin. Ainakin minun mielestä. Mieleeni tulee keskustelu siitä, että antaako vanhemmat olla lasten ollenkaan yksin. Tässä vaiheessa luulin keskustelun olevan vähintään jokin pila, mutta ei se ollut. Jos se tekee huonon äidin, että antaa lapsen olla yksin niin voin ilmoittautua nostamalla molemmat kädet ja jalat ylös. Jos alat pohtia sitä, että mitä kaikkea mahdollista voi lapselle sattua, kun olet itse viereisessä huoneessa tai toisessa kerroksessa niin minä saisin itseni ainakin hulluuden partaalle. Olen sitä mieltä, että lapsi voi yhtälailla lyödä sillä lelulla itseään päähän, vaikka lapsi istuisi sylissäni. Toki terve huolehtiminen on normaalia, mutta mielestäni pienet naarmut ja kolhut valitettavasti kuuluvat lapsuuteen. 

Ajattelen, että suhtaudun suhteellisen rennosti äitiyteen ainakin toistaiseksi. Koen sen itse myös positiivisena asiana, että en huolehdi ja stressaa asioista, joita ei loppujen lopuksi voi oikeastaan edes hallita itse. Uskon, että sillä on vaikutusta myös tyttäreni lapsuuteen. 

– Iida –

P.S. Ja mahtavaa vappua kaikille! Meidän perhe osallistuukin maanantaina koko perheen vappukemuihin kavereidemme luokse! Huippua!