Lehtijuttu Sotkamo-lehdessä 6.4.2018. 

Marraskuun alku lähti käyntiin meidän perheessä melko kauheissa tunnelmissa. Oli yö ja tiesin J:n tulevan kotiin yöllä, mutta usein hän tulee niin hiljaa, etten edes herää hänen kömpiessä viereeni. Tällä kertaa heräsin kuitenkin, kun hän laski lompakon hyllylle ja sanoi ”en uskonut kokevani tämmöistä päivää”. Havahduin ja katsoin kelloa. Huomasin, että J tuli useamman tunnin myöhässä mitä oli alunperin puhunut. Hän kertoi mitä oli juuri tapahtunut ja oli tullut taksilla sairaalasta. Ensimmäisenä mietin, että oliko kaikki unta ja seuraava ajatus oli se, että meidän reilu 3 kuukauden ikäinen tyttäremme oli niin lähellä menettää isänsä. Toinen nukkui tyytyväisenä täysin asioista tietämättömänä unipupu kainalossa omassa sängyssään. Keskustelimme koko yön kolarista, koska unta emme luonnollisesti saaneet, kun vasta aamun tunteina. Muistan, kun tunsin syvää vihaa tätä kolarin toista osapuolta kohtaan. Tietysti olin myös pahoillani hänen omaistensa puolesta, koska he joutuivat menettämään jonkun läheisen. Luojalle kiitos minä ja meidän perheemme emme.

Usein ajatellaan, että rekankuljettaja on suojassa ison auton ansiosta. Muistan, että myös minulle tokaistiin asiasta useamman kerran, kun kerroin tilanteesta ja mietin, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. J:n hengen menetys oli nimittäin alle metrin päässä ja pelastava tekijä oli ilmeisesti pehmennyt tienreuna, joka sai hiljennettyä vauhtia. Niin turvattu iso rekka siis on, että kaikki oli sen varassa, että maa ei ollut täysin jäässä.

Olen myös kiitollinen, että tästä kolarista tehtiin lehtijuttu Sotkamo-lehteen, koska näkyvyys ammatin varjopuolista ei voi olla haitaksi. Etenkin, jos varjopuolet liittyy ihmisiin ketkä ei liity ammatinharjoittamiseen millään tavalla. Ainoastaan aiheuttavat vaaratilanteita, loukkaantumisia, henkisiä traumoja, kalustovaurioita ja muuta ikävää rekankuljettajille, yrittäjille ja omaisille. Toivon, että ihmiset ajattelisivat enemmän sitä, että siellä ison rekan kyydissä istuu myös ihminen, jonkun lapsi, vanhempi, kumppani.

Kaikesta pahasta seuraa yleensä kuitenkin myös jotain hyvääkin kuten myös tästä. J sai nimittäin ainutkertaisen tilaisuuden viettää aikaa tyttärensä kanssa kotona melkein puoli vuotta. Tämä aika oli heidän välisensä suhteen kannalta korvaamatonta. Lisäksi se oli korvaamatonta aikaa myös koko meidän perheelle, kun saimme viettää yhdessä aikaa ja opetella vanhemmuutta. Tämä aika on ollut outoa J:lle ja minulle, koska emme ole koskaan tottuneet olemaan näin tiiviisti saman katon alla. Toisen reissutyö ja toisen kolmivuorotyö on pitänyt huolen, ettei liikaa yhteistä aikaa löydy. Kohta opetellaan kuitenkin taas entiseen, kun uusi rekka saadaan liikkeelle ja työt jatkuu.

– Iida –