Uusi pomo talossa

5.7.2018 iidajelena

Parisuhde ja lapsi

Ensin on vain parisuhde ja lapsen tulon jälkeen pitäisi olla lapsi ja parisuhde. Tuntuu kuitenkin, että monella se jälkimmäinen unohtuu lapsen syntymän jälkeen. Miksi?

Osaan samaistua kyllä jonkin verran siihen, että ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen on ainakin alkuun helppo unohtaa kaikki muu sen uuden ja ihmeellisen ympäriltä. Reagoit jokaiseen tuhahdukseen ja vauvan nukkuessa mietit, että hengittäähän se. Tämä vaihe menee kuitenkin ohi ja täytyy muistaa, että muu elämä jatkuu myös. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että siihen pyörään, jos jää pyörimään ja antaa toisen unohtua niin siitä on vaikea päästä pois. Sillä voi olla myös erittäin lopulliset ja suuret vaikutukset myöhemmin. Toisaalta opittuja tapoja on myös paljon vaikeampaa lähteä myös korjaamaan eli siinä vaiheessa, kun havahtuu, ettei toinen pysy siinä vierellä vain pitämällä häntä itsestäänselvyytenä niin on vaikeampaa lähteä tekemään isoja muutoksia omassa toiminnassaan.

Usein näkee kirjoituksia siitä, kuinka paljon pariskuntia eroaa nimenomaan lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana tai lapsen ollessa pieni. Myös julkisuudessa näitä pariskuntia ja perheitä on paljon. Syitä on monia ja aihetta voisi pohtia miljoonasta eri näkökulmasta. Yksi voisi kuitenkin olla se, että kaikilla tulevilla vanhemmilla on paljon odotuksia, kysymyksiä ja ehkä myös oletuksia tulevasta elämästä. Et tiedä miten elämä muuttuu ja sitä voi helposti verrata ensin muiden elämään, koska olet aivan uudella ja tuntemattomalla maaperällä. Sitten suuret muutokset elämässä joita lapsi tuo mukanaan voivat olla erittäin stressaavia. Elämä voi olla juuri sitä mitä etukäteen ajattelit tai se voi olla myös ihan kaikkea muuta tai siltä väliltä. Mielikuvat voi romuttua, mutta toisaalta voit saada myös jotain paljon parempaa, kun mitä osasit odottaa. Ensimmäisen lapsen saaminen on hyppy tuntemattomaan ja hyppy vaikuttaa moneen asiaan.

Jokainen joka on ollut pitkässä parisuhteessa tietää suunnilleen suhteen kaavan eli alussa perhosia on kokoajan vatsassa ja vuosien varrella ne perhoset tasoittuu. Välillä ne perhoset lähtee lentelemään kuitenkin vähän enemmän, mutta elämä on pitkässä suhteessa melko tasaista. Meidän parisuhde ei ole mennyt ehkä kaikkien perus kaavojen mukaan, mutta Aidan syntymän jälkeen voin kertoa rakastuneeni tavallaan uudestaan ja enemmän. Se tunne, kun huomaat omassa kumppanissasi aivan uusia ja niin rakastettavia piirteitä. Niin minulle kävi. En osannut kuvitella niitä ollenkaan ennen Aidan syntymää, enkä osannut odottaa yhtään mitä meille tapahtuisi Aidan synnyttyä. Ennen sitä tiesin vain, että me kasvamme vanhemmiksi ja meidän elämä muuttuu – paljon.

Me ollaan pidetty kiinni muutamista asioista aikalailla kokoajan sen jälkeen, kun Aida syntyi. Ensimmäinen on se, että annetaan toisillemme omaa aikaa – ihan yksin. Se on mielestäni suhteen kannalta ja etenkin meidän suhteen kannalta tärkeä asia. Toinen on se, että meillä ei ollut suunnitelmissa perhepeti missään vaiheessa, josta tosin osittain kylläkin joustettiin. Pyrkimys oli kuitenkin kokoajan, että Aida nukkuu omassa sängyssään ja siirto yläkertaan omaan huoneeseen tehtiin myös melko ajoissa. Tämä toinen kohta voisi olla siis nimeltään se, että meidän makuuhuone on meidän makuuhuone edelleen. Kolmantena varmaankin se, että molempien ollessa illalla kotona niin me mennään oikeastaan lähes tulkoon aina samaan aikaan sänkyyn. Se on aika huippua. Toinen ei jää esimerkiksi tietokoneelle tai olohuoneeseen pelaamaan. Ennen olin myös erittäin suuresti vastaan sitä, että meidän makuuhuoneeseen tulisi televisio. No siellä se nyt kuitenkin on, mutta ollaan ihan hyvissä väleissä sen kanssa. Kaikki nämä kolme asiaa ovat myös sellaisia, että me emme ole missään vaiheessa niistä sopineet. Ne on vaan tapahtuneet itsestään eli ajattelen niiden olevan tärkeitä molemmille. Aidan ollessa hoidossa isovanhemmilla vietetään myös aikaa ihan kaksin tai käydään jossain yhdessä. Tarvitsemme myös sitä aikaa ihan vain kahdestaan, vaikka nykyään meitä onkin kolme tai oikeastaan neljä (Bruno).

– Iida –

Suhteet Rakkaus Lapset Vanhemmuus

29.6.2018 iidajelena

Ajatuksia töihin palaamisesta

Aihe, joka on saanut minussa aikaan erittäin laajan erilaisia tunteita. Niin positiivisia kuin myös negatiivisia. Hassua kuinka töihin paluuta ei oikeastaan ajatellut ennen, kun se virallinen ajankohta tuli selville. Ensin se oli, että syksyllä ja sitten syyskuun lopussa ja nyt tiedän, että se päivä on 27.9. Nyt se päivä on konkreettinen ja olemassa. Tuntuu myös, että se on ihan kohta, vaikka tiedän järjellä ajateltuna siihen olevan vielä aikaa.

Ajattelin avata aihetta erikseen Aidan hoidon aloituksen näkökulmasta, koska se saa myöskin aikaan paljon erilaisia ajatuksia. Pääajatukseni siitä kuitenkin on, että lapset sopeutuvat ja tarvitsevat myös ikäistensä seuraa. Yleensä sanotaan, että vanhemmille se on kovempi paikka kuin lapsille ja näin uskon sen myös olevan. Me vanhemmat teemme päätökset ja myös teemme asioista mahdollisesti vaikeampia kuin ne ovatkaan.

Tiedostin jo ennen töihin paluuta, etten ole kotona todennäköisesti kovin pitkään. Pidin mahdollisena myös jopa sitä, että olisin palannut töihin heti äitiysloman loputtua. Päätin kuitenkin pitää rauhassa ensin vanhoja ja uusia lomia sekä olla hetken aikaa muutenkin kotona. En kuulu niihin ihmisiin ketkä ajattelevat naisen paikan olevan kotona ja, että lapset hoidetaan kotona niin pitkään, kun mahdollista. Itseasiassa tämä nyky-yhteiskunta oikeastaan ajaa jopa siihen, että kotona ollessa ”liian kauan” tippuu jo suurinpiirteiden yhteiskunnan kelkasta. Niin vanhempi kuin lapsikin. Vanhemman ura voi kärsiä ja lapsi ei välttämättä opi riittäviä taitoja mitä esikoulussa pitäisi jo osata. Yhteiskunnan muuttuessa, kun kokoajan vaaditaan vaan enemmän ja enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole syy minun töihin paluulleni, mutta hyvä pohtia asioita eri näkökulmista. En nää oikeastaan kumpaakaan vaihtoehtoa erityisen pahana, mutta en nää itseäni kotona siihen asti, että Aida täyttää 3-vuotta. Mielestäni myös töissä käyvä äiti voi olla hyvä äiti. Ehkä jopa parempikin joissakin tapauksissa?

Kyllähän se töihin paluu jännittää myös ihan vaan senkin takia, että muistanko enää mitään ja osaanko tehdä siellä mitään. Moni asia on muuttunut tänä aikana, kun olen ollut kotona. Henkilökohtaisesti itseäni harmittaa se, että meidän työporukka on muuttunut todella radikaalisti. Monta aivan super huippua tyyppiä on lähtenyt, joten tuntuu hieman haikealta myös palata, kun tiedän, että läheskään kaikki ei ole enää töissä. Lisäksi tiedän, että sinne on tullut monta uutta tyyppiä töihin. Se lisää myös jännitystä tietyllä tapaa, koska jos olisin palannut töihin suunnilleen samojen työkavereiden pariin, kun mistä lähdin niin ajattelisin vaan, että kyllä ne vetää minua siellä perässään. No, mutta ehkäpä siellä odottaa uusia hyviä tyyppejä vastassa!

En palaa töihin heti 100%, koska tiedän sen olevan alkuun melkoista myllerrystä. Odotan mielenkiinnolla ja samaan aikaan myös jännitän, että miten ihmeessä saamme meidän arjen palapelinpalat jotenkin järjestykseen. Yhdistettynä pieni lapsi, koira, kolmivuorotyö ja yrittäjä erittäin epäsäännöllisellä/arvaamattomalla reissutyöllä. Mielenkiintoista se varmasti tulee olemaan. Yritetään muodostaa siis arkirytmi ilman minkäänlaista rytmiä ja säännönmukaisuutta! Meidän onneksemme isovanhemmat ovat kovasti jo luvanneet, että ovat apuna tarpeen mukaan. Nähtäväksi jää miten onnistumme, joten palailen blogin puolelle varmasti aiheesta. Täytyy kuitenkin nauttia nyt vielä tästä kesästä ja alku syksystä kotona!

– Iida –

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Työ