Pitäisikö lapsia haluta heti lisää ja onko itsekästä haluta äitinä jotain omaa?

Aihe, joka on mielestäni hyvin kiinnostava monestakin syystä. Jo ennen Aidaa mietin, että mikä on niin sanotusti oikea määrä hankkia lapsia. Tähänhän ei tietysti löydy mitään oikeaa vastausta, mutta ajattelen, että sitä on ihan hyvä pohtia. Olen itse ihmisenä järjen ja tunteen sekoitus. Ehkä jopa enemmän järjen tai ainakin pyrin miettimään elämän ”isoja” asioita ja päätöksiä myös järjen kautta enkä elää vain tunteella. Tässä varmaan yksi syy miksi olen tätäkin asiaa paljon pohtinut jo etukäteen. En ole ikinä haaveillut itse mistään suurperheestä ja nuorempana jopa ajattelin, etten välttämättä halua lapsia. Jossain vaiheessa ajatus kuitenkin vaan muuttui täysin. Sen jälkeen, kun aloin ajatella haluavani lapsia, olen aina ajatellut, että minulle on tärkeää, että voin antaa lapsilleni mahdollisimman paljon. Enkä tarkoita tällä vain materialistisia asioita vaan myös esimerkiksi aikaa. 

Minusta on myös kiintoisaa ajatella, että miten sitä oikeastaan voi ajatella etukäteen, että haluan esimerkiksi neljä lasta, jos sinulla ei ole edes ensimmäistä? Ja nyt Aidan syntymän jälkeen olen miettinyt paljon ihmisiä ketkä haluavat melkein heti jo toisen lapsen. Mistä toisille tulee nämä tunteet niin pian? Etenkin ensimmäisen jälkeen, kun jotenkin kaikki on niin uutta ja edessä on kokoajan lisää vain kaikkea uutta. Itse en ole osannut uhrata vielä näille ajatuksille nimittäin yhtään aikaa enkä tietysti osaa vielä edes ajatella, että onko se meidän kohdalla tarpeellistakaan. Olen nauttinut kyllä täysin tästä ajasta Aidan kanssa eikä synnytys aiheuttanut minulle mielestäni mitään traumaa, vaikka se ei ihan nappiin mennytkään. Joskus sitä miettii, että onko minussa joku vika, kun en halua heti lisää lapsia? Tiedän kuitenkin, etten ole näiden ajatuksieni kanssa todellakaan yksin. 

Yksi asia on myös se, jos ensimmäinen lapsi on niin sanotusti helppo, ettei mitään suurempia vaikeuksia ole niin entäs sitten toisen kohdalla? Jos ajattelee, että kyllähän tässä nyt useampi menee ja sitten toinen lapsi onkin aivan erilainen ja olet itse sitten väsymyksen partaalla. Yleinen ajatus ihmisten mielessä on myös se, että lapsista on toisilleen seuraa. Kyllä, on tietysti, mutta en hankkisi toista lasta vain sen vuoksi. 

En kyllä näe itseäni ihmisenä, joka perustaisi koko tulevaisuuden ja kaiken perheen ympärille. Näen tärkeänä myös itseni yksilönä ja erillisenä ihmisenä muista. Haluan niin sanotusti myös jotain omaa. Työn, harrastuksia ja omaa aikaa. Pidän myös nyt kokoajan huolen siitä, että saan omaa aikaa ollessani Aidan kanssa kotona. Esimerkiksi tunnin treeni salilla rauhassa kuulokkeet päässä tuntuu aika hyvältä. Perhe on tärkeä asia ja vaalin sitä, mutta mielestäni on tervettä ja tärkeää haluta elämältä myös muuta. Tästä syystä en myöskään halua, että muutun ihmisenä täysin lapsen myötä. Olen edelleen ihan sama ihminen. Ehkä vähän nössömpi ja lässyttävämpi versio entisestä minästäni, mutta kuitenkin aikalailla sama tyyppi.

Tällaisia ajatuksia tänään. Nyt taidan kuitenkin lähteä nauttimaan tuosta ihanasta säästä! Kuullaan taas!

– Iida –