Alapohjan alla

Tuli tässä mieleeni otsikkoa rustaillessa, että Alapohjan alla voisi olla vaikka laulun nimi.

Alapohjan alla sataa enemmän kuin ulkona

Vaatteeni ovat märät
polviakin särkee

En välitä
saanhan olla sinun kanssasi isä

Meillä on hauskaa
näytän sinulle valon

No voi saakeli, nyt alkoi laulu kuulostaa uskonnolliselta veisulta. Lauantain tähtivieras tontilla oli joka tapauksessa isäukkoni, jolle nakitimme viikkotolkulla venytetyn ikävän homman. Talon ahtaassa alapohjassa odottivat purkamistaan Mestarin ittensä rakentamat (isän mielestä vähän turhan jykevät hehheh) puiset valumuotit.

Minä kiikutin pienestä aukosta ulos purkujätteen, ja asettelin valon niin, että isäparka näki heiluttaa sorkkarautaa. ”Tää on juur sopivaa hommaa mulle”, sanoi isä. Vettä lotisi todellakin enemmän kuin ulkona, kiitos lattiassa vielä olevien pienten reikien.

Isä myös muun muassa ruokki ohimennen talkooväen ja kantoi harkkoja ja tyhjiä trukkilavoja päänsä päällä (kyllä). Minä huolehdin että jaksaako teräs-iskä nyt varmasti. Huoli oli turha, tietenkin. (Omakehu on muuten yksi alue, jolla molemmat loistamme.) (Mestaria tietenkin kehuttiin myös. Jos kaikilla olisi vastaava aivan käsittämätön työmoraali, olisi esimerkiksi kestävyysvaje kurottu umpeen jo aikoja sitten.)