Päin seiniä yläkerrassa

dsc_0447.jpg

Tupsahdin tänään Helsingistä tänne Varsinais-Suomeen ja ryntäsimme heti raksalle ihailemaan ilta-aurinkoa ja Mestarin ittensä aikaansaannoksia. Esittelenpä teille nyt yläkertaa, jossa siis todellakaan asiat eivät ole menneet päin seiniä. Ensimmäisessä kuvassa kaksi makkaria, jotka olivat saaneet seinän väliinsä. Kuvan vasemmassa reunassa kylpyhuoneen sisäänkäynti. Oikeasta reunasta on käynti rappuihin…

…joka näkyy siis tässä (vasemmanpuoleinen kuva alla)! Kuvarivistön keskellä on näkymä aulaan – myös meidän ison makuuhuoneen ovi paistattelee siinä. Oikean reunan kuvassa aulan väliaikainen kaide sekä makkarin ulkopuolista seinää, joka näkyy alakerrasta koska tila on kattoon asti auki. Voi helkkari miten sekavaa selitystä… Täällä taas pohjakuva tarkistettavaksi!

ylakerran_seinia.jpg

Tässä meidän makuuhuone sisältä kuvattuna. Tuolle seinälle tulee vaatekaapisto. Takan piippu kulkee kaapin läpi. Mestari muurasi sen viime viikolla, ihan itte tietenkin.

dsc_0440.jpg

Toisen pienemmän makkarin pikkuikkunasta heijastui vastapäiselle seinälle hauska neliö. Pakkohan siinä oli sitten vähän hassutella. Olipas mahtavaa nähdä väliseinät vihdoin valmiina. Tila toimii hyvin!

dsc_0464.jpg

Kauneus Sisustus DIY

First world problems

lamput2.jpg

Morjens! Pahoittelut viime aikojen verkkaisesta kirjoittelutahdista. Kaikki siviilielämäni ihmiset ovatkin jo varmaan kuulleet oivalluksesta, jonka sain vähän aikaa sitten. Vastasin jollekin tutulle vaivaannuttavan laveasti kysymykseen ”mitä kuuluu”, ja tuttu sanoi siihen että ”olet varmaan tuosta kaikesta aika puhki”.

Tämä virke herätti siihen, että olen muuten aivan helvetin puhki. Tätäkin tärkeämpi oivallus oli, että on ihan ok olla välillä väsynyt. Kaikkea tätä seurasi yksi melt down -vollotuslauantai (jonka paransivat ihanat sukulaislapset). Nyt olen järjettömässä flunssassa. Kroppa ja mieli viestittävät uupumuksesta, voisi oman elämänsä Jokisen Ellu analysoida.

Olen jotenkin tiedostamattani ajatellut, että eihän sitä nyt voi olla väsynyt kun esimerkiksi Mestari itte ei ole (paitsi että on), vaikka raataa aamusta iltaan. Ja ihmisillä on oikeitakin ongelmia. Ero, työttömyys, rahapula, syöpä, alkoholistimies. Mitä näitä nyt voikaan olla. Murheita. (En edes ala miettiä nälänhädästä kärsiviä afrikkalaislapsia…) Mutta kyllä esimerkiksi rakennusprojekti, kahden kaupungin välillä reissaaminen, epävarmuus työpaikasta, työstressi, kissan stressi, kakkoskodittomuus, asuntolaina, keittiösuunnitelma, laattavalinnat ja käyttämätön salikortti voivat takaraivossa tuntua myös.

Reilun kahden viikon päässä koittava melkein kahden viikon loma – et tule yhtään liian aikaisin (pitikin säästää talviloma pääsiäiseen). Suuntaan ystävän kanssa Gran Canarialle. (Kehtaan kertoa kohteen julkisesti, sillä kuulin viikonloppuna että Canaria onkin nyt tulossa takaisin muotiin. Trendien aallonharjalla ollaan!)

Päässä vilahtelee koko ajan kaikenlaista josta haluaisin kirjoittaa. Ehkä sitten lomalla… Tässä kuitenkin Finnish Design Shopin sivuilta lainaamiani kuvia lampuista. Nekin ovat pyörineet päässä viime aikoina kahden markan keittiöpsykologian ohella. Eniten tykkään trendien orjana Tom Dixonin kuparipallosta, mutta Mestari kahden vuoden takaisten trendien ystävänä ei lämpene. Pitäisi päättää myös, laitetaanko keittiön pöydän yläpuolelle kaksi vai yksi lamppua.

First world problems.

lamput_2.jpg

 

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään