Kesäkaihoissani aloin perjantai-iltana selailla vanhoja kirjoituksiani. Huomasin, että siitä on aika tarkkaan puoli vuotta, kun saimme rakennusluvan. Aikamoista.

Aika on kulunut kliseisen nopeasti! Aikasta paljon on saatu aikaiseksikin vaikka välillä tuntuu, ettei iisakin kirkko valmistu koskaan. Isoin kiitos kuuluu Mestarille ittelleen veljineen ja isineen. Viikonlopputyömaaksi talo on tuon touhukolmikon toimesta noussut kyllä aivan hämmästyttävää vauhtia eikä ulkopuolista ammattiapua (heh) ole juuri tarvittu. Kiitos lähtee kaikille muillekin auttajille! Se harjakaispäiväkin on vihdoin päätetty…

Itse olen keskittynyt lähinnä tukitoimiin: siivoamiseen, suunnittelemiseen, kyselemiseen (lue: jankuttamiseen) ja ruuan lämmittämiseen. Tänään käväisin Biltemassa etsimässä tuommoista metallista kiinnitysjuttua. Onneksi Mestari antoi näytepalan mukaan, ei olisi varmaan myyjäpoika muuten tajunnut mitä muija etsii (voi ei, kuulostin juuri Putous-hahmolta).

Positiivisen asenteen ja huumorin säilyttäminen on kyllä ehkä ainoa vinkki, jonka voin näinkin kokeneena talonrakentajana (köhh) syvällä rintaäänellä antaa. Kannattaa myös joskus pitää vapaapäivä. (Yllytin eilen Mestarin tähän. Oli kuin työnjohtaja Pönttinen pistoksissa).