Talonrakennusprojektit ovat kuuluisia siitä, että ne rikkovat parisuhteita. Siitä meitäkin on varovaisen vitsikkäästi varoiteltu.

Toistaiseksi kaikki on sujunut oikein hyvin. Koen tietenkin syyllisyyttä siitä, että Mestari itte on hoitanut taloasioita jo tässä lomakkeentäyttövaiheessa paaaljon minua enemmän. Kiristin tosin ensimmäisen taloperäisen itkukohtaukseni aikoihin Mestarilta listaa asioista, jotka pitää hoitaa. En ole sellaista nähnyt. Kommunikaatiossa olisi siis työnjohdolla parannettavaa (viestintävastaava ei pysy kärryillä). Olen ilmaissut turhautumiseni muutamaan otteeseen. Useamman kerran minua on keskustelun tuoksinassa hiukan syyllistettykin. Se loukkaa, vaikka onkin ymmärrettävää.

Muutama viikko sitten tuttu syöksyi  kekkereissä Mestarin kaulaan ja huudahti jotain ”sun talosta”. Sisälläni läikähti kiukku. ”Se on meidän talo”, mietin nousuhiprakassani. En kuitenkaan avannut suutani.

Yritän olla naisasiaihminen – taloprojekti on tässä suhteessa haastava. Usein miehet ovat kai niitä, joilla on kokemusta alalta ja jotka vetävät painavampaa rekeä tällaisissa perheiden taloprojekteissa. ”Olen onnellinen, että voin tukea miestäni siivoamalla” -jeesustelu sattuu korviini, mutta kun mietin, se lienee totta meidänkin tapauksessamme. Tietenkin olen iloinen, jos voin auttaa kun toinen raataa päivätyönsä ohessa.

Emme mitenkään pysty tasaamaan tulevaa työmäärää. Vuosia alalla ollut rakas rakennusmestari osaa minua enemmän. Tiedän osaavani ainoastaan maalata paremmin kuin Mestari itte, tai ainakin tykkään hommasta enemmän.

En hyväksy ajatusta siitä, että naiset olisivat jotenkin luonnostaan miehiä epäpätevämpiä rakennushommissa. Tietenkin osaisin rakentaa talon alusta loppuun itse jos haluaisin, jumankauta.

Minusta löytyy vikojakin, vaikkei uskoisi. Ennakko-oletuksissa ajattelimme minun olevan se, joka tajuaa jotain pankki-asioista, joten asian hoitaminen ikään kuin oli minun vastuullani. Ahdistuin kuitenkin päätösten merkittävyydestä ja siirsin asioita loma-moodissani. Nyt homma on hoidossa, kun Mestarikin kiinnostui asiasta.

Jos haluaisin olla naisasiaihminen myös raksalla, minun pitäisi opetella rakentamaan. Ongelma on, että olen mukavuudenhaluinen (kuten äitini aina painottaa. En siis ole laiska.).

Herääkö teillä ajatuksia?

(Kuvassa iltapäiväsumpit, jotka alkukesällä keitin anoppilassa kun Mestari teki raksahommia. Olin oudon tohkeissani. Ja söin oman keksini ennen kuvan ottamista.)