Kiitos seurakunta asenteestasi
Olen tehnyt seurakunnalla suntion töitä vuodesta 2009 asti. Sitä ennen olin hautausmaatyössä kesäisin jo lukioaikoina. Ensin tuntityöläisenä, opiskelujen ohella töitä tehden, kirkkovaltuustossa muutaman vuoden ja muutama vuosi sitten siirryin työhön kokopäiväisesti. Olen kokenut seurakunnan hyvänä ja lämminhenkisenä työyhteisönä. Toki jokaisessa paikassa, missä ollaan ihmisten kanssa tekemisissä, kohtaa erilaisia tilanteita sekä erilaisia ihmisiä erilaisine ajatuksineen. Pahimmat tilanteet työelämässä olen kokenut kuitenkin hoitoalalla, jossa näki paljon henkistä väkivaltaa sekä erityisesti naisten välisiä ristiriitoja.
Kun nyt itse olen tilanteessa, jossa en täytä ”normaalin” kriteereitä ja odotan vauvaa ilman parisuhdetta, olen saanut seurakunnan työyhteisöltä valtavasti tukea, ymmärrystä, rakkautta, myötätuntoa ja hyväksyntää juuri sellaisena kuin olen. Olen saanut sitä niin paljon, että tätä kirjoittaessa tulee itku silmään, kun mietin kaikkia sanoja, onnentoivotuksia, eleitä, hymyjä, halauksia ja ystävällisyyttä. Jos joku mielessään olisi halunnut tuomita minut, hän on osannut ainakin piilottaa sen hyvin. Koska itselleni ei ole tullut edes tunnetta, että olisin jotenkin tehnyt väärän valinnan tai minua ei hyväksyttäisi ratkaisuni kanssa. Olen saanut osakseni epäuteliaisuutta eli sitä, että minun ei ole tarvinnut tilittää, selittää tai muutakaan sellaista.
Kaikki tuomiot, epäilyt, kyräilyt, ihmettelyt ja negatiivissävytteiset kysymykset ovat tulleet ihmisiltä, jotka eivät kuulu kirkkoon tai eivät ole seurakunnan toiminnassa mukana tapakristittyä enempää. En halua jaotella ihmisiä vaan ajattelen, että olemme kaikki samaa ihmiskuntaa, mutta tämä on johdatus siihen, että miksi iso joukko ihmisiä näkee seurakunnat nykyään kovin negatiivisessa valossa? Seurakunnissa on paljon hyvää ja paljon lähimmäisestä huolehtimista.
Jo pelkästään kaikki lasten kerhot, nuorten parissa tehtävä toiminta ja diakoniatyö tekevät niin tärkeää työtä, jota kaikki eivät ehkä näe. Diakoniatyön kautta tavoitetaan ihmisiä, joita muut instituutiot eivät välttämättä näe. Annetaan ruoka-avustusta, vaatteita ja autetaan. Jos seurakunnat lopettavat toimintansa, kasvaisi inhimillinen hätä maassamme aivan varmasti. Kun itse katsoo seurakuntien työtä läheltä niin voi vaan ihmetellä, miksi seurakuntiin suhtaudutaan nykyään kovin vaihtelevasti?
Ikään kuin ihminen olisi tyytyväinen seurakuntaan, jos hän itse saa konkreettisesti omaan käteensä rahaa. Ihminen ei näe mitä kaikkea näkymätöntä, itsestäänselvää, pyyteetöntä ja raskasta työtä seurakunnissa tehdään monien asioiden parissa. Minä ainakin haluan toivottaa kirkkoon tervetulleeksi myös kaikki, jotka ovat siitä eronneet. Jos eronnut on saanut käytettyä kirkollisveroon menevät eurot omasta mielestään hyvällä tavalla omaan itseensä, niin hyvä niin. Minä itse näen mihin kirkollisveroni menevät ja voisin maksaa muutaman euron lisääkin, jotta työ jatkuisi seurakunnissa.
Takaisin raskauteen. Toivon ihmisiltä, että ette myöskään kysele vaikkapa veljiltäni raskaudestani, lapsen isästä tai muustakaan. Ikävään välikäteen nämä kyselijät asettavat ihmisiä. Mikä ei ole sinun asiasi, anna sen olla. Voita oma uteliaisuutesi ja keskity vaikka siihen kuuluisaan omaan elämään ja lue aiempi kirjoitukseni ”Onko nainen arvioinnin kohde?”. En minäkään tiedä juuri mitään sukulaisteni tai ystävieni lapsista, joten miksi minun lapseni kaikki yksityiskohdat pitäisi olla jotenkin julkista tietoa, josta pitäisi melkein tehdä kirjallinen selvitys uteliaimmille.
Ihmiset kyllä kertovat, jos he haluavat eikä ainakaan minun tehtäväni elämässä ole imeä itseeni tietoa toisten elämästä. Miettimisen paikka olisi ihmisellä, joka haluaa imea itseensä tietoa toisista saaden sille toiselle todella epämukavan olon. Eniten ihmisten uteliaisuudessa hämmentää se, että eivätkö he ymmärrä, että kaikkien elämä ei mene sillä kaavalla kuin oma elämä menee ja toisten ihmisten elämässä on paljon enemmän muuttujia kuin toisten. Avatkaa silmänne, jos näkökenttä on kovin kapea. Minä en ole elämääni valinnut, vaan se on valinnut minut. Minun tehtäväni on vain hyväksyä kaikki tapahtunut, seisoa itseni takana ja olla osa elämän virtaa vastustamatta sitä.
Sillä elämä on. Ja tulee aina olemaan. Ihmeellistä.
