Kuka hän on
Voihan lumiukkomuffinssi! Kyllä on tullut syötyä makeaa ja suolaista. Tänä jouluna syömistä on rajoittanut takaisin hiipinyt pahoinvointi. Ei onneksi alkuraskauden tasoa, mutta ruokahalu on lähtenyt. Ei maita ruoka, pissattaa, yöunet alkavat olla katkonaisia, liitoskipuja ja jalkoja särkee. Vaivansa kullakin. Vauva voi ihan hyvin neuvolakäyntien ja tutkimusten perusteella. Nytkin hän mahassa hikottelee ja aktivoitui juuri, kun söin muutaman suklaapalan. Liikelaskentaa ei ole tullut tehtyä vielä, kun vauva liikuskelee kyllä koko ajan. Huoli ei ole herännyt tähän päivään mennessä siis.
Ilmoitettuani raskaudesta, sain kuulla monenlaista puhetta. Niihin puheisiin tottui kuukausien myötä eivätkä ne enää jaksa hetkauttaa. Ihmisten mielipiteet menettävät ajan myötä merkityksensä eikä niihin jaksa kuin hymähdellä. Tärkeintä ainakin itselleni on lapsen hyvinvointi eikä stressaantunut äiti ole paras tae lapsen hyvinvoinnille. Siksi nahka on kasvanut eivätkä ihmisten mielipiteet jaksa herättää reagointia.
Välillä on suorastaan koomista kuunnella ”juttuja” mitä kylillä ja juoruissa liikkuu. Tiedättekö mikä on viimeisin juttu sarjassamme ”kyliltä kuultua”? Minut on kuulemma raiskattu. Niin. Raiskattu. Jäin miettimään tällaista huhua, että siinähän olisi aihetta jo ilmoitukseen kunnianloukkauksesta. Ja toisekseen, kuka tällaisia viitsii puhella? Raiskaus on traumaattinen kokemus naiselle eikä tällaisia juttuja kannattaisi kyllä viljellä missään suhteessa juurikin sen takia, että naisia oikeasti myös raiskataan. Ja voin kertoa, että minua EI ole raiskattu.
Välillä on myös surullista kuulla, että isäasiaa tentataan myös minulle hyvinvointiin liittyviä hoitoja tekeviltä ihmisiltä. On hienoa, jos olen niinkin mielenkiintoinen ihminen, että jotkut jaksavat miettiä aina vaan, kuka hän on. Lapsen isä. Olen ottanut alusta asti selkeän linjan etten keskustele asiasta. Olen ilmoittanut ettei lapsen isä ole asian kanssa tekemisissä. Jos tämän jälkeen jonkun täytyy jatkaa asiasta jauhamista niin se kyllä kertoo yksinkertaisesti kyseisen ihmisen tyhmyydestä.
Omasta mielestäni on selkeää, että toisia ihmisiä kunnioitetaan tällaisessakin asiassa. Minä en tule asiasta puhumaan, en tekemään paljastuksia, en haukkumaan ketään, en virittämään draaman kaaria enkä reagoimaan. Myös lapsen isällä on oikeuksia ja oma tehtäväni on kunnioittaa niitä tässä tapauksessa hänen toivomallaan tavalla. Hän ei ole kanssamme tekemisissä, se on vastaukseni edelleenkin. Se on asia, joka jokaisen järkevän aikuisen ihmisen tulisi ymmärtää. Kunnioittaa toisia ihmisiä, heidän valintojaan, toiveitaan ja elämäänsä. Minä en olisi kauhean kaunissieluinen ihminen, jos alkaisin asiasta jauhamaan ympäri kyliä ja sukujen kahvipöydissä. Omasta mielestäni kaunissieluinen ihminen kunnioittaa muita ihmisiä ja heidän toiveitaan. Omasta mielestäni myös miehiä pitää kunnioittaa. Piste.
On myös hyvin erikoista, että työni seurakunnassa on vedetty asiaan mukaan. ”Kun vielä on töissä seurakunnassakin ja saa lapsen yksin!” Niin, mitä sitten? Seurakunnassa työskentelee ihan samanlaisia ihmisiä kuin missä tahansa työpaikassa. Seurakunnan työntekijä ei ole Jumala eikä pyhimys. Hän on ihminen, joka elää ihmisen elämää. Tuomitsemalla muita, tuomitset aina myös itsesi. Erikoista, että tällä vuosikymmenellä joutuu nainen vielä kuuntelemaan tällaista kuraa. Siksi olenkin huomannut, että naisen asema ei ole suinkaan meidänkään yhteiskunnassa vahvalla pohjalla. Naisen itsenäisiä ratkaisuja yrittävät monet kyseenalaistaa, rikkoa ja hajottaa. Henkinen paine on suuri, mutta omalla kohdallani se johtaa paradoksaalisesti siihen, että olen entistä ylpeämpi valinnoistani ja kyvystäni elää itseni näköistä elämää. Ymmärrän, miksi moni nainen masentuu, sairastuu ja uupuu henkisesti tällaisessa tilanteessa. Yhteiskunta on edelleen armoton naisia kohtaan. Ja se jos mikä on todella surullista.
Minun elämäni. Minun valintani. Minun tieni. Sen enempää minun ei tarvitse asioita perustella. Kenellekään. Juoruilkaa rauhassa ja olettakaa oletuksianne. Siihen kaikilla on vapaus. Totuus on valitettavasti yleensä ihan jotain muuta mitä ihmisten jauhamat jutut.
Ihanaa joulupäivää ja loppuvuotta. :)