Mummon suusta

”Voi tätä maailman menoa”, sanoi mummoni 87-vuotiaana. ”Tämmöistä tämä nyt sitten on, kun ei ole ollut sotia pitkään aikaan. On se kumma, kun ihmiset eivät halua sotia ja kriisejä, mutta käyttäytyvät silti niin, että suorastaan kerjäävät ja ajavat maailmaa sellaiseen pisteeseen, että tilanne kiristyy koko ajan sekä sisäisesti että ulkoisesti.”

Onko minulla viisas vanha mummo vai onko tämä katastrofiajattelua, jolta pitäisi sulkea silmänsä? Jotenkin, kun seuraa maailman menoa niin ei voi olla välttymättä nykyajan hulluudelta. Meillä ihmisillä on aikaa miettiä miten muutamme yhteiskuntaa koko ajan paremmaksi, sukupuolineutraalimmaksi, tasa-arvoisemmaksi, tehokkaammaksi, helpommaksi ja vähemmän rahaa vieväksi. Tiedättekö mitä? Ihminen on biologialtaan aika lailla samanlainen kuin kivikaudella. Meillä on perustarpeita. Meidän lapsilla on perustarpeita, joita täyttävät parhaiten hyvinvoivat ja tasapainoiset aikuiset. Sen sijaan meillä alkaa olla määrittelemätön joukko ihmisiä, jotka syrjäytyvät, mielenterveysongelmat lisääntyvät ja ihmiset ovat äärimmäisen levottomia.

Levottomuus. Kas siinä ilmiö, jota olen miettinyt. Nykyään mökkiläisetkään eivät viihdy mökillä paria päivää pidempään, kun pitää mennä. Paikasta toiseen, tapahtumasta toiseen. Tilanteesta toiseen. Pitää olla ykkösasunto ja kakkosasunto. Matkustaa, liikkua, mennä ja tulla. Kuka tulee mökille perheen kanssa kesäloman alettua ja lähtee takaisin kaupunkiin syksyn koittaessa? Sellaista omassa lapsuudessani oli. Äiti oli meidän kolmen lapsen kanssa mökillä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Ei ollut telkkaa, tietokonetta eikä mitään muuta kuin järvi, metsä, säännölliset ruoka-ajat, sauna, nukkuminen ja toistemme seura. Nykyään lapsetkin vaativat niin paljon. Älylaitteita, viihdykkeitä, huvia, matkoja. Kaikki on levotonta. Ihmiset ovat levottomia. Aikuiset ovat levottomia, joka heijastuu suoraan lapsiin. Kuka puhuu enää pysyvyydestä? Turvallisuudesta? Asioiden samoina pysymisestä?

Pysyvyys ja turvallisuus ovat ehkä juuri niitä olennaisia asioita, joita lapsi tarvitsee tasapainoiseen kehitykseen. Kyllähän ne paperilla pyörivät nämäkin sanat, mutta mietitäänpä käytäntöä. Käytännön tielle ovat tulleet ainakin kaksi asiaa, jotka liittyvät aikuisiin ja nämä asiat ovat: itsekkyys ja kaikkivoipaisuus.

Itsekkyys. Terve itsekkyys on hyvästä. On hyvä oppia pitämään puolensa ja asettaa rajansa. Mutta. Kukaanhan ei enää ota mistään vastuuta. Meillä on vain oikeuksia. Lapsella on oikeus isään, vaikka hänen kehityksensä olisi paljon turvatumpaa ilman vaikkapa väkivaltaista tai kiinnostumatonta isää. Isällä on oikeus lapseen, vaikka hän olisi mitä. Ei sen väliä, vaikka äidin mielenterveys menee, silmä mustana kaikilla ja lapsi traumatisoituu. On oikeus. Minulla on oikeus siihen ja tähän. Töissäkin olen oikeutettu ties mihin, että unohdan varmaan kohta tehdä työnikin, kun mietin mitä kaikkia kivoja oikeuksia minulla on. Mutta kun tulee vastuun aika, on kuolemanhiljaista. En minä. Ei tämä kuulu minulle. En tiedä tästä mitään. Ollaan hiljaa. Käännetään asiaa. Tai vedotaan…mihinkäpä muuhunkaan kuin seuraavaan oikeuteen. Me kasvatamme oikeushysteriassamme myös itsekkäitä lapsia, jolloin yhteiskunnasta alkaa hiljalleen vähentyä tietyt perusarvot kuten empatia ja toisen ihmisen kunnioittaminen.

Vahva ihminen on hyvä asia. Vahva nainen ja vahva mies. Mutta kukaan vahva ei tallo alleen heikompia, ei kiusaa, ei hauku, ei ole ilkeä. Siksi meidän suuntamme vaatii hieman hiomista, koska vahvan ihmisen kasvatus ei ole pelkkää oikeuksien antamista ja vapauksia. Se on hienovaraista ja johdonmukaista tasapainoilua, jossa ei sekoiteta kehittyvän ihmisen mieltä liian suurella vastuulla mistään asiasta, johon kehitystaso ei anna myöden. On eroa siinä kasvatammeko pieniä narsistisia tyranneja vai vahvoja ihmisiä. Siinä tulee se ero, miten tämä tehdään.

Kaikkivoipaisuus. Ihminen on hiljalleen asettumassa maailmankaikkeuden asemaan. Minä tiedän. Minun totuuteni on se oikea. Me alamme hiljalleen rikkoa omaa kulttuuria, omaa perintöä, omaa sivistystä, omaa turvallisuutta. Ei viedä lasta joulukirkkoon, koska kuka nyt satuihin uskoo. Joulukirkko ei ole edes perinne, joka luo turvaa, vaan uhka, jossa lapselle saatetaan syöttää jotain harhaisaa. Kaikelle henkisyydelle naureskellaan. Jopa kiusataan. Meistä on tullut oman itsemme jumalia. Muutetaan kieli, kulttuuri ja kaikki mikä on meidän perusturvallisuuden ydin. Muutetaan tavat ja tottumukset. Keitä nämä muutosviisaat oikein ovat? Kuinka yksikään ihminen pystyy asettumaan niin korkealle, että puuttuu kaikkeen? Ja kyllä, kyllä me kunnioitamme kaikkea ja kaikkia. Kaikkea mistä emme välttämättä edes ymmärrä mitään. Luokittelemme, lokeroimme. Hyvää, pahaa, kuumaa, kylmää. Joku heiluttaa tahtipuikkoa mitä saa sanoa ja mitä ei. Mihin uskoa ja mihin ei. Mille saa nauraa, mille ei. Kunnioitamme niin kaikkea mahdollista, että henki loppuu ja olemme valmiit luopumaan mistä vain. Erityisesti meistä on tullut valmiita luopumaan kaikesta mitä olemme itse rakentaneet.

On vaarallista, että ihminen asettaa itsensä luojan asemaan. Kumartaa rahaa ja johtajia. Kumartaa suurta ja mahtavaa rahan valtaa. En itse ole mitenkään yllättynyt kaikista viime aikojen katastrofeista. Maapallo on elävä organismi, jonka yläpuolelle ihmisen on turha yrittää kiivetä. Sillä on voima ja valta. Me olemme vain osa sen luomaa luontoa. Tämän kaiken muun turhan on ihminen vain kehittänyt ja kuvittelee sitten hallitsevansa koko planeettaa. Maailmankaikkeudella on meille jokaiselle tarina valmiiksi kirjoitettuna ja asiat tapahtuvat juuri niinkuin on suunniteltu jossain muualla kuin ihmisen päässä. Elämä tapahtuu. Elämä on. Lopulta kaikki turha karsitaan ja jos ihminen ei itse ymmärrä sitä tehdä, maailmankaikkeus kyllä hoitaa asian.

Joitain asioita on toki hyvä miettiä ja muuttaa. Mutta tämä tahti uuvuttaa kohta ihan kaikki. Ennen kuin sisäistämme edellisen muutoksen, tuupataan oven raosta jo uutta muutosta. Jos ihmisten perusturvallisuus järkkyy, alkaa järkkyä kaikki. Syntyy levottomuus. Viha. Turhautuminen. Ilmapiiri kiristyy. Emme enää tiedä kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Mihin pitäisi uskoa? Huijaavatko kaikki? Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Tiedättekö mikä oli yksi syy miksi halusin maaseudulle? Kaipaan yksinkertaisuutta. Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta. Kaipaan perusasioita kuten saunan lämmittämistä, metsässä vaeltelua, ruuan itse tekemistä ja hankkimista. Kaipaan kaikkea sitä mitä kaupungeissa ihmisiltä koko ajan viedään ja yritetään sovittaa ihmistä korottunein maksuin johonkin muottiin. Nyt joku ajattelee, että seonnut se on. Ehkä olenkin vain viisastunut vähän ja tehnyt egoni kanssa kehitystyötä tällä ihmeellisellä matkalla kohti valoa.