Miituu!
Rakkaat naiset,
Olen tullut siihen tulokseen, että me naiset ollaan ihan mahtavia! Naiset ovat mystisiä, maagisia, vahvoja, selviytyjiä ja kauniita. Tulin tähän tulokseen, kun tuossa yksi päivä imetin vauvaani ja sitä ennen olin pumpannut 100 ml maitoa, jonka pakastin. Naisen keho on todella hieno; ensin kannat lasta hänen kehittyessä sisälläsi ja yhtäkkiä tuotat maitoa, joka pitää lapsen hengissä. Mitä maailmassa olisi ilman naisia? Aika tyhjää olisi, sanoisin.
Olen jonkinsortin feministi, joka on vahvistunut minussa iän myötä. Usein ajatellaan, että feminismi on jonkinlaista miesvihaa. Sitä se ei suinkaan ole. Oma feminiinisyyteni ajattelee, että miehen tulee olla mies ja miehet ovat ihania. Mutta oma feminiinisyyteni ajattelee myös ettei naisia kohdella kaltoin. Mies ei kohtele naisia kaltoin. Kukaan ei kohtele toisiaan kaltoin, jos on henkisesti tasapainossa ja sinut itsensä kanssa. Oma feminiinisyyteni ajattelee, että jos toista ihmistä täytyy kohdella kaltoin, kiusata, haukkua tai muuta vastaavaa, tarvitsee apua tämä ihminen, joka sellaista tekee. Hänellä on paha olla itsensä kanssa.
Olen ollut iloinen julkisuudessa olleesta MeToo-kampanjasta, jossa naiset vihdoinkin uskaltavat tulla piiloistaan ja kertoa elämästä ja saamastaan kohtelusta. Koska itsekin olen elämässä joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, ymmärrän miten iso askel on kertoa asiasta. Hyvin usein uhri joutuu syyllisen penkkiin, koska monilla ahdistelijoilla on hyvin erilainen julkikuva ja voi olla vaikea uskoa, että tuon kuvan takana käyttäydytäänkin täysin eri tavoin. Enhän minä itsekään ottanut aikoinaan poliisiin yhteyttä. Pelon takia. Sen takia, että kukaan ei usko minua. Että minulle nauretaan ja että ahdistelija sanookin, ettei hän ole mitään tehnyt. Että minua aletaan syyllistää jostain. Pukeutumisesta, hymystä, hiuksista, ties mistä. Ja tämä kaikki on väärin. Niin väärin. Naiset ympäri maailman kantavat harteillaan niin suuria häpeän ja pelon taakkoja, että on suorastaan puhdistavaa, että niitä aletaan pikkuhiljaa purkamaan!
On kuitenkin myös niin, että uhriutuminen on täysin turhaa. Se vie energiaa, elämäniloa ja aikaa. Uhriutumisen sijaan naisten on hyvä ymmärtää, että he pystyvät aika paljoon. Naiset pystyvät kyllä halutessaan kävelemään läpi ahdistelun, syytösten, jouruilujen, pahojen sanojen, kateuden ja kaiken mitä ympäröivä maailma asettaa tielle. Sillä aina on ja aina tulee olemaan juoruilijoita, haukkujia, kateutta ja negatiivisia ihmisiä. On hyvä ymmärtää, että tällainen käytös ei ole sinun ongelmasi, jos sellaisen kohteeksi joudut. Ongelma on hänessä, joka tällaista käytöstä viljelee. Älä siis ikinä ota sitä henkilökohtaisesti, vaan kävele ohi. Kävele ohi pää pystyssä.
Minuakin on haukuttu elämässä. Joskus tuntuu, että riittävästi. Mutta nykyään sillä ei ole enää väliä, koska ajattelen, että haukkujilla pyörii ihan oma sirkus, jonka apinoihin minä en kuulu. Toivoisi vaan, että he löytäisivät sen verran elämäniloa ja valoa, jotta energia ei kuluisi toisten alentamiseen. Viimeistään lapsen saaminen yksin muutti persoonaani juuri oikeaan suuntaan itseni kannalta, koska nykyään muiden mielipiteet ovat vain muiden mielipiteitä. Jokaisellahan niitä on, joten miksi antaa niille kovin paljoa merkitystä. Mielellään ei yhtään. Kun joutuu raivaamaan tien läpi juorujen ja muun niin lopulta niiden merkitys katoaa.
Luin eilen artikkelia nuoresta raskaana olevasta naisesta, joka ei tiennyt kuka hänen lapsensa isä on. Artikkelin kommentointi oli järkyttävää. Ihmiset, jotka eivät edes tunteneet naista, tuomitsivat ja haukkuivat. Hänestä tehtiin huono äiti, vastuuton, mielenterveysongelmainen ja niin edelleen. Ihmettelin suuresti, koska en minä ainakaan voi toisten elämää tuomita, koska en tunne ihmisten tarinoita enkä heidän elämänsä yksityiskohtia. Mutta tämä nainen oli ihana, hän oli päätynyt keskittymään lapseen, koska lapsi oli tärkein. Toivottavasti hän ei ikinä päädy lukemaan artikkelin kommentointia.
Kysynkin vain yhden kysymyksen: Ajattelevatko nämä toisia niin hanakasti tuomitsevat ihmiset olevansa sitten jotenkin esimerkillisiä? Hekö ovat niitä hyviä roolimalleja lapsille? Sitäkö lapsille halutaan opettaa, tuomitsemista?
Minun mielestäni katsokaa ihmisiä, jotka ovat selviytyneet elämässä raskaista taakoista, käyneet läpi kovia kouluja, kulkeneet uria, jotka vievät pois keskikaistalta ja selviytyneet. Katsokaa sinne ja ottakaa opiksi.
Voimia jokaiselle, sille omalle tielle jota kulkea. Ja naiset, me pystytään ihan mihin vain kunhan tarvotaan läpi kaikkien juorujen ja alentajien. Jos osaat ja haluat, pystyt mihin vain.
Ihmeellistä on rintamaito, kun se saa aikaan tällaisia blogitekstejäkin. 😉
