Tässä on päivän väri. Kupari. En ole itse kokovalkoisen sisustuksen ystävä, koska minulla olisi vaikeaa olla kokovalkoisessa sisustuksessa. Liian särmätöntä, liian sairaalamaista. Liian kliinistä. Olen innostunut kuparista ja ruusukullasta. Tulevassa kodissani tullaan näkemään niitä sekä harmaata ja niiden tukena toimii se valkoinen. Mustia yksityiskohtia vielä mietin. Katsotaan. Musta on aika syvä väri, mutta sillä on hauska leikitellä yksityiskohdissa. Talon sisustusvalinnat on tehty. Kaapistot ohjelmassa seuraavaksi. Olin kuulemma helppo asiakas, koska visiot olivat aika selkeät. Muun muassa tätä K-Raudasta löytyvää kuparilaattaa tulee löytymään kodistani. Miten inspiroivaa!

Jotkut ovat sanoneet, että sisustus pitää miettiä lapsen ehdoilla. Totta on, että lapsi pitää ottaa huomioon, mutta onko lapsen tulon tarkoitus muuttaa minutkin lapsen tasolle, jossa sisustan kodin pelkillä pehmopupuilla, leluilla ja kuolalapuilla? Jari Sinkkonen joskus puhui tästä, että aikuiset monesti itsekin taantuvat vauva-asteelle ja muun muassa heidän oma sänkynsäkin muuttuu pehmoleluröykkiöksi. Koti on myös minun valtakuntani. Lapsi ei määrittele kaikkea. Lapsen hyvä hoito, turva ja lämpö ei riipu siitä muuttuuko aikuinen itsekin takaisin vauvaksi. Mielestäni aikuisen on oltava myös aikuinen. Sinkkosen mukaan lapsen kasvatus on haastavaa juuri siksi, että se nostaa kasvattajassa aina sen ikäkauden kehitystehtäviä pinnalle, jossa lapsi elää. Huomasin tämän selvästi, kun hiljattain ostoskeskuskuksessa teinitytön äiti kuulosti itsekin teinitytöltä. Suusta tuli muun muassa seuraavia lauseita: ”Siis mä en kestä. Ihan oikeeeeesti.” ”Siis voi ei, vähänkö kreisiiiiii.” ”Siis melko bitchii, aika villiiiiii.” Nykäiskää minua hihasta ja muistuttakaa tästä Sinkkosen viisaudesta, jos itse lähden lapsen kehitysvaiheiden syövereihin. Yritän pysyä tietoisena. Lujasti lempeänä.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat tuoneet muun muassa vauvanvaatteita, tarjonneet tukea, vinkanneet erilaisista valmennuksista ja niin edelleen. On korvaamatonta, että kultaisia ihmisiä on elämässä! Ihan kaikenlaisia valmennuksia en aio käydä kuitenkaan, koska nykyajan perhekäsitys on edelleen hyvin vahvasti mies-nainen-vauva-keskeinen. Itseäni ei houkuttele mennä kuuntelemaan kuinka ongelmallista on, jos mies lähtee viikoksi reissuun tai ei ehkä ehdi synnytykseen. Haluan välttyä kuulemasta kuinka mies ei tee tarpeeksi sitä eikä tätä. Tiedättekö mitä? Kun on yksin lapsen kanssa, teet joka helvetin asian yksin eikä se mies ole reissussa viikkoa vaan sitä ei näy ollenkaan. Siksi on turhauttavaa ja huvittavaakin kuunnella ydinperhemalli-ihmisten ajoittaisia ongelmia, koska yksin lasta kasvattavalle sellaiset eivät ole ongelmia, koska kyseisiä ongelmia ei pääse edes syntymään. Vastuu on niin kokonaisvaltainen, että ihan pienet ongelmanpoikaset eivät jaksa edes kiinnostaa eikä niitä itse asiassa edes muodostu. 

Minulle ei kannata myöskään ehdotella millä konsteilla voisin olla pidempään kotona lapsen kanssa. Yksin lapsen kanssa ollessa, vuosien kotona olo ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Ellei satu olemaan lottovoittaja. Itselleni se ei taloudellisesti ole mahdollista, joten töihin on palattava vajaan vuoden päästä. Se on fakta, jonka kanssa yksin lasta kasvattava elää, koska jonkun se on leipä pöytään tuotava ja se joku on nainen. Talous on vain  yhden ihmisen takana, joten siinä ei auta pullikoida. Ja on ihan mielettömän hienoa, että nainen pystyy yksin tähän kaikkeen ja Suomessa se on mahdollista. 🙂 

Perustustyöt aloitetaan ihan kohta ja ulkona sataa. Itseäni ei ole sade haitannut. Lähinnä on haitannut se, että ihmiset eivät tunnu muusta valittavan kuin säästä ja sateesta. Suomen ilmasto on ainakin itselleni mieleen, koska aurinkoherkkänä en kestäisi auringonpaahdetta kovin kauaa. Siksi minulle tämä on hyvä maa ja hyvä ilmasto. Maanviljelyksen kannalta tosin voisi vähän poutaakin pidellä. Surullista katsella, kun viljoja ei saada puitua. Toisaalta onko asialla viesti myös nykyajan törsäileville ihmisille? Ehkä maailmankaikkeus haluaa hiljalleen opettaa ihmisille myös nöyryyttä luonnon edessä ja sitä, että ihminen ei hallitse ihan kaikkea, vaikka moni niin kuvitteleekin.