Voihan pelko!

instagramcapture_4e8070c0-c329-4e78-8481-3688c8c7a805.jpg

Tämä Internet on ihmeellinen maailma. Tänään avatessani läppärin, eteeni lävähti mainos millä vatsan saa kiinteäksi mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen. Onko olennaisin asia synnytyksen jälkeen saada kiinteä vatsa? Itselleni on aika helvetin sama miltä vatsani näyttää neljä viikkoa synnytyksen jälkeen. Kunhan olen terve. Kunhan vauva on terve. Kunhan kaikki on hyvin.

Naisen elämään soluttautuu pelkoja jatkuvalla syötöllä. Jos oma pää ei niitä tuota, muut ihmiset pitävät siitä kyllä huolen. Olen törmännyt viime aikoina ilmiöön nimeltä katastrofiajattelu. Tätä harrastavat erityisesti naiset, mutta myös jotkut miehet. Se on pelkojen täytteistä ajatuskuplaa, josta ainakin itselleni tulee kovin epämiellyttävä olo.

Itselleni sitä on viime aikoina suotu liittyen raskauteen. Lähdetäänpä liikkeelle synnytyksestä. Nyt kun on selvitty ultrista eikä mitään ole vielä löytynyt (siis muuta kuin kovasti kohdussa nyrkkeilevä potkusankari) niin seuraava askel on: SYNNYTYS! Tiedämme kaikki, että se on raju tapahtuma, jossa elämä ja kuolema ovat läsnä. Ihan niinkuin kaikkialla elämässä. Elämä ja kuolema. Sitähän tämä kaikki on. Koko ajan. Mutta se synnytys. Veri lentää, mamma huutaa, sattuu enemmän kuin koskaan ennen, suolet paukkuu, silmissä sumenee, lapsi voi saada x määrän vammoja, molemmat voivat kuolla, sairaalaan ei tietenkään välttämättä ehdi ennen h-hetkeä vaan baby syntyy Tampereen rantatunneliin tai ehkä jo Teivon ABC:lle! Ja se veri. Ai että, kun sitä onkin. Jälkivuotoakin tulee ainakin kaksi vuotta eikä Etelä-Suomen Prismojen terveyssiteet riitä alkuunkaan.

En ole koskaan synnyttänyt. En tiedä mitä odottaa. Ymmärrän kyllä ettei muutaman kilon vauva tule ulos kehosta ilman kipua. Se kipu on luonnollista. Se on vaaratonta. Olen aiheuttanut itselle vapaaehtoisesti kipua ties kuinka paljon kilpaurheilun parissa. Hiihtänyt verenmaku suussa ja kaatunut maalissa taju kankaalla kymmeniä kertoja. Nyt ollaan uudenlaisen kivun äärellä. Isomummuni synnytti aikanaan saunassa 11 lasta niin on se kumma, jos en selviä siitä sairaalassa kaikkien kivunlievitystenkään äärellä. Vai onko naisilla niin ikäviä kokemuksia synnytyksistä, että ne täytyy heijastaa kokemattomaan ankanpoikaan, joka silmät pyöreänä kuuntelee verisiä yksityiskohtia? Tulevatko omat käsittelemättömät asiat pinnalle, jotka purkautuvat toiseen ihmiseen yksityiskohdilla mehustettuna? 

Enkä minä kuolemaa pelkää. Olen suunnitellut omat hautajaiseni, joten tervetuloa sitten niihin ja tuokaa valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusuja. Kuolema on osa elämää. Me kaikki kuolemme. Tapaa ja paikkaa emme voi valita. Sillä minua ei pelotella kannata. Kuolema on läsnä meillä kaikilla koko ajan. Emme vain yleensä ajattele sitä ja se on ihan psyykkinen suojamekanismi ihmiselämässä.

Mutta jos synnytyksestä selviää, elämä loppuukin sen jälkeen siihen. Kysyn vain sitä, että miksi ihmeessä lapsi nähdään nykyään niin vahvasti rasitteena? Elämä loppuu, ei ehdi minnekään, ei pysty tekemään mitään. Kaikki on loppu. Kysyn vain, että mikä kaikki? Olen ainakin itse saanut matkustella, käydä ulkona, nauraa aamuyön tunneille, kierrellä omaa maata, nähdä paikkoja, käydä keikoilla, konserteissa, teattereissa, koluta kaikki Tampereen paikat sataan kertaan, shoppailla, nauttia, kokea monenlaisia ihmissuhteita. Olen saanut niin paljon, että janoan jo uutta elämänvaihetta. Janoan maadoittumista. Haluan olla vauvan kanssa. Haluan pysähtyä juuri sen asian äärelle mistä moni ihminen sanoo, että juuri se lopettaa minun elämäni. En minä kaipaa enää menemistä suuntaan ja toiseen. Juuri näin on hyvä. Jos joku ihminen ei ole tyytyväinen omaan elämäänsä, niin älkööt heijastako sitä tyytymättömyyttä toiseen ihmiseen.

Lapsi on lahja. Lapsi on arvokas asia. Miksi lapsesta tehdään nykyään rasite? Lapsi on huima kasvattaja itse, joka vaatii aikuista kasvamaan. Olen huomannut jo nyt, että sisälläni asuu suuri kasvattaja, joka vetää minua käsittelemään elämäni kipukohtia yhä selvemmin ja yhä vahvemmin kuljettaa kohti eheytymistä, jos vain itse pysyn tietoisena. Lapsi on valo eikä mikään elämän lopettava rasite. Lapsi on opettaja. Vai ovatko nykyihmiset niin lapsellisia vielä itsekin etteivät ole valmiita siihen mikä pakottaa heidät kasvamaan ja elämä kääntyykin päälaelleen ja suuresta ihmeestä tuleekin suuri este kaikelle?

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kokenut vahvaa suojelun vaistoa. Minusta on tullut mahaohjus, joka torpedoi elämästä kaikki ne muuttujat, jotka koen uhkaavan mielenrauhaani. Minusta on tullut oman elämäni rajavartija, joka sulkee korvansa negatiiviselta ajatussaasteelta. Minusta on tullut vauvalinnake, joka teräväkatseisen tarkkasilmäisesti miettii mitä kannattaa ottaa vastaan ja mitä ei. Minusta on tullut kohdunsuojeluautomaatti, joka opettelee sanomaan maagista sanaa EI. Erityisesti kohdunsuojeluautomaatti näyttää toimivan kaikkea negatiivista ja elämän tasapainoa uhkaavaa kohtaan. Ja se on hyvä se.

Voi miten hienoa aikaa! Tällaista kasvamista olenkin odottanut.

Mutta miksi ihmiset pelottelevat toisiaan? Miksei voi vain sanoa: ”Kyllä sinä pärjäät!” Sillä meistä jokaisella on pelkoja. Miksi lietsomme niitä lisää toisillemme, kun voisimme sen sijaan tsempata toisiamme?

wp_20170816_10_41_35_pro.jpg

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys Ajattelin tänään

Onko nainen arvioinnin kohde?

instagramcapture_0716344a-9b5c-4b84-b0fe-8d91ce6ca394.jpg

Hyvät ihmiset, onko nainen ja naisen keho jonkinlainen yleinen arvioinnin kohde? Olen huomannut ihmismaailman kirjavuuden hyvin selkeästi odottaessani ensimmäistä lasta. Olen ollut aina hoikka tai omasta mielestäni aika normaalivartaloinen. Toki kymmenien vuosien kilpaurheilu muokkasi kropasta hyvin sopusuhtaisen. Mutta. Omasta mielestäni a) jokainen nainen on kaunis b) sisäinen kauneus on jotain paljon suurempaa kuin ulkoinen c) tärkeintä on, että on tyytyväinen omaan kehoonsa.

Koska siinä kehossa sinä asut. Siinä ei asu naapurin Pentti eikä lähikaupan Bertta. Vaikka heillä on mielipiteitä makaroonista maksamakkaraan, muista aina, että sinä olet sinulle tärkein ja sinun kehosi on sinun. Ei kenenkään muun.

Raskaus alkoi itselläni näkyä aika myöhään, vasta reilusti yli 20 odotusviikon jälkeen. Silti sain kuulla jo aiemmin kommentteja.

– Onko suolisto-ongelmia?

– Kyllähän sitä turvottaa, jos käyttää hiivaa.

– Kyllä se keski-iän lähestyminen alkaa näkyä kropassa. Urheilijoillakin.

– Työelämä vaatii veronsa. Ei ehdi liikkua.

Kaikkea ei tietenkään sanota päin kasvoja mikä olisi varsin mukavaa, vaan olen kuullut huvittavia sutkautuksia toisten kertomina. Mutta että kehon arvioinnin lisäksi ihmisiä on myös hämmästyttänyt se, että nainen odottaa lasta ilman parisuhdetta. 

Niin. Minä olen lakaissut elämästäni viime aikoina ihmisiä, jotka ovat näyttäneet todelliset kyntensä. Ihmisille on hyvin tyypillistä olla omasta mielestään moderneja ja edistyksellisiä, mutta kaikilta osin nämä hienot piirteet eivät toteudu joillakin ihmisillä. Olen lakaissut kiihkomielisiä, joille avioliitto on edelleen asia mitä nainen välttämättä tarvitsee saavuttaakseen tiettyjä asioita.

Olen suureksi huvikseni saanut osakseni seuraavia kysymyksiä:

– Onko isä maahanmuuttaja? Tummaihoinen?

– Nainen voi tehdä abortinkin.

– Onko se mies naimisissa? Ukkomies?

– Oletko mennyt naimisiin salaa, kun olet löytänyt vihdoinkin puolison?

– Ihanaa, että olet löytänyt puolison! Eihän lapsia muuten tehdä?

– Onko sulla nainen ja kävitte hoidoissa?

Niin. Onhan se erikoista, että parisuhteettomalla naisella on mieskontakteja. Vai onko? Sekin on erikoista, että elämä tapahtuu ja asioita tapahtuu. Jossain on suunniteltu meille jokaiselle tie, jota kulkea. Olen surullinen nähdessäni ihmisiä, jotka suunnittelevat niin paljon ja elävät jatkuvassa pettymysten tuskassa, kun suunnitelmat eivät mene niinkuin itse haluaa. Koska siinä välillä on se elämä. Ja se tapahtuu. Ja ihan niinkuin parisuhteettoman naisen lapsen saamiseen liittyisi kauheasti salaisuuksia. Ikään kuin se olisi mysteereihin verhottu taru, josta supatellaan selän takana ja kahvipöytien kätköissä.

Tiedättekö rakkaat ihmiset, että ei siihen välttämättä liity yhtään mitään mystiikkaa. Se on luonnollinen seuraus siitä, että on elänyt. Olen saanut parhaat naurut pitkään aikaan näistä kaikista kommenteista ja kysymyksistä. Enkä ole lähtenyt selittelemään mitään. Minun elämä, minun tie, minun valintani. Jokaisella lapsella on isä. Jos haluaa luoda sen totuuden ympärille mystisiä tarinoita niin jokainen on vapaa niin tekemään. Ihmiset voivat arvuutella loputtomiin asioita, mutta vain lapseni on oikeutettu tietämään kaikki. Kenellekään muulle asiat eivät kuulu.

Onneksi iso osa ihmisistä on IHANIA. Heitä kiinnostaa miten MINÄ voin ja jaksan. Mitä minulle kuuluu. He kunnioittavat rajojani, elämän ihmeellisyyttä ja yksityisyyttä. He ovat ihmisiä isolla sydämellä. Ja heitä minä olen vaalinut omassa sydämessäni. Kiitollisena. Onnellisena. Nöyränä. Ja yhdessä me sitten ihmettelemme eivätkö kaikki ihmiset vielä vuonna 2017 ole päässeet kehityksessään kovinkaan pitkälle. Että vieläkin nainen joutuu kohtaamaan ihmeellisiä aivopieruja, joita vuosi 2017 ei haluaisi enää nähdä.

Tiedättekö mitä olen vastannut uteliaille ihmisille? Esimerkiksi näin: ”Joo, mulla on nainen, jolta tulee siittiöitä. Ihmeellistä tämä nykyaika.” ”Niin, ai maahanmuuttaja? Juu ainakin viisi eri ja oon vähän niinkuin kissa, että lapsella voi olla niinku monta isää, että saa nyt nähdä tuleeko keltainen, valkoinen, tumma vai mitä värisävyjä? Tulkaa sitten katsomaan niin näette.” ”Joo, se on naimisissa oleva naispuolinen maahanmuuttajaukkomies vailla menneisyyttä.”

Tai sitten en yleensä ole vastannut yhtään mitään. Yksityisasioiden selittely on ehkä turhinta mitä ihmiseltä voi vaatia. Kunnioittakaa toisia ihmisiä hyvät ihmiset! Elämä ei ikinä ole niin mustavalkoista. On paljon muuttujia, paljon asioita, paljon kaikkea. On tökeröä tunkeutua toisen elämään edes uteluiden tasolla, kun ei kerran tiedä siitä yhtään mitään. Tiedättekö mitä tuskia asioiden taakse voi kätkeytyä? Tiedättekö mitä surua ja pelkoa voi asioiden taakse kätkeytyä? Tiedättekö, että monilla ilman parisuhdetta odottavilla on kokemuksia hyvin monenlaisista asioista? Haluatko sinä olla se ihminen, joka tökeröllä kommentillaan laukaisee toisessa haavoja, pelkoja, epämukavuutta? 

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja ihanaa. Olit sitten naimisissa, sinkkuna tai mitä vain. Äläkä koskaan anna kenenkään sammuttaa valoasi. Ja vaikka rankkaa on ollut ihan fyysisestikin viime aikoina niin onhan tämä hienoa aikaa. Olen onnekseni puheiden suodattamisen mestari jo töidenkin puolesta, joten lapsen saaminen omaan elämäntilanteeseeni on pelkkä rikkaus. Positivinen elämänmuutos. Ihana asia. Upea matka omaan itseen ja äitiyteen. Huolimatta siitä mitä muut ovat mieltä.

Minun elämä, minun polku, minun tie.

P.S. Rakennuslupa tuli. Projekti pääsee kohta kunnolla käyntiin!

instagramcapture_4d0b54d8-1ec5-49da-bc6d-8a8ed7ef998e.jpg

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään