ALLE VUOSI

Täällä jälleen! Kun häihin on vielä aikaa todella kauan ja se menee todella hitaasti niin on ollut jotenkin vähän tylsä kirjoitella tänne, koska en oikein tiedä mitä tässä kirjoittelis. 😀 Sain kyllä erään blogihaasteen, jonka voisin tehdä myös tässä lähipäivinä! Mutta otsikon aiheeseen, nimittäin reilu viikko sitten tuli tasan vuosi häihin eli nyt voin sanoa, että niitä juhlitaan alle vuoden päästä!! Ihan hullua. Tuntuu, että pian ne on, mutta silti tuntuu, että en voi vielä tehdä oikein mitään kun aikaa on niin paljon. Mitä tässä vaiheessa pitäisi olla tehtynä? Onko muilla morsiamilla vinkkejä, mitä kannattaisi jo alkaa puuhastelemaan? Tällä hetkellä meillä on siis varattuna hääyö, dj, juhlapaikka, kirkko, kuljetus vieraille sekä valokuvaaja. Olen aika varma, että minne haluan meikkaukseen ja mihin kampaajalle, mutta molemmat sanoi, että riittää kun varaa puoli vuotta ennen. Ajattelin kuitenkin, että seuraavan kerran kun menen käymään niin voisin varata ajat molempiin. Mua vaan vähän harmittaa, että ne ei ole samassa paikassa ja näin ollen ei saada kaasojen kanssa olla laittautumassa yhtä aikaa vaan se tulee menemään niin, että osa on meikkauksessa ja toiset sillä välin kampaajalla. Ajattelin kuitenkin vielä kysyä jos meikkaaja voisi tulla kampaamon tiloihin.. 

Kävin muuten yks päivä ihan extempore sovittamassa häämekkoa. Olimme serkun kanssa kaupungilla ja olin kuullut, että Stockmannin häämyymälässä on kaikki -60%. Mekolle olisi tullut hintaa siis vajaa 400e, joka olis kyllä ollut super halpa, mutta valitettavasti mekko ei aiheuttanut niin suurta ”WAUU”- reaktiota kuin odotan sen täydellisen mekon aiheuttavan. Aloimme heti serkun kanssa miettimään, että joo mekko olisi hyvä jos siihen lisäisi tylliä, vähän koristelua yläosaan yms, joten mekolle ois varmasti tullut aika paljon lisähintaa. Pakko kuitenkin alkaa pikkuhiljaa ottautumaan tähän mekko asiaan ihan tosissaan, koska joillakin merkeillä on todella pitkät toimitusajat. Olisi ihana jos saisi kaikki kaasot tänne Helsinkiin yhtä aikaa niin olis kunnon makutuomaristo kaupoilla sitten mukana. 🙂 

Jotenkin tuntuu, että nyt kun häihin on se vajaa vuosi niin ne häät tuntuu paljon todellisemmalta. Mut silti mä en oikeasti tiedä mitä mun pitäis nyt jo alkaa tekemään. 😀 Kultasepältäkin kävin kyselemässä sormuksen teettämistä niin hän totesi, että riittää kun tulet esimerkiksi toukokuussa teetättämään. Jaaha eipä sitten. 😀 Onko lukijoissa muita morsiamia, jotka ovat menossa heinäkuussa 2017 naimisiin? Onko teillä mekot ja sormukset hommattuna? 

Ainiin kyllähän meidän häävalmistelut hiukan etenivät viime viikonloppuna kun sulhanen sai hommattua toisen bestmanin. Mä en vieläkään tiedä onko niitä tulossa vielä lisää eikä ilmeisesti hän itsekkään. 😀 Mutta ikinä apukäsiä ei voi olla liikaa! 

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä