Erilainen
Eilen oli musaopintojeni kevätkauden päätöskonsertti. Omat opinnothan ovat olleet hieman tauolla sairasloman vuoksi, mutta kevään ”huipennusta” en tahtonut jättää väliin. Lupasin hoitaa oman soolobiisin, koska se oli tuttu, eikä vaatinut paljon treenausta. Ryhmänumeroista kieltäydyin, koska se olisi jo vaatinut sellaisia voimavaroja, joita nyt ei ole vielä käytettävissä.
Esiintymisiin tykkään aina laittautua hyvin ja pukeutua näyttävästi. Se kuuluu omaan persoonaani ja mielestäni se on osa kuuntelijan visuaalista kokemusta. Eivät kaikki suuretkaan taiteilijat toki välitä esiintymisasustaan esim. Samuli Edelmann on usein vanhoissa farkuissa ja t-paidassa. Silti koen, että esiintyvän artistin pukeutuminen on osa esitystä ja yleisön arvostamista.
Oma esitysasuni oli Kaisu Heikkilän vintagemekko ja valkoiset vintagesandaalit. Asu sai ystäviltäni kehuja, mutta myös pitkiä katseita. Tiedän, että erotuin joukosta vahvasti omalla tyylilläni.
On kestänyt monta vuotta, että olen viimein rohkaistunut pukeutumaan itselleni ominaisella tavalla. Aikaisemmin minäkään en halunnut erottua joukosta ja jätin usein laittamatta sen asun, minkä halusin. Pelkäsin olla erilainen ja olla näkyvillä. Huono itsetuntoni ei oikein kestänyt ns. pitkiä katseita, joita osa ihmisistä luo kohti porukasta erottuvaa. Nyt olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt ihanien mekkojen piilottamiseen omaan kaappiin. Jos jonkun mielestä pukeudun rumasti ja itseäni korostaen, olkoon sitten niin. Itse kuitenkin iloitsen omasta tyylistäni, jonka olen viimein löytänyt.
Erilaisuus tuntuu olevan ikuinen kiistakapula ja ahdistuksen aihe. Miksi sitä on niin vaikeaa sietää? Ja kuka sen ylipäätänsä määrittelee? Ehkä tunnemme jotenkin oman olemassaolomme vaarantuvan siitä, että joku toimii toisin. Minämme järkkyy, kun joku kyseenalaistaa normit ja haluaa tietentahtoen rikkoa totuttua vastaan. Jostain syystä ihminen urautuu helposti ja ryhtyy toistamaan itselleen helpointa ja luontevinta mallia/tapaa. Toisaalta muotimaailmassa erilaisuus on normi, siinä missä toiset vaalivat omassa yhteisössään samankaltaisuutta. Kumpikaan tapa ei ole oikein tai väärin. Se että haluaa erottua tai se ettei kaipaa näkyvyyttä. Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia!
Oma koko elämänmittainen tehtäväni onkin oppia ymmärtämään mahdollisimman laajasti eri näkökulmia ja tapoja. Tottaikai sitä välillä miettii, että miksi joku toimii, kuten hän toimii, mutta yritän aina kyetä hahmottamaan, mitä kaiken takana on. Koska emme pääse toisen sisäiseen maailmaan, onkin joskus parempi hyväksyä, ettei voi tietää tai ymmärtää. Silloinkin en haluaisi sortua arvostelemaan, koska se luo negatiivista energiaa. Hyvin harvoin se minulta on pois, jos ihmisten valinnat ovat mielestäni outoja. Ja taas päädymme kysymykseen, että kukahan sen todella määrittelee, mikä on outoa? Minun outo ei ole sinun outo! Joten ehkä hedelmällisintä on antaa kaikille tilaa olla uskollisia itselleen. Olisihan se sitä paitsi sangen tylsää, jos kaikki haluaisivat samoja asioita. Erilaisuus on kuitenkin mielenkiintoista ja haastaa meitä pohdintaan.