Erityisherkän elämää
Aurinkoista lauantaita! Aamulla vielä satoi, mutta nyt ainakin täällä meillä päin paistaa aurinko. Äkkiä siis ottamaan muutama päivänasukuva ja kirjoittamaan aiheesta, joka on pyörinyt jo pitkään mielessäni eli millaista on elää erityisherkkänä. En siis kirjoita tässä mitään tieteellistä analyysiä ja netistä löytyy tietoa erityisherkkyydestä yllin kyllin sellaiselle, joka janoaa ihan tutkimusta aiheesta.
Tuo erityisherkkä sana ja aihe on pyörinyt mediassa jo jonkin aikaa ja moni pitääkin sitä ihan muoti-ilmiönä. Itselleni se on kuitenkin totista totta. Olen joutunut koko elämäni kamppailemaan herkkyyden kanssa, joka vaikuttaa sangen kokonaisvaltaisesti koko elämääni. Nyt yritän hieman avata, millaista on elää erityisherkkänä ja mitä se ainakin omalla kohdallani tarkoittaa.
Jo varhain huomasin, että väsyn helposti ja tarvitsen enemmän unta. Siinä missä toiset kertoivat selviävänsä muutamankin tunnin torkuilla, itse en ollut lainkaan toimintakykyinen lyhyiden unien jälkeen. Parhaiten jaksan nukuttuani yhdeksän tuntia keskeytymätöntä unta. Lasten vauvavuodet olivat aivan hirveitä yksinkertaisesti unenpuutteen vuoksi. Menemättä tarkemmin yksityiskohtiin, koska siitä saisi ihan oman postauksen, voin vain todeta, että muistelen kauhulla monta kertaa yössä heräämistä ja torkuttelua. En selvinnyt niistä ajoista kovin hyvin, enkä ollut hyvinvoiva äiti. Minä en yksinkertaisesti selviä ilman nukkumista, joka palauttaa toimitakykyni ja ajattelukykyni sekä inhimillisyyteni. Unentarve johtuu siitä, että erityisherkkänä rasitun huomattavasti enemmän ihan tavallisistakin jutuista, kuten arjen vauhdikkuudesta ja ihan vaan asioiden käsittelystä, Tunnen, koen ja näen niin paljon, että informaatiotulva ja sen käsitteleminen vie joskus suoranaisesti jalat alta. Joinakin päivinä pelkästään liian monta tehtävää, saattavat tuntua aivan mahdottomilta, vaikka olenkin multitaskaaja. Varsinkin jos suunnitelmaani tulee mutkia, saatan mennä aivan pois tolaltaan.
Erityisherkkänä tunne-elämäni on jotain sanoinkuvaamattoman valtaisaa. Hienotkin kokemukset saattavat tuntua kamalilta, koska tunteiden tulva tuntuu ihan fyysisesti kropassani. Toisaalta voin ainakin sanoa tuntevani ja eläväni niin hyvässä kuin pahassa. Valitettavasti tunteminen vie voimia ja joskus on ihan suojeltava itseään liialta tunnetulvalta. Kannan toistenkin ihmisten murheita ja joskus taakka käy ylivoimaiseksi. Joudun siis välillä ”kääntämään selän” tarvitsijalle, koska oma kapasiteettini ei riitä enää muiden tunteiden käsittelyyn. Kuitenkin tunteiden herkkä vaistoaminen auttaa esim. työssäni ymmärtämään toisten tunteita. Osaan usein sanoittaa toisten tarpeita ja auttaa löytämään ratkaisuja, miten edetä elämässä ja voittaa hankaluudet. Tunneilmaston lukeminen helpottaa löytämään juuri kyseiseen tilanteeseen sopivat tavat toimia, mutta joskus se tuntuu todella raskaalta. Sitä haluaisi sulkea kaikki aistinsa ja olla ymmärtämättä lainkaan esim. toisten pahaa oloa ja -mieltä.
Erityisherkkänä sisäinen maailmani on värikäs ja mielikuvitukseni rajaton. Olen luova ja monipuolinen, mutta näillä ominaisuuksilla on veronsa. Tarvitsen tilaa, hiljaisuutta ja aikaa prosessoida. Valitettavasti hektinen elämäntapamme ei tue näitä tarpeita. Kun väsähdän kaikesta ympärillä tapahtuvasta ja painetta on liikaa, menen toimintakyvyttömäksi tai oikeastaan kroppani menee. Saan migreenin tai joku kohtaa menee jumiin tai vatsani ärtyy ja tulehtuu. Nämä merkit kertovat liiasta paineesta ja levontarpeesta. Prosessoinnille olisi oltava paljon tilaa, jota työssäkäyvällä, opiskelevalla perheenäidillä ei koskaan ole tarpeeksi. Tavallinen perusarki ja siinä suorittaminen eivät myöskään motivoi erityisherkkää, joka kaipaa sisäiselle värikkyydelleen vastinetta. Kaipaan kauneutta ja motivoivaa tekemistä, koska ne motivoivat itseäni ja pitävät minut vireessä. Toki elämyksistäkin pitää aina ”toipua”, mutta ne ovat silti sielun parasta hoitoa. Näivetyn, jos elämässäni ei ole kauneutta. Se voi kuulostaa joistain ihmisistä epätodelliselta, mutta itse en jaksa pelkkää realismia, vaikka se on kovin tutuksi tullut suurien vastoinkäymisten muodossa. Vaikka tavisarki on tärkeää, joskus pitää olla elämässä huippukokemuksia, jotta luovuus voi taas kukkia.
Ihmissuhteet ovat erityisherkkien kipukohtia. Haluamme usein miellyttää muita, koska vaistoamme herkästi toisten mielialoja ja haluamisia. Moni erityisherkän läheinen tottuu, että asiat tapahtuvat ja sanoittuvat, ennen kuin he edes huomaavat asiasta sanoa. Erityisherkät pitävät yllä usein ristiriidatonta ympäristöä ja pyrkivät pitämään tunneilmaston helppona. Tämä ei suinkaan ole itse erityisherkälle helppoa. Se nimittäin kuluttaa paljon energiaa toimia erilaisten ihmisten välillä sillanrakentajina ja tasapainottaa kärjistyneitä hetkiä. Erityisherkät toimivat näin yleensä ihan automaattisesti, koska meidän on niin vaikea olla sellaisessa tunneilmastossa, jossa on ristiriitoja ja pahaa mieltä. Itse koetan ihan perheenkin sisällä löytää välittömästi ratkaisun muiden pahaan oloon jopa omalla kustannuksellani. Opetin ensin perheeni siihen, että äiti aina ratkaisee kaiken, vaikka äiti ei nyt jaksaisikaan. Nyt olen taas opetellut monta vuotta sietämään ristiriitoja ilman, että syöksyn heti ratkaisemaan toisten puolesta asioita. En voi aina korjata kaikkea ja kantaa vastuuta kaikesta. Joskus kieltäydyn ottamasta osaa minkäänlaiseen säätämiseen niin kotona kuin töissä. Muutkin saavat joskus opetella toimimaan ongelmanratkaisijoina. Helppoa ei ole katsoa sivusta, kun joku toinen hapuilee tilanteessa, eikä löydä parasta toimintamallia. Mutta minunkin jaksaminen on siis rajallista, joten on ollut pakko oppia sietämään välillä torailua ja toisten pahaa mieltä, ilman ratkaisuja.
Erityisherkkänä ymmärrän asioita monesti syvällisesti ja hyvin monitahoisesti ja se on toki antoisaa. Joskus taas liiallinen asioiden vatvominen, syväluotaaminen ja ymmärtäminen ovat aivan turhaa touhua. Kadehdin niitä, jotka kykenevät sulkemaan muut asiat ja ihmiset pois ajatuksistaan, eivätkä mieti omaa olemistaan suhteessa muihin. He vaan ovat sellaisia kuin ovat ja ottavat elämässä vastaan sen mitä tulee. Itse pohdin ja ajattelen asioita välillä aivan äärimmäisyyksiin asti. Olen jossittelun mestari ja aina voi tehdän paremmin ja enemmän. Olen siis melko armoton suhteessa itseeni. Onneksi ikä ja ymmärrys eityisherkkyydestäni ovat tuoneet enemmän armollisuutta tekemiseeni, enkä enää ota ihan kaikesta itseeni. Joskus on vain laitettava stoppi ja jätettävä vain jotkut asiat pois mielestä. Myös liika vatvominen väsyttää, eikä ole edes tarpeellista.
Vielä muutama asia erityisherkkyydestä: Olen nykyään myös itkupilli. Kaikki asiat itkettävät niin hyvät kuin pahatkin. Nykymaailma on täynnä ärsykkeitä, jotka vaikuttavat jaksamiseen ja melu sekä ihmisjoukot rasittavat todella paljon. En voi sietää istumista luennolla keskellä ja ahdistun, jos ympärilläni ei ole tilaa. Halaamisen varaan oikeasti läheisille ihmisille, enkä tykkää, jos vieras tulee liian lähelle. Sekasorto on koettelemuksista suurin, joten kotonani on yleensä aina siistiä ja hoidettavat asiani ovat yleensä järjestyksessä. Kaikki keskeneräinen vaivaa mieltäni, enkä osaa silloin rentoutua. Joku voi nyt ajatella, että ei tuo nyt mitään herkkyyttä ole vaan kontrollifriikkiyttä. No on se ehkä sitäkin, mutta se on tullut herkkyyden mukana. On vaan pakko yrittää muokata ympärstöä niin, että jaksan siinä olla ja selviydyn ilman ylikuormitusta. Liiasta väsymisestäkin on jo monta kokemusta, joten yritän sitä ehkäistä siinä missä voin.
Tästä tuli nyt megapitkä kirjoitus ja hienoa, jos jaksoit lukea. Paljon tästä jäi asiaa vielä poiskin, joten kirjoitan joskus lisää. Nyt toivotan hyvää viikonloppua ja jaksamista varsinkin meille erityisherkille!
Trikoojakku: Indiska
Trikoopusero: Esprit
Farkut: Prisma
Kengät: Ellos